Tämä kirjoitus on odotellut pitkään tietokoneellani blogiini laittamista. Aloin kirjoittamaan sitä oikeastaan jo viime talvena. Julkaisen sen nyt kahdessa osassa.
Nykyään puhutaan paljon hiilijalanjäljestä, jonka jätämme elämäntapojemme ja kulutustottumustemme kautta.
Millainen on hengellinen jalanjälki; se perintö jonka jätämme itseämme seuraavalle sukupolvelle?
Jeesus puhui todellisesta perinnöstä:
”Hankkikaa itsellenne kulumattomat kukkarot; loppumaton aarre taivaisiin, mihin ei varas ulotu ja missä ei koi turmele.
Sillä missä on teidän aarteenne, siellä on myös teidän sydämenne” (Matt.12:33-34).
Henkilökohtaisesti tiedän tarvitsevani jatkuvasti sellaisia ärsykkeitä, jotka työntävät minua mukavuusvyöhykkeeltäni sellaisen epätoivon kuilun reunalle, jossa ainoa tavoitteeni on löytää ja säilyttää Jumalan valtakuntaa kohtaan tuntemani intohimo ja palavuus.
Se palavuus jonka voin kadota kyynisyyden, apaattisuuden, tylsyyden, sisäänpäin kääntymisen ja itsekeskeisyyden erämaahan (Matt.19:29-30; Mark.8:34-38).
Entä mikä sinulle on tärkeintä?
Ketä tai mitä varten sinä elät?
JUMALAN SEURAKUNTA KÄRSII PUUTETTA
Elämme aikaa, jossa puhutaan lamasta.
Se näkyy pankkikriisinä ja siinä, että ihmisillä on vähemmän rahaa kulutettavana kuin aikaisemmin.
Esimerkiksi kreikkalaisilta karkasi kulutushysteriassaan mopo totaalisesti käsistä ja nyt yhteiseurooppalaisella sopimuksella joudumme kaikki maksamaan kreikan velkaa...
On mielenkiintoista, miten kaiken keskellä elimme viime keväänä suuren tuhkapilven keskellä. Tuhkahan on Raamatussa vahva katumuksen symboli. Jos me emme osaa lukea aikojen merkkejä, miten meidän käy?
Kymmenessä vuodessa ihmisten keksiansiot ovat nousseet huimasti.
Me kuluttamme vain itseämme varten, eläen itsellemme.
Siksi puhutaan hiilijalanjäljistä, ilmastonmuutoksesta yms.
Katselen aisaa nyt seurakuntaelämän näkökulmasta.
Tämä on monessa suhteessa itsekäs sukupolvi, joka varastaa Jumalan varastoista.
On kuin Salomoin aikana, jolloin kuningas asui suuressa palatsissa, mutta Jumalalle ei ollut sijaa...
Salomonin hallintokauden jälkeen alkoi Israelin alasajo.
Mitä ylipäätään tulee kymmenysten ja uhrien antamiseen Jumalan valtakunnan työssä
on kysymys siitä, että ymmärrämme kaiken huolenpidon tulevan Jumalalta.
Kun Aabraham antoi kymmenyksen Melkisedekille,
Saalemin (Jerusalmein) kuninkaalle ja papille, oli se Aabrahamin uhri Jumalalle.
Raamattu sanoo Melkisedekin olleen Jumala, Korkein, taivaan ja maan luoja (1.Moos.14:19).
Koska Melkisedek edusti Korkeinta Jumalaa, taivaan ja maan luojaa; elämän ylläpitäjää ja antajaa, antoi Aabraham kymmenykset hänelle.
Kymmenysten antaminen on suostumista Korkeimman Jumalan huolenpidon alaisuuteen.
Se oli ilmaisua siitä, että Aabraham oli riippuvainen Korkeimmasta Jumalasta.
Mutta myös kaikessa kiitollinen hänen huolenpidostaan.
Sen tähden meidän uhraamis- ja kymmenyskäytäntöämme tulisi ohjata sama asenne mikä Aabrahamilla oli: kiitollisuus ja riippuvuussuhde Korkeimpaan Jumalaan, joka antaa ja ylläpitää elämäämme.
NÄKY ALASTOMASTA SUKUPOLVESTA
Näin näyn matkalla Joutsaan 24. tammikuuta 2010.
Olin saarnamatkallani, kun rukouksessa sieluni silmin aloin katsella kuvaa.
Näin näyn repaleisista nuorista ihmisistä.
Heillä oli yllään repaleiset, harmaat rääsyvaatteet, niin että heidän lävitsensä näkyi.
He olivat kuin haamuja...
Ymmärsin heidän olevan tämän sukupolven, ehkä jopa viimeisen sukupolven lapsia.
Heillä ei ollut mitään, millä itseään puolustaa tulevissa myrskyissä, tulevissa tuulissa ja siinä tulessa, jonka Jumala tuo. Tai pikemminkin minkä ihmisten jumalattomuus tuo.
Tämä rääsyinen sukupolvi on revitty irti siltä perustalta, jonka heidän isovanhempiensa sukupolvi laski. Se perusta on luottamus Jumalaan, Herran sanan tuntemisen kautta.
Heidän isovanhempansa oppivat luottamaan Jumalaan ja turvaamaan Herran sanaan vaikeina aikoina sodan ja laman keskellä. Hyvinä päivinä he kiittivät Jumalaa hänen sanastaan ja uskollisuudestaan.
Mutta onko niin, että tämä nykyinen sukupolvi on unohtanut Joosefin kivun ja korotuksen,
mikä oli silkkaa armon seurausta?
Ei hänen kätensä ansiota.
