ASELEPO?

Sairastumiseni tuli puun takaa. Vähän niin kuin hirvi(ö), joka hyppää auton eteen – puun tai puskan takaa. Sen enempää pohtimatta miten näin pääsi käymään, mietin löllökristillisyyttä, jossa sairauksien ja muiden vastoinkäymisten edessä nostamme kädet pystyyn antautumisen merkiksi. ”Tämä on Herran risti, joka on tullut sinun kannettavaksesi.” Eikä ole!

Kun luen Raamattuani, havaitsen hyvin selvästi, ettei Jeesus tai alkuseurakunta solminut missään vaiheessa aselepoa pirun kanssa.

Minkä tähden?

Sen tähden, ettei pirun kassa solmita aselepoa, koska se on läpensä musta, paha ja kieroon kasvanut tyyppi. Ilmestyskirjassa sanotaan sen luonteesta:

”Voi maata ja merta, sillä perkele on astunut alas teidän luoksenne pitäen suurta vihaa…” (Ilm.12:12).

Pirukaan ei tee aselepoa. Eikä Jeesus käske meitä sietämään sitä, ei kipua eikä sairautta.

PAAPOMINEN VAI HÄRKÄÄ SARVISTA -ASENNE?

Kun rukoilemme sairaan puolesta, miksi rukoilemme?

Onko ambitiomme omakohtaisia, pintaamme kiillottavia, lupauksia vailla olevia pumppauksia? Kysymys on motiiveista.

Vai tyydymmekö voivotteluun ja yliampuvaan ymmärtämiseen kärsimyksen, sairauksien ja muun kivun edessä?

Imettelen mihin meidän länsimainen tai / ja suomalainen kristillisyys on kallistunut! Puhumme sairaiden parantumisesta, mutta tulokset ovat heikkoja. En yhtään peittele, etteikö minulla olisi tässä ”oma lehmä ojassa”. Kyllä! Ehdottomasti haluan parantua!

Tiedän myös, että elämä ja sen rajallisuus on Isän kädessä, kuten eilisessä blogauksessani kirjoitin. Mutta olen kurkkuani myöden kyllästynyt antautumisen teologiaan. Pitkiä, monisanaisia rukouksia, jotka eivät nouse kattoa korkeammalle. Niitä en tarvitse. Olen nähnyt monien ihmisten epätoivoissa kateissa halun parantua, kun olen opettanut sairaiden puolesta rukoilemisesta. Samoin olen myös nähnyt, etteivät he halua yli ymmärtäviä rukouslitanioita, jotka eivät johda mihinkään.

TAKAISIN PERUSTALLE

Yhdysvaltalainen pastori Bill Johnson opettaa mielenkiintoisesti uskosta ja sairaiden puolesta rukoilemisesta. Eräässä seminaarissaan hän sanoi, että ”skeptisyyden teologia pohdiskelee sitä, mitä ei tapahtunut. Raamattu iloitsee siitä, mitä tapahtui. Aikaisemmin on pidetty normaalina sitä, ettei sairaita parane. Parantumisesta on tullut poikkeus. Teologiamme täytyy muuttua sen mukaan, mitä Jeesus sanoi ja teki. Jeesus halusi antaa mallin, jonka mukaan elää. Mikä todellisuus sisällämme on?”

Uskon Jumalan valtakuntaan. Jumalan valtakunta, Isän ehdoton hallintavalta oli Jeesuksen opetuksen ja toimintakulttuurin kulmakivi (Mark.1:14-15). Se merkitsi sitä, että saatana on voitettu ja Isä on alkanut hallita. Kun Jeesus kohtasi riivatun miehen synagogassa, huusi riivaaja kysyen oliko Jeesus tullut tuhomaan sitä ja sen seuralaisia (Mark.1:21-26). Jeesuksen vastaus alkutekstiä seuraamalla ilmaisi ehdottomuutta! ”Vaikene ja lähde hänestä” voitaisiin kääntää, että ”kita” tai ”turpa kiinni!” Kyllä, ehdottomasti Jeesus oli tullut häiritsemään saatanaa, rajoittamaan sen toimintasädettä maanpäällä ja lopulta tuhoamaan sen, kertakaikkisesti!      Tästä syystä myös apostolit ja koko alkuseurakunta toimi Jeesuksen auktoriteettia seuraten. He eivät eläneet aselevossa pirun ja sen tekojen kanssa. Miksi mekään eläisimme hiljaisessa aselevossa tai joutenolossa?

Me emme näe vielä Jumalan hallintavaltaa täydessä voimassaan, koska synti ja saatana ovat edelleen todellisia vaikuttajia maailmassa (1.Joh.5:19). Jumalan valtakunta vaikuttaa jo nyt, mutta täydessä voimassaa vasta Jeesuksen palattua takaisin (Ilm.19-22).

Elämme rajallisessa ja epätäydellisessä maailmassa, mutta Jumalan omina kuitenkin jo tulevaisuuden läsnäolossa. Kysymys kuuluukin, ymmärrämmekö tämän?

Rajallisuus ei siis saa merkitä sitä, että suhtaudumme kipuun ja kärsimyksiin apaattisesti tai antautuen niiden vietäväksi. Rajallisuuden tulisi merkitä meille entistä suurempaa nojautumista Jeesuksen nimen ja voiman arvovaltaan. Arvovalta ei tule metelistä, eikä sen koomin hehkuttavista rukouksistakaan. Se tulee siitä, että uskallamme astua yli omien mukavuus- ja tottumusvyöhykkeidemme siitä huolimatta, että lopullinen lunastuksemme tapahtuu vasta taivaassa. Sillä Jumalan tahto on parantaa, antaa toivo ja tehdä tyhjäksi perkeleen teot. Tarvitsemme siis selkeää suunnanmuutosta, paluuta takaisin Jeesuksen ja apostolien laskemalle perustalle.

Mitä sinulle merkitsee Jeesuksen sanat: ”Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän” (Joh.10:10)? 

Kumpaan lauseeseen kiinnität huomiosi: vihollisen, vaiko Jeesuksen hallintavaltaan?

Se mihin kiinnität huomiosi, määrittelee toimintakulttuurisi, reaktiosi ja elämäntapasi. 

Mikä todellisuus sisällämme on: Jumalan valtakunta vaiko vain se, mitä havaitsemme luonnollisilla aisteillamme, se mikä on tämänpuolista?