SYVÄT VEDET

Kirjoitan taas vaihteeksi musiikista ja sen positiivisista vaikutuksista. Nigthwishin viimeviikolla ilmestyneessä Imaginaerum –albumissa on laulu tai paremminkin sanottuna villi musiikillinen mielikuvamatka synkän virran pyörteisiin. Biisin nimi on Ghost River, aavejoki. Mielikuvat, jotka tämä musiikkimatka sanoineen, sävelkulkuineen ja tunnelmineen antaa, tuo mieleeni sen taistelun, jota jokainen ihminen käy suhteessa itseensä, perusturvallisuuteensa, toivoonsa ja koko elämäänsä nähden.

En tiedä miksi, mutta monta kertaa minua on puhutellut juuri kyseisen yhtyeen musiikki. Joskus jopa enemmän, mitä perinteinen hengellinen musiikki. Tosinaan pidän jakoja hengellinen ja ei-hengellinen keinotekoisina. Mielestäni elämä on iso kokonaisuus, vaikkakin se muodostuu erilaisista paloista ja osatekijöistä. On tietysti selvää, että seurakunnissamme soitettava ja laulettava ylistys- ja palvontamusiikki on selkeästi hengellistä ja siten tarkoitettukin jumalanpalveluselämäämme; nostamaan meitä lähemmäs taivasta ja Isän valtaistuinta. Mutta en jaksa uskoa, että taivaassakaan täytyisi tylsistyä johonkin harpun soittoon. Se ei olisi taivas vaan jotain kuolettavan tylsää. Ja taivaassa ei ole mitään kuolettavaa, eikä kuolettavan tylsää. Tässä mielessä odotankin niitä musiikillisia elämyksiä, mitä kirkkauden kokeminen kerran tarjoaa.

Ehkä kyse on kohdallani kuitenkin siitä, että Nigtwishin musiikki tavoittaa minussa jotain sellaista herkkää ja kipeääkin, joka on minussa todella syvällä olevaa. Siksi sitä on turha yrittää selittää kenellekään sitä ymmärtämättömälle pohjamutia myöden. Se kohtaa minussa jotain oleellisen tärkeää, mitä yksin pelkät sanat eivät tavoita ja kohtaa. Tässä kohtaa on hyvä sanoa, että nämä asiat ovat aina yksilöllisiä. Kun joskus kahdeksantoistavuotiaana olin varma kaikista kannoistani, sanoin usein ettei hevillä taivaaseen. Ei ehkä hevillä, kevyesti, mutta silti varmat kantamme voivat muuttua yhden jos toisenkin asian suhteen kahlatessamme äärimmäisen syvissä vesissä. Olen vain huomannut, että jotkut sanomiseni olen joutunut syömään. Ja mitä tulee musiikkiin, niin kai hyvän musiikin kokonaisuutena tuleekin toimiakin: terapiana. Riippuu tietysti itse kunkin sielun rakenteesta, mikä meihin kolahtaa. Kukaan meistä ei tässä mielessä ole toisiimme nähden onneksi yksi yhteen, vaan olemme yksilöitä. Siksi yksilöllisyyttämme tulee kohdella kunnioittaen.

AAVEET?

Ghost River onnistuu maalamaan huikeita maisemia ja mielikuvia rankkoine heavysaundeillaan, orkesteriosuuksillaan ja lapsikuorollaan. Nigthwishin uusimmasta albumista onkin sanottu, että pelkän kuuntelemisen sijasta sen näkee mielessään albumin nimeäkin noudatellen mielikuvituksessaan. Onhan Imaginaerium matka mielikuvitukselaan, jossa kohtaamme pahimmat aaveemme – siis pelkomme ja saamme ehkä hipaisun jonnekin kyynisyyden erämaahan kadonneesta lapsuuden viattomuudesta.                      Siitähän jumalakaipuustakin on pohjimmiltaan kysymys. Katoaako sisäinen lapsemme synkän virran pyörteisiin; se viattomuus josta lähestyvä joulukin muistoineen puhuu?

It`s a long road down the river deep `n wild… Se on pitkä tie alas syvään ja villiin jokeen. Jokainen mutka ja ihmeellinen notko. Se on pelottava ajomatka… Hän menee alas, hukkuu syvemmälle ja syvemmälle. Villi joki vie ainoan lapsesi. Hän menee alas, hukkuu syvemmälle ja syvemmälle. Joenuoman aavekaupungissa myllyt jauhaa hitaasti…  Niin kaunis ja ujo kuin oletkin, älä koskaan menetä sydäntäsi, tule joen yli…

Kuunnellessani tätä laulua, mieleeni tulee Daavidin psalmi:

”Pelasta minut, Jumala, sillä vedet käyvät minun sieluuni asti.
Minä olen vajonnut syvään, pohjattomaan liejuun, olen joutunut vetten syvyyksiin, ja virta tulvii minun ylitseni” (Psalmi 69:1-2).

HAAVEET?

Kuka minusta huolehtisi syvien vesienkin keskellä? Siitä (ainakin minun mielestäni) aavejoessakin on kyse. Kauniista haaveista, joita piiritetään joka puolelta. Usein kauniiden haaveiden edessä näemmekin aaveita. Pelkojemme ja traumojemme mukaisia mielikuvia ja muistoja, mutta emme tiedä miten ne lähtisivät pois. Heittäytyminen synkkään virtaan ei käy sielumme läpi puhdistaen meitä näistä mielikuvista ja painajaisista. Synkkä virta, aavejoki voi olla riippuvuus, parantumaton trauma, jota itsevihassa tai itsesäälissämme vaalimme. Mutta se voi hukuttaa meidät ilman armoa ja sen kokemista. Tätä armoa meidän puoleltamme voi tarvita joku ihminen. Anteeksiantomme kautta me voimme vapauttaa myös itsemme vihasta ja katkeruudesta. Kysymys on siitä oikeudenmukaisuudesta, mistä Herra puhuu Jesajan kirjassa:

”Eikö tämä ole paasto, johon minä mielistyn: että avaatte vääryyden siteet, irroitatte ikeen nuorat, ja päästätte sorretut vapaiksi, että särjette kaikki ikeet?
Eikö tämä: että taitat leipäsi isoavalle ja viet kurjat kulkijat huoneeseesi, kun näet alastoman, vaatetat hänet etkä kätkeydy siltä, joka on omaa lihaasi?
Silloin sinun valkeutesi puhkeaa esiin niinkuin aamurusko, ja haavasi kasvavat nopeasti umpeen; sinun vanhurskautesi käy sinun edelläsi, ja Jumalan kunnia seuraa suojanasi.
Silloin sinä rukoilet, ja Herra vastaa, sinä huudat, ja hän sanoo: "Katso, tässä minä olen" (Jes.58:6-9).

Kaipaatko sitä, että joku vetäisi sinut pois virranpyörteistä?

Ilmestyskirja kertoo, kuinka maa Herran käskystä nielee itseensä pahan kidasta lähteneen virran (Ilm.12:15-16).

Puolestaan Danielin kirjassa kerrotaan ilmestyksestä, jossa keskellä suurta virtaa seisoo jumalallinen Puolustaja!

Tämä Puolustaja oli taistellut pimeydessä seisovia aaveita vastassa ja voittanut ne. Danielin kirjassa kirjoitetaan näin:

”Ensimmäisen kuun kahdentenakymmenentenäneljäntenä päivänä minä olin suuren virran, Tigriksen, rannalla. Katsellessani ympärilleni minä äkkiä huomasin miehen, joka oli pellavavaatteissa, uumillaan vyö parasta kultaa. Hänen ruumiinsa säihkyi kuin krysoliitti, hänen kasvonsa välkehtivät kuin salama, hänen silmänsä olivat kuin tulisoihdut, hänen käsivartensa ja jalkansa kuin kiiltävä pronssi, ja hänen äänensä oli kuin kansanjoukon pauhu…    Hän sanoi minulle: "Daniel, sinä Jumalalle rakas!” (Dan.10:4-6, 11)

Voiko salaisista haaveistamme, perusturvasta ja toivosta tulla koskaan totta?

Uskon että Jumalan Pyhä Henki on väkevä Puolustaja, joka tulee luoksemme voimakas rohkaisun sanoma mukanaan:

"Älä pelkää, sinä Jumalalle rakas! Älä pelkkää poikani. Älä pelkää tyttäreni.”

Jesajan kirjassa Herra haastaa kaikki epäjumalat ja pelkomme yksi toisensa jälkeen, kysyen kuka voi pelastaa niin kuin hän? Kenen tarjoama pelastus kestää läpi sukupolvien, vuosisatojen, tämän hetken ja myös sen mikä on tulevaisuudessa, aina iankaikkisuuteen saakka? Siitä on kysymys.

”Älä pelkää, sillä minä olen lunastanut sinut, minä olen sinut nimeltä kutsunut; sinä olet minun.
Jos vetten läpi kuljet, olen minä sinun kanssasi, jos virtojen läpi, eivät ne sinua upota; jos tulen läpi käyt, et sinä kärvenny, eikä liekki sinua polta. Sillä minä olen Herra, sinun Jumalasi, Israelin Pyhä, sinun vapahtajasi” (Jes.43:1-3).

PS: Alla olevan linkin klippi ei ole herkkäkorvaisille...

Gost River by Nigthwish