Onko nyt kaikkea siunausta pidetty itsestään selvyytenä, jopa oman käden ansiona?
Jos näin on, jättää tämä sukupolvi taakseen alastoman ja puolustuskyvyttömän sukupolven.
Kun katselen täällä hetkellä kaikkea sitä, minkä kivun läpi Jumala on minut ja perheeni tuonut tähän hetkeen, en voi kuin nostaa käteni pystyyn ja huutaa: Armoa, Isä kaikki on armoa!
Olen kulkenut perheeni kanssa tulen läpi: läpi sairauden, läpi kuoleman kivun,
läpi kutsumuskriisin ja nyt saan terveenä palvella taas Herraa.
Olen saanut enemmän, mitä olen ansainnut tai osannut odottaa.
Ja kaikki on vain armoa.
Jos itsestään selvyyksiä on, ne on syytä kyseenalaistaa.
Ainoa kestävä totuus on se mitä Paavali sanoo:
"Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -
ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi" (Ef.2:8-9).
JOOSEFIN SORTUMINEN
”Voi suruttomia Siionissa, huolettomia Samarian vuorella...
Voi teitä, jotka lykkäätte kauas pahan päivän, mutta vedätte luoksenne väkivallan, valtaistuimelle istumaan;
jotka makaatte norsunluusohvilla ja venytte leposijoillanne, syötte karitsoita laumasta ja vasikoita navetasta;
jotka sepustatte lauluja harpulla säestäen ja sommittelette soittimia kuin mikäkin Daavid; jotka juotte viiniä maljoista ja voitelette itsenne parhaalla öljyllä,
mutta ette murehdi Joosefin sortumista!” (Aamos 6:1-6).
Joosefin sortuminen kuvaa seurakunnan alennustilaa ja alkuperän unohtamista.
Seurakunta on asetettu Jumalaa varten. Ei itseään varten.
Seurakunta on Jumalan "juttu", ei meidän.
Turvattomuus ja suojattomuus johtuu muurien alas sortumisesta ja siitä, ettei ole Nehemian kaltaisia, Herran profeetallisella Hengellä täytettyjä vartioita nykyisen sukupolven ympärillä. Heitä, jotka ottavat vastuun Jumalan huoneen muurien sortumisesta ja seurakunnan turvallisuuden sortumisesta.
”Te ette ole nousseet muurin aukkoihin ettekä korjanneet muuria Israelin heimon ympäriltä, että se kestäisi sodassa, Herran päivänä”(Hes.13:5).
AJANKOHDAN KÄSITTÄMISEN PERUSTA
Jumalalla on kyllä kaikki kontrollissa.
Hän tietää ja näkee missä mennään maailmanlaajuisesti sekä yksilötasolla.
Eikä hän ole epätietoinen ajan tilasta tai sen kulusta, kuinka täällä eletään ja ollaan.
Uskonkin, että Herra on astunut alas katsomaan, miten me elämme.
Kuinka tämä maailma ”makaa”.
Huomaan tämän omassa elämässäni vaikkapa siinä, että mitä julistan,
se koetellaan tavalla tai toisella omassa elämässäni.
Voimme tietysti kysyä kuinka niin Herra on astunut alas?
Salomo sanoo sananlaskuissa, että sitä mitä on ollut ennenkin, sitä on oleva vastaisuudessakin (Saarn. 1:9).
Hän on astunut alas niin kuin muinoin, jolloin hän vei ystävänsä Aabrahamin Sodoman liepeille.
Herra sanoi, että ”minun korviini on tullut huuto Sodoman tähden. Ja minä haluan nähdä ovatko he tehneet niin paljon syntiä ja pimeyttä, mitä heistä on korviini kantautunut” (1.Moos.18:17-21).
Herra sanoo Raamatussa, ettei hän tee mitään ilmoittamatta sitä omilleen.
Hän paljasti sydämensä salaisuudet myös ystävälleen Aabrahamille sanoen:
”Salaisinko minä Aabrahamilta, mitä olen tekevä?” (1.Moos.18:17).
Abraham vaelsi ja eli Jumalan kanssa.
Hän antoi Herran täyttää itsensä sanoillaan.
Uskon, että myös meille Jumala paljastaa salattuja, jos olemme liitossa hänen kanssaan,
kuten Aabraham.
Uskon, että meidän on mahdollista saada tänäänkin tuore ilmoitus Herran sanan kautta omaan elämäämme ja aikaamme.
Raamattu puhuu isaskarilaisista, ”jotka ymmärsivät ajan ja käsittivät, mitä Israelin oli tehtävä” (1.Aik.12:32).
Jeesus kehottaa meitä seuraamaan ja tarkkailemaan aikojen merkkejä.
Sillä Jumala puhuu meille, jos vain sallimme Jumalan sanan virittää meitä hänen äänensä aaltopituuksille.
Ajankohdan käsittämisen perusta on Jumalan sanassa ja sen läpikotaisessa tuntemisessa!
Kaiken profeetallisuuden perusta on Jumalan sanan tuntemisessa.
Ei mutu tuntumissa tai oletuksissa.
Paavali käskeekin Jumalan sanan asua meissä runsaasti; alkutekstiä mukaillen kaikessa rikkaudessaan (Kol.3.16).
Niinpä valppauden salaisuus on arka tunto Jumalan sanan edessä:
”Mutta minä katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särjetty henki ja arka tunto minun sanani edessä” (Jes.66:2).
Toinen osa ensiviikolla...
keskiviikko 18. elokuuta 2010
HENGELLINEN PERINTÖMME Osa 1
Lähettänyt Esa Sarvi klo 20.58
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti