LAKI VASTAAN ARMO

”Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.
Katso, minä, Paavali, sanon teille, että jos ympärileikkautatte itsenne, niin Kristus ei ole oleva teille miksikään hyödyksi.
Ja minä todistan taas jokaiselle ihmiselle, joka ympärileikkauttaa itsensä, että hän on velvollinen täyttämään kaiken lain.
Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta” (Gal.5:1-4).

Aihe, josta kirjoitan, on kuoleman vakava! Vapaus Kristuksessa, joka on monessa suhteessa monelta uskovalta riistetty.
Apostoli Paavali puhuu lain ja armon suhteesta tosiinsa.
Galatian seurakunnan ongelma oli se, että sen juutalaisperäinen jäsenistö piti ulkoisia merkkejä ehdottoman oleellisina uskolleen ja vakaumukselleen. Ympärileikkaus juutalaisen tradition ja Mooseksen lain mukaan oli muodostunut kaiken pyhittäväksi ja kattavaksi. Se näytti olevan enemmän, kuin se mitä Kristus oli saavuttanut ristillä. Tähän astelemaan Paavali puuttui.

Uusi liitto Kristuksessa oli tehnyt kaikki ulkoiset uskonnollisuuteen liittyvät rituaalit ja tavat turhiksi. Kaikki oli saavutettu jo siinä, että Jeesus kuoli jokaisen synnin ja syntiä tekevän puolesta. Käytännössä se merkitsi ja merkitsee sitä, että Jumalan suunnattoman suuri armo, peittää Jeesuksen vastaanottaneen niin alleen, että Jumala näkee hänet vain ja ainoastaan puhtaana ja peräti täydellisenä.

”Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla tehnyt täydelliseksi ne, jotka pyhitetään” (Hepr.10:14).

Vesittääkö armo tuomion?

Saarnasin äsken eräässä tilaisuudessa Jumalan mittaamattomasta rakkaudesta.
Todistin puheessani, että me emme loppujen lopuksi voi itse tehdä Jumalan armon eteen yhtään mitään. Armo vain annetaan – armosta. Kerroin kokemukseni sairastumisestani. Olin kolme vuorokautta täysin tiedoton tästä ajasta ja paikasta. Olin tilanteessa, jossa kaikki rukoukset oli rukoiltu minun osaltani. Olin kykenemätön etsimään vastauksia tai esittämään kysymyksiä. Hilluin taivaan ja tämän maailman rajamaastossa, kirjaimellisesti. Tähän tilanteeseen tuli Jumalan armo. Kun minä olin täysin kykenemätön mihinkään,
herätti Jumalan Pyhä Henki eri puolilla maailmaa kymmenientuhansien uskovien joukot rukoilemaan puolestani.
Minua kannettiin ja kannateltiin ja minut rukoiltiin takaisin elämään.

Mitä tällainen armo saa aikaan?

Se mykistää. Muistan mistä tulen ja missä olisin ilman armoa.

Saarnani jälkeen ylistystä johtava henkilö nousi pianon taakse ja johti kuulijoita lauluun. Kesken ylistyksen hän ikään kuin alkoi paikkailemaan puhettani: ”Ennen kuin voimme oppia tuntemaan armon, meidän täytyy kokea Jumalan tuomio…
Jumala tuomitsee kaiken synnin” jne.
Minulle tuli sellainen vaikutelma, että joku kuunteli nyt julistustani väärällä korvalla.
Ikään kuin armon julistaminen tekisi tuomion tyhjäksi?

Kerroin saarnassani myös minun ja vaimoni parinvuoden takaisesta matkasta Belgiaan. Näimme matkamme aikana paljon sellaista syntiä ja pimeyttä, mitä suomalaisessa katukuvassa ei näy. Tai Suomessa se on maan alla: prostituoidut, avoin homoseksuaalisuus ym. ym.
Sanoin saarnassani, että se sama rakkaus, jolla Jumala rakastaa meitä,
se sama rakkaus kohdistuu näihin ihmisiin, joita me kirkoissamme ja traditioissamme inhoamme ja vieroksumme. Katsellessani kaikkea kuvaamani Belgiassa, Jumala sanoi minulle, että ”kerro näille ihmisille,
että rakastan heitä. Kerro heille, että minä olen heidän puolellaan”.
Jumala puhui minulle, että Kristus tuli tuomioksi heidän puolestaan, lunastaakseen heidät pimeydestä valkeuteen. Monien heidän elämä on jo täyttä helvettiä ilman tuomion saarnoja.

Ok. Kadotus on todellisuutta, mutta auttaako kuolemansairasta tieto kuolemasta enemmän kuin tieto mahdollisuudesta parantua?

Armon julistaminen ei tee kadotuksen olemassa oloa tyhjäksi, mutta armon julistaminen rakastavasta Isästä on takuuvarmasti vastaanotettavampi sanoma kuin uhkakuvat tuomiosta ja helvetistä. Tästä on kysymys, kun puhuin ja puhun Jumalan äärettömästä rakkaudesta syntisiä kohtaan.
Vain kokemusperäinen rakkaus murtaa ja muuttaa ihmis-sydämen.

Lain kautta vanhurskaaksi

Silloin tällöin törmään uskoviin, joiden ulkoinen habitus on kuin tuomionpasuuna. Äsken näin t-paidan jonka selässä luki suurella: ”Sano ei abortille”.
Minunkin mielestäni abortti on väärin.
Se on murha. Mutta joskus se voi olla ainoa keino pelastaa elämä,
kun esimerkiksi äidin henki on kyseessä.
Erittäin vaikea ja kipeä kysymys on myös raiskauksesta johtuva raskaus.
Häpeä voi joissakin tilanteissa ajaa epätoivoisiin tekoihin…
Tosin, Jumala voi parantaa myös häpeästä. Ja Jumala antaa anteeksi myös abortin. Aivan varmasti. Jumalalle ei ole myöskään "ei toivottuja" lapsia. Kaikkia ovat toivottuja. Ihmisten silmissä "ei toivotunkin" lapsen Jumala voi muuttaa armonsa välikappaleeksi. Sellaisiakin tapauksia on.

Mutta se t-paita...? Kantamalla päälläni paitaa, jossa julistan ”ei abortille” luulen edistäväni enemmän häpeää, vihaa ja epäluuloa kristinuskoa kohtaan, kuin olemalla ihminen, jolla on omat virheensä, mutta todeksi eletty sanoma Jumalan armosta.

Liian usein kohtaan uskovia, joille lain täyttäminen on se ”juttu”.
Lakiuskonto pohjautuu pelkoon tuomista ja rangaistuksesta. Selkäpiissä omasta menneisyydestä johtuen tai sitten hengellisestä yhteisöstä johtuen on koko ajan outo pelko, että ellen kykene täyttämään tiettyä mittaa ja tekemään päivittäin tiettyjä rituaaleja, jokin paha, kenties Jumalan tuomio ja hylkäämien kohtaavat minut. Hylätyksi tulemisen pelko ei johdu Jumalasta, vaan usein käsittelemättömistä asioista ja valitettavasti ainakin joskus epäterve yhteisö voi edistää hylkäämiskokemuksia.
Mitä muuta voimme tällaisessa tapauksessa sanoa, kuin ettei rakkaus ole oikeasti todeksi elettyä?! Sillä sana sanoo: ”Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa” (1.Joh,4:18).

Pelko rangaistuksesta tai hairahtumisesta aiheuttaa ylihengellisyyttä ja synnin ulkoistamista. Synti on aina seurakunnan tai oman nutun ulkopuolella. Ylihengellisyyden taakse paetaan ja peitetään asioita, jotka pitäisi kohdata ja käsitellä. Oma viha ja anteeksiantamattomuus, jotka ovat syntiä minussa.
Ne taas ruokkivat epäluuloja ja vahvistavat pelkoja. Olen aina sodassa jonkun kanssa. Joku muu on aina syyllinen. Taustalla elää pelko, että Jumala rankaisee ja tuomitsee, ellen täytä tiettyä uskovan mittaa ja mielikuvaa: rukoile,
jaa traktaatteja, puhu kielillä jatkuvasti; ellen ole kuin kone tai kello.

Valitettavasti jotkut ajavat itsensä loppuun näillä ”mantroillaan”.
Väsyessään he jättävät seurakunnan ja ”tivolin”, jota oli pakko pyörittää, ollakseen yhteisönsä hyväksymä. Ja kaiken lopuksi he saattavat saada vielä ”luopion” nimen läksiäislahjaksi.

Kielillä puhuminen ei olekaan enää virvoittava kokemus jumalsuhteessa,
vaan se on pakokeino pahasta olosta, jonka syyt pitäisi etsiä ja käsitellä. Tällaistakin kielilläpuhumista olen kuullut ja nähnyt. Viimeinen ääripää ovat sitten en kaverit, jotka kulkevat kädet pystyssä kadulla kielillä puhuen…
Sellainen on tuskin kauhean puoleensa vetävää?

Evankeliointiin lähden erikseen, mutta aktioiden ja kampanjoiden ulkopuolella minulla onkin ihan toinen elämä. Ilman hengellistä toimintaa olen kuin kuollut, vailla sisältöä ja elämää. En osaa kommunikoida arjessa tavallisten ihmisten kanssa muuten, kuin traktaatti kädessä. Kärjistän nyt tarkoituksella.

Kun olin äsken puhumassa Jumalan suunnattomasta rakkaudesta, sain tiedon sanan. Se pääsisältö oli sellainen, että joku koki elävänsä elämää, jossa kaikki elämä oli siinä mitä hän teki. Toiminnan ja touhun ulkopuolella, arjessa oli tunne, että ei elänyt, eikä Kristus ollut läsnä oleva.

Vapautuminen armontilaan

Vapautuminen lähtee siitä, että ymmärrän mitä olisin ilman armoa.
Kun armo tulee todelliseksi, ei minun tarvitsee pitää itseäni hengissä tai uskoani yllä. Armo kannattelee ja pitää minut Kristuksessa ja hänen lapsenaan.
Jos teen syntiä, Pyhä Henki muistuttaa minua palaamaan armoon ja saan anteeksi (ks. Room.8:1-2,16; 1.Joh.2:1-2; 3:19-2). Pyhä Henki todistaa,
että olen Isän rakastama lapsi, ehdoitta. Rakkaus antaa anteeksi ja saa pysymään uskossa. Elän itse asiassa kokoajan anteeksiannon ilmapiirissä,
täysin armahdettuna. Riippumatta siitä, tuntuuko oloni hengelliseltä tai joltain muulta. Riippumatta siitä ajattelenko koko ajan jotain hengellisiä ajatuksia tai jotain muuta. Onko päälläni ”Jeesus” t-paita vain Bon Jovin kiertuepaita.
Jumalan lapseus ei ole ulkoisista merkeistä kiinni, vaan sydämen suhteesta Jeesukseen.

Toki voin langeta myös kokonaan pois armosta, mutta se ei käy tuosta vain. Armosta poislankeaminen tapahtuu jatkuvasti tehtyjen tietoisten väärien valintojen kautta. 1.Joh.3:8 sanoo kreikankielisen alkutekstin mukaan näin:
”Joka viettää aikaansa synnin kanssa, on panettelijasta, sillä panettelija tekee jatkuvasti syntiä”.

Armo ja sen julistaminen ei vesitä tuomion todellisuutta. Pelko siitä että niin olisi, johtuu rangaistuksen pelosta. Armo tekee tyhjäksi sen, että minun olisi ikään kuin joillakin ”mantroilla”, mitä ne sitten ikinä ovatkin – erilaiset hengelliset ”pakkopulat”, pidettävä itseni jotenkin Jumalalle hyväksyttynä.

”Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta” kirjoittaa Paavali.

Jos uskoni on itseni kannattelemista, en ole enää armossa.
Vaan olen langennut pois armosta.

Kuinka paljon helpompaa monien elämä olisi, jos he sisäistäisivät tämän totuuden, ettei heidän tarvitse tehdä mitään armon eteen. Kuinka paljon enemmän keskellämme eläisi todella vapaita Jumalan lapsia, jos tajuisimme tämän totuuden, ettei heidän tarvitse kannatella itse itseään!

Minun eikä sinun tarvitse kannatella itseämme, vaan Kristus kannattelee meitä. Jopa silloinkin, kun ainoa rukouksemme on ”Herra, armada minua”.

Ja jopa silloinkin, kun olen täysin kykenemätön ainoaankaan sanaan suustani. Sillä on yksi sna joka meitä kannattelee ja hän on Jumalan lihaksi tullut Sana, Jeesus Kristus. Hän on se suuri ”Minä Olen”, jossa mekin saamme elää ja olla, täysin hyväksyttyinä ja täysin kannettuina, joka hetki ja joka tilassa.

Me emme ajelehdi täällä sattuman varassa. Meitä ei luotu pelkäämään syntiä, joka oven takana tai rangaistusta esimerkiksi siksi, että satumme pitämään muustakin musiikista, kuin hengellisestä musiikista.
Meidän olemassa olomme tarkoitus ei perustu siihen, miten paljon raadamme, rehkimme tai saavutamme. Sinut ja minut luotiin löytämään vapaus Kristuksessa ja tässä vapaudessa on myös tarkoituksemme ja toivomme: ”Sillä kaikki, aivan kaikki, niin ylhäällä kuin alhaalla, niin näkymättömätkin - – on saanut alkunsa hänen kauttaan ja saavuttaa tarkoituksensa hänessä” (Kol.1:16 The Message Bible Translation).

”Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen”.

Esa Sarvi, pastori