OIKEA VASTAUS?

Vein aamun pakkasilla nuorimman lapseni tarhaan ja isosikon kouluun, läpmimässä autossa.
Kaksi muuta tarpoivat tarmokkaasti tuntia aikaisemmin itsenäisesti kouluun.
Jatkaessani koulun parkkipaikalta matkaa takaisin kohti kotia, avasin autoradion.
Uutiset kertoivat taas väkivalltaan turvautumisesta jossain päin Suomea.
- Minulta pääsi syvä huokaus! -
Kolme oli kuollut.

Eilen järkytyin komivuotiaan lapsen puukotuksesta, josta uutisoitiin.
Ja sitä ennen Israelin tapahtumien väkivallan uutisointi suututti ja järkytti...
Alan olla väsynyt ja kyllästynyt. Huomaan, että Israel on imaissut minutkin muaknaansa.
Yksiniittisyys uutisoinnissa ottaa päähän. Mutta voi kuinka lähellä se on omaa puseroanikin...

Mitä piäisi tehdä?
Sitä kysyin viikko sitten blogissani ja kysyn taas...
Mikä on oikea vastaus?
Mikä on oikea vastaus väkivaltaan, vihaan ja kostoon?

Toiset ehdottivat minulle barikaadeille nousemista.
Julkisesti toreilla esiin astumista Israelin puolesta ja niin edellee ja niin edelleen.
Sekö auttaisi?
Se että etsisimme ja osoittaisimme lisää syyllisiä Israelin tilanteeseen tai perheväkivaltaan; tähän loputtomaan pimeyteen ja pahuuteen?

Kun olen miettinyt asioita omassa päässäni, olen tullut kahteen johtopäätökseen:
ensinnäkin siihen, että niin kauan kuin minä löydän tai Jumala löytää minusta syntiä, minulla ei ole varaa lähteä etsimään muualta syyllisiä.

Toiseksi: vain koettu rakkaus ja todistus tästä rakkaudesta vakuuttaa.
Armo peittää syntien paljouden.

Herra, armahda minua.
Herra, armahda meitä ihmsiä.