KETÄ SINÄ PELKÄÄT?

Juuri taakse jääneen kuukauden aikana olen saanut osakseni monia esirukouksia, jota parantuisin. Eräs puolestani rukoillut ihminen toi esille asian, jota olen edellisissä blogauksissani itsekin muutamalla ajatuksella pohtinut: ketä tai mitä me pelkäämme?

Sellaista ihmistä tuskin on olemassa, kuka ei pelkäisi mitään. Joku pelkää pimeää, kun joku toinen ei uskalla auton ratin taakse liikennekaaoksen vuoksi. Siten on hämähäkkikammosta kärsiviä ja muita fobioita.

Tämä ystävä heitti lyhyen ajatuksen: jos me pelkäämme alinomaa taloutemme kaatumista, jos me pelkäämme mainemme menettämistä, jos me pelkäämme terveytemme luhistumista, energiamme ja huomiomme menevät juuri pelkäämiimme asioihin. Ja ennen pitkää käy niin, että näistä pelonaiheista kasvaa mielessämme niin isoja vuoria, että ne täyttävät koko näkökenttämme, alkaen hallita meitä. Ja lopulta ne saavat peräti epäjumalan aseman ajankäytössämme ja ajattelussamme, ohjaten joka päivittäistä käyttäytymistämme.

VARO PUUTA

Kuuntelin autoradiosta eilen illalla jotain Kalevi Lehtisen muutaman vuoden takaista puhetta. Hän otti esimerkiksi synnit ja kiusaukset. Sellaista ihmistä ei ole olemassakaan, joka ei näiden teemojen kanssa painisi. Lehtinen sanoi, että synnin ja kiusausten suhteen on vähän samalla tavalla, kuin jos painisi nokikolarin kanssa. Vaikka voitat, tahraat itsesi kuitenkin. Niinpä luottamuksemme tulisikin levätä siinä, että Kristus hallitsee meitä ja hän on meidän jokapäiväisen anteeksisaamisen ja vanhurskauden lähde.

Lehtinen kertoi pojasta, jota äiti opetti ajamaan polkupyörällä. Äidin keskeisin ohje koski suurella pihalla kasvavaa suurta puuta. Hän ohjeisti poikaa: ”Varo puuta! Älä aja sitä päin, vaan kierrä se kaukaa!” Poika teki nopean päätelmän, kuinka hän voisi välttää ajamasta päin puuta: hän pitää katseensa tiukasti puussa. No, niinhän siinä kävi, että mitä sai pojan huomion, sitä kohti ja sitä päin hän lopulta ajoi. Homma meni päin puuta!

Heprealaiskirjeessä sanotaan:

”kiinnittäkää katseenne Jeesukseen, joka on tunnustuksemme apostoli ja ylipappi” (Hepr.3:1).

KETÄ SINÄ PELKÄÄT?

Niin, ketä tai mitä me pelkäämme?

Sananlaskuissa on viisaat sanat:

”Herran pelko on viisauden alku, hyvä ymmärrys kaikille, jotka sitä noudattavat. Hänen ylistyksensä pysyy iankaikkisesti” (Sanl.111:10).

Mitä Herran pelko on?

Se ei ole pelkäämistä siten, että me kauhistumme, pelkäämme rangaistusta, vapisemme jotenkin kauhun lamaannuttamina. Herran pelko on hänen kunnioittamistaan ja syvää rakastamistaan. Kysymys on siitä, kuka hallitsee minua ja sinua?                                              Kuka hallitsee elämäämme, siinä olevia asioita, ahdistuksiamme ja pelkojamme?

Herran pelko on häneen kiinnittymistä koko olemuksellamme.

Juutalaisen uskontunnustuksen kulmakivi on Herran kokosydäminen rakastaminen.

”Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi. Ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi” (5.Moos.6:4-5).

Herran rakastaminen on Israelin Pyhän kunnioittamista. Kiinnitymme häneen joka solullamme ja voimallamme, joka on kaikkivaltiudessaan arvollinen ja kaikkivoipa siirtämään meidän elämäämme hallitsevat ja elämänlaatuamme pilaavat vuoret merten syvyyksiin.                    Siksi myös Daavid rukoilee tai oikeastaan käskee itseään:

”Kiitä Herraa, minun sieluni, ja kaikki, mitä minussa on, hänen pyhää nimeänsä. Kiitä Herraa, minun sieluni, äläkä unhota, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt,
hän, joka antaa kaikki sinun syntisi anteeksi ja parantaa kaikki sinun sairautesi” (Ps.103:1-3).

UUDELLEEN ASENNOITUMINEN

Tällainen rukous on mielemme kiinnityspisteiden ja ajatustemme lähteiden uudelleen ankkurointia ja suuntaamista Jumalaamme, joka meitä rakastaa ajatellen koko ajan vain parastamme. Henkilökohtaisesti asetan näin kaikki minua hallitsevat, ahdistavat, pelottavat ja suututtavat asiat hänen kuninkuutensa alaisuuteen. Näin kasvan joka päivä Jumalan valtakunnan ihmisenä. Kysymys on uudelleen asennoitumisesta elämään ja sen tuomiin haasteisiin.

Rukoillen Daavidin tavoin me sanoudumme irti asioista, jota ovat ehkä ajankohtaisia pelkoja, mutta eivät kuitenkaan Jumalan sanaa. Usein on jopa niin, että meidän on ääneen, Isän edessä, Jeesuksen nimessä sanouduttava irti vääristä sidoksista, peloista ja valtasuhteista. Henkilökohtaisesti se merkitsee minulle myös sitä, että sallin Jumalan ympäröidä itseni läsnäolollaan. Toisinaan se tapahtuu ajaessani autoa ja laittaessani ylistysmusiikin soimaan ja toisinaan se tapahtuu seurakunnan keskellä, jossa minua palvellaan siunaavalla ja vapauttavalla rukouksella. Hallintasuhteissakin on nimittäin niin, että missä seurassa vietämme elämäämme ja aikaamme, ne vaikuttavat meihin hyvässä ja pahassa. Siksi asetamme tänäänkin asiamme Isän eteen ja pyydämme häntä hallitsemaan ja osoittamaan voimansa taloushuolissamme, avioliittomme ongelmissa, työhömme liittyvissä asioissa, lasten kasvatukseen liittyvissä asioissa, asuntoasioissamme ja sairauden koetellessa elämäämme. Sillä edelleenkin Jumalan valtakunta on sitä, että Herra hallitsee myös meitä, hän ”tekee kuolleet eläviksi ja kutsuu olemattomat olemaan” (Room.4:17, RK-92).

Psalmissa 37 jakeessa viisi kirjoitetaan: ”Anna tiesi Herran haltuun ja turvaa häneen, kyllä hän sen tekee.”

Näillä ajatuksilla ja siunauksilla tähän päivään ja viikkoon.