KASTE JA EHTOLLINEN, osa 1

Osallistuin eilen Tikkurilan evankelisluterilaisessa kirkossa Metallimessuun1. Se oli minulle toinen messu vajaan puolenvuoden sisällä.
Koska ”dikkailen” raskaampaakin musiikkia, selkeän kristillisellä sanomalla tarjoiltu metalli kolahtaa. Hyvä ja selkeä sanoma metallimusiikilla saavuttaa paljon sellaista väkeä, jolle uskonasiat ovat perinteisesti ”ei vois vähempää kiinnostaa”.
Tässä valitettavan monet meidän vapaidensuuntien evankelioimiskokoukset jäävät kauas taakse ulkopuolisten saavuttamisen suhteen.

Tämän kirkkosunnuntain tekstinä oli kaste. Kasteen armosta puhuttiin ja muistutettiin useaan kertaan. Varsin luontevaa, kun oltiin luterilaisen kirkon maaperällä. En antanut teologisten painotusten häiritä, vaan keksityin musiikin kuunteluun ja laulamiseen. Menin myös ehtoolliselle. Ehtoollisen jälkeen pappi sanoi ehtoollisen antavan meille kaikki synnit anteeksi. Siitä alkoi pohdintani.

Olen toiminut aikanaan paljonkin ekumeenisissa yhteyksissä