Luku 4
7. Mutta kukin meistä on saanut oman armolahjansa, sen jonka Kristus on nähnyt hyväksi antaa.
Kun nyt lähden tulkitsemaan jaetta seitsemän aivan alkutekstin pohjalta, niin eteemme avautuu hiukan laajempi näkökulma mitä suomennoksemme tuo esille.
Ensimmäisen korittilaiskirjeen luvussa kaksitoista Paavali kirjoittaa erilaisista armolahjoista.
Tai – pikemminkin hän kirjoittaa armosta ja armon erillaisista ilmenemismuodoista seurakunnassa.
Niin kuin nyt tässä Efesolaiskirjeessäkin.
Alkutekstissä lukee näin:
heni de hekastô hêmôn eudote hê ksaris kata to metron tês dôreas tû Kristû.
Vanhemman kirkkoraamatun käännös on osuvampi ja uskollisempi alkutekstille:
”Mutta itse kullekin meistä on armo annettu Kristuksen lahjan mukaan”.
Armossa ja sen ilmenemismuodoissa kielilläpuhumisine, profeetallisuuksine jne.
ei ole kyse omista kyvyistämme tai lahjakkuuksistamme.
Vaan yhä, edelleen ja ainoastaan Jumalana armosta.
Sama koskee mitä suurimmassa määrin syntiemme sovitusta!
KRISTUKSEN LAHJA
Mikä on Kristuksen lahja?
Se on hänen uhrikuolemanansa meidän syntiemme edestä.
Jeesus tuli tuomaan vapautusta synnin ja kuoleman orjuudesta.
Siitä puhuu seuraavat jakeet.
8. Kirjoituksissa sanotaankin: -- Hän nousi korkeuteen vangit voittosaaliinaan,
hän antoi lahjoja ihmisille.
9. Eikö se, että hän nousi korkeuteen, merkitse, että hän oli laskeutunut alas, aina maan alimpiin paikkoihin?
10. Hän, joka laskeutui alas, nousi myös kaikkia taivaita ylemmäs täyttääkseen kaikkeuden läsnäolollaan.
Jeesuksen sanotaan kuljettavan seurakuntaa joka päivä voittosaatossa ( 2.Kor.2:14 )!
Paavali viitannee tässä kohtaa siis mitä todennäköisemmin aikaisempaan opetuksensa.
Kuninkaat ja keisari kuljettivat vankeja triumfissa, voittosaatossa palatessaan sodasta takaisin kotikaupunkiinsa. Suuret kansanjoukot hurrasivat katujen varsilla.
Vangit olivat osa saalista ja toisinaan hallitsija saattoi hyvän tahdon eleenä armahtaa jonkun vangin.
Mutta nyt tämä todellinen kuningas ja hallitsija, Jeesus Kristus on tullut vapauttamaan kaikki vangit saatanan otteesta.
Tämä vapaus on myös se lahjaksi annettu armo ilman vangin omaa valtaa, päätöstä tai kykyä hankkia itse itselleen vapauttaa millään keinoin.
KAIKKI VAPAAKSI
Jeesus meni alemmas kuolemallaan kuin kukaan koskaan.
Hänen hankkimansa vapaus koskee kaikkia niitä, jotka ovat eläneet ja kuolleet vanhurskaasti
Se sama tulee esille uskontunnustuksessakin:
”ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan”.
Tämän näkemyksen mukaan Jeesus kuollessaan vapautti tuonelasta kaikki vanhurskaudessa pois nukkuneet vanhanliiton pyhät, vieden heidät kanssaan paratiisiin.
Jeesuksen lunastustyö ulottui siis niihinkin pyhiin, jotka jäivät odottamaan lopullista vapautusta luvatun Messiaan kautta. Heprealaiskirjeessä todistetaan vanhanliiton pyhistä:
”Ja vaikka nämä kaikki uskon kautta olivat todistuksen saaneet, eivät he kuitenkaan saavuttaneet sitä, mikä oli luvattu;
sillä Jumala oli varannut meitä varten jotakin parempaa, etteivät he ilman meitä pääsisi täydellisyyteen” (Hepr.11:39-40).
Kaikki siis lunastettiin yhtä aikaa.
Raamattu ei viittaa vanhanliiton pyhien lunastukseen Paavalin lisäksi missään muualla kuin ensimmäisessä Pietarin kirjeessä.
”Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö; hän, joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä, jossa hän myös meni pois ja saarnasi vankeudessa oleville hengille, jotka muinoin eivät olleet kuuliaiset, kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta” (1.Piet.3:18-20).
ELÄVÄKSI ELÄVÄSSÄ KRISTUKSESSA
Pietarin sanat tuovat esille myös yhden toisen, mielestäni tärkeän näkökulman.
Menestysteologit opettavat aika yleisesti, että kun Jeesus kuoli, kuoli hän fyysisen kuoleman ja hengellisen kuoleman.
Opin opettajien mukaan myös Jeesuksen hengellinen kuolema oli välttämättömyys, jotta lunastus olisi ollut täydellinen.
Oppi tunnetaan nimellä JDS-oppi (Jesus Died Spiritually) eli Jeesus kuoli hengellisesti.
Hengellisen kuoleman kuollut on siis Jumalallekin kuollut luopumuksensa tähden.
Mutta Kristus ei luopunut Isästä, sillä kaiken lopuksihan hän rukoili:
”Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni”.
Tämän vahvistaa myös Pietari sanoessaan:
”hän, joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä”!
Sanon nyt suoraan, että menestysteologien opetus tässäkin kohdassa on täyttä roskaa!
Minut saa suorastaan raivostumaan tällainen humpuuki.
Jeesus oli ihminen ja samalla Jumala ja näin tällä seikalla on melkoisen iso merkitys.
Paavali kirjoittaa Timoteukselle:
"Ja tunnetusti suuri on jumalisuuden salaisuus:
Hän, joka on ilmestynyt lihassa, vanhurskautunut Hengessä..."(1.Tim.3:16).
Kun Jeesus huusi ristillä ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit” tapahtui se täysin langenneen ihmisen tasolta.
Jeesus siis koki ihmisen aseman ja oli näin minun ja sinun syntiuhri.
Mutta, koskapa hän oli ja on Isästä lähtöisin Poikana ja on myös yhtä kaikki Isän veroinen, itse Herra ja Jumala, kuolema teki hänestä voittamattoman ja iäti elävän!
JDS-opin taustalla onkin vääristynyt jumala- ja ihmiskuva.
Ihminen asettuu arvoon arvaamattomaan jne.
Tässä yhteydessä en ota tähän enempää kantaa.
Se että Isä teki Poikansa eläväksi, osoittaa myös yhden toisen valtavan totuuden:
Meidät on tehty eläviksi Kristuksen uhrikuoleman kautta.
”Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset” (Kol.2.13).
Opetussarja jatkuu...
torstai 14. tammikuuta 2010
ASEMAMME KRISTUKSESSA - EFESSOLAISKIRJEEN SANOMA Osa 13
Lähettänyt Esa Sarvi klo 13.59
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

0 kommenttia:
Lähetä kommentti