ASEMAMME KRISTUKSESSA - EFESSOLAISKIRJEEN SANOMA Osa 14

Luku 4

Tarkastelen tässä opetukseni osassa yksityiskohtaisemmin seurakunnan rakentamiseen ja suojaamiseen liittyviä palvelutehtäviä.

11. Hän antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat,

12. varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen.

Pääsemme yhteen mieliteemoistani: seurakunnan kasvun ytimeen.
Uskon ja tiedän eri armoituksilla ja palvelutehtävillä olevan merkittävä osuus seurakuntakasvussa sen sisältötekijöiden ja rakenteiden kannalta.
En usko siihen teologiseen linjaan. Jonka mukaan kaikki armoitukset kuuluivat ainoastaan apostoliseen aikaan.
Raamatun ja kokemukseni perusteella tiedän Pyhän Hengen toimivan tänään samoin,
niin kuin alkuseurakunnan päivinä.
Sanoisinkin niin, että jos seurakuntaelämässä, sen jumalanpalveluksissa ja ylipäätään uskovien elämänpiirissä emme näe aitoa Pyhän Hengen toimintaa, on seurakunna tila epänormaali.

Apostoli Paavali puhuu seurakunta viroista jakeessa 11.
Mitä he ovat?

Apostolit
Erään näkemyksen mukaan apostolin kutsumus oli ainutkertainen ja varattu ainoastaan alkuseurakunnan avainhenkilöille, kuten Pietarille, Johannekselle, Jaakobille, Matteukselle, Markukselle, Paavalille jne.

Katollinen kirkko puhuu apostolisesta suksessiosta eli jatkumosta, jonka mukaan piispat perivät apostoliuden heidän edeltäjiltään.
Pietarin automaattinen seuraaja ja Jeesuksen maanpäällinen sijainen olisi Rooman kirkon pää, Paavi.
Samaa linjaa edustaa myös ortodoksinen kirkko piispuuden suhteen.

Mielestäni kumpikin käsitys horjuu.
Itse en ole löytänyt Raamatusta ainuttakaan viittausta sille, että apostolin virka olisi periytyvää.
Mitä tulee taas Paavin varalla oloon Kristuksen sijaisena, on se mielestäni suuren luokan huijausta. Jeesus lupasi lähettää edustajansa maanpäälle, mutta edustaja ei ollut Paavi tai piispa. Jeesus sanoi:
”Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti, totuuden Hengen” (Joh.14:16-17).

Jeesus lähetti Pyhän Hengen ja Pyhä Henki asettaa myös ihmiset Isän tahdon mukaan erilaisiin virkoihin eli palvelutehtäviin.
Apostolien teoissa kerrotaan seuraavaa:
”Ja heidän toimittaessaan palvelusta Herralle ja paastotessaan Pyhä Henki sanoi: "Erottakaa minulle Barnabas ja Saulus siihen työhön, johon minä olen heidät kutsunut".
Silloin he paastosivat ja rukoilivat ja panivat kätensä heidän päällensä ja laskivat heidät menemään. Niin he Pyhän Hengen lähettäminä menivät Seleukiaan ja purjehtivat sieltä Kyproon” (Apt.13:2-4).

Pyhä Henki siis valitsee, asettaa ja lähettää.
Palvelutehtävä ilmaisee paremmin näiden eri tehtävien ja kutsumusten sävyä ja sisältöä, kuin sana virka.

Apostolius tulee nähdä ohjaavana ja perustaa asettavana palvelutehtävänä.
Alkuseurakunnassa apostolit istuttivat seurakuntia ja laativat yhteistä opillista linjaa.
Kuten apostolisena aikana eli alkukirkon aikana, niin nytkin apostolius voidaan ymmärtää henkilön palvelutehtäväksi, jossa hänellä on laaja vaikutus ja luottamus suurempaan kristilliseen yhteisöön kuin yhteen seurakuntaan.
Yksi määritelmä aposoliudesta kuuluu seuraavasti:
Erityinen valmius tulla hengellisen auktoriteetiksi perusteella laajalti tunnetuksi hengelliseksi johtajaksi.
Valtuus, kyky ja peräänantamaton halu perustaa seurakuntia.

On tärkeää ymmärtää, että tunnustus tulee toisten taholta.

Profeetat
Eri seurakunnan palvelutehtävät tukevat toinen toistaan.
Paavali opettaa systemaattisesti seurakuntaruumin saumattomasta yhteydestä ja riippuvuudesta toinen toiseensa:
”sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi...
Mutta te olette Kristuksen ruumis ja kukin osaltanne hänen jäseniänsä.
Niinpä Jumala asetti seurakuntaan ensiksi muutamia apostoleiksi, toisia profeetoiksi, kolmansia opettajiksi, sitten hän antoi voimallisia tekoja, sitten armolahjoja parantaa tauteja, avustaa, hallita, puhua eri kielillä.
Eivät suinkaan kaikki ole apostoleja?
Eivät kaikki profeettoja? Eivät kaikki opettajia? Eiväthän kaikki tee voimallisia tekoja?
Eihän kaikilla ole parantamisen armolahjoja?
Eiväthän kaikki puhu kielillä? Eiväthän kaikki kykene niitä selittämään?
Pyrkikää osallisiksi parhaimmista armolahjoista.
Ja vielä minä osoitan teille tien, verrattoman tien” (1.Kor.12:13, 27-31).

Kaikki ovat yhteydessä toisiinsa ja kukin erikseen ja myös yhdessä yhteydessä Kristukseen.

Raamattu tunnustaa Joelin kirjan perusteella yleisen seurakunnassa tapahtuvan profeetallisuuden.
Jumalan profeetallinen Henki vuodatetaan kaiken lihan päälle eli kaikenlaisista kansankerroksista tulevat ihmiset voivat profetoida (Joel 2:28-29).
Ei ole vain yhtä profeettaa, saatikka erehtymätöntä profeetallista ääntä.
Paavali puhuu profeetallisuuden puolinaisuudesta, jossa käsitämme ja tulkitsemme Jumalan sanaa ja Jumalan puhetta inhimillisinä ihmisinä (1.Kor.13:8).
Näin me myös kuulemme tai näemme – siis tulkitsemme joskus osatotuuksia ja joskus myös asian vierestä.
Tämä antaa tilaa myös kaiken profeetallisuuden tasapainoiselle arvioimiselle, kuten Paavali opettaa (1.Kor.14:29).
Inhimillisyys ja arviointi ei merkitse, että profeetallisuutta tulisi väheksyä tai että se olisi lapsipuolen asemassa seurakunnan eri palvelutehtävissä.
Päinvastoin!
Paavali jatkaa:
”Tavoitelkaa rakkautta ja pyrkikää saamaan hengellisiä lahjoja, mutta varsinkin profetoimisen lahjaa” (1.Kor.14:1).

Alkutekstissä Paavalin kielelliset ilmaisut ovat paljon voimakkaampia, mitä eri suomennoksemme antavat ymmärtää.
Alkutekstissä esiintyy kreikankielen sana diokete, joka on voimakas käskymuoto.
Diokete tên agapên, kirjoittaa Paavali alkutekstissä.
Rakkauden muoto, jota Paavali käyttää esiintyy vain puhuttaessa Jumalan rakkaudesta.
Eli hän yllyttää seurakuntaa etsimällä etsimään sellaista rakkautta, mitä Jumalan kaikkensa uhraava rakkaus on!
Kääntäen suoraan: Vainotkaa epäitsekästä rakkautta.
Ja jakeen loppu jatkuu niin ikään käskymuodolla:
zelute de ta pneumaika, mallon se ina profeteuête.
Tavoitelkaa kiihkeästi hengellisiä, erityisesti profetoimista.

Tämän perusteella osuvampi kokonaiskäännös olisi jokseenkin seuraavanlainen:
Tavoitelkaa vainon vimmalla epäitsekästä rakkautta ja tavoitelkaa hengellisiä, varsinkin profetoimista.

Olemme tottuneet suomennostemme pohjalta puhumaan armolahjoista.
Mutta kreikankielessä esiintyy sana kharisma, joka muodostuu sanaparista khara, ilo ja kharis, armo.
Sellaista sanaa kuin lahja (kreik. doron, doroma) ei esiinny tässä yhteydessä ollenkaan.
Kyse onkin Jumalan armosta ja sen eri ilmenemismuodoista, jotka armon välittä ja Pyhä Henki saa aikaan.
”Niinpä saa Hengen kautta toinen viisauden sanat, toinen tiedon sanat saman Hengen vaikutuksesta;
toinen saa uskon samassa Hengessä, toinen taas terveeksitekemisen lahjat siinä yhdessä Hengessä;
toinen lahjan tehdä voimallisia tekoja; toinen profetoimisen lahjan, toinen lahjan arvostella henkiä; toinen eri kielillä puhumisen lahjan, toinen taas lahjan selittää kieliä.
Mutta kaiken tämän vaikuttaa yksi ja sama Henki, jakaen kullekin erikseen, niinkuin tahtoo” (1.Kor.12:8-11).

Pyhä Henki välittää meille pelastavan armon ja myös erilaisissa palvelutehtävissä ilmenevän armon profetoida, puhua kielillä, selittää kielillä, paimentaa, avustaa jne (Ef.4:30).
Siksi itse puhun mieluimmin armoituksista.
Lahja voidaan myös ansaita, mutta armoa ei milloinkaan.
Toinen näkökulma on ihmisten kykyihin liittyvissä käsitteissä.
Jossain yhteyksissä ”armolahjoja” on kutsuttu karismaattisiksi lahjoiksi tai karismoiksi.
Silti itse pidän termejä ontuvina, koska yleiskielessä karismaattisuus liitetään ihmisen valovoimaisuuteen ja kykyihin.

Mitä siis profeetallisuus on?
Mitä ovat profeetat?
Profeetallisuus on Jumalan kuuntelemista.
Kaiken profeetallisen palvelun (tiedonsanat, ilmestykset jne.) on Jumalan sanan runsas tunteminen ja sen mukaan eläminen (Kol.3:16)!

Profeetallisuuden arvo tulee esille ensimmäisen korinttilaiskirjeen neljännentoista luvun jakeesta kolme:
”Mutta profetoiva puhuu ihmisille rakennukseksi ja kehoitukseksi ja lohdutukseksi.”

Pyhä Henki on Puolustaja.
Kreikan paraklêtos merkitsee myös lohduttajaa, katso Joh.14:16-17..
Lohdutus, rohkaisu ja kehotus saattavat ihmiset Jumalan armon ja rakkauden sisäpiiriin.
Kehotus innoittaa ja vapauttaa myös palveluun.
Samoin kuin ohjaa totuuteen, totuuden Hengen vaikutuksesta.

Miten siis määrittelisimme profeetan armoituksen ja kutsumuksen?

Profeetta tai profeetallisilla armoituksilla varustettu henkilö saa erityisen ilmoituksen seurakunnalle ja yksilöille, jotka ohjaavat rohkaisten, lohduttaen, innoittaen ja vapauttaen heitä.

Profeetallisuuteen on mahdollista kasvaa kulkemalla ja elämällä lähellä Jumalaa.
Samoin kuin tekemällä seurakuntaelämässä tietoisesti tilaa Jumalan kuuntelemiselle.
Ollessani nuori, parikymppinen kaveri, sain edesmenneeltä Israelin tienraivaaja
Kaarlo O. Syvännöltä erinomaisen neuvon Jumalan äänen kuulemiseen.
Kun kysyin häneltä, kuinka on mahdollista erottaa Pyhän Hengen ääni hän vastasi:
”Se on sillä tavalla, että millaiselle asemalle olet virittänyt radiovastaanottimesi, sellaista ohjelmaa sinä sieltä saat.”

Mille aaltopituuksille sinä olet itsesi virittänyt?

Jatkan ensiviikolla evankelistan ja paimen-opettajan kutsumuksesta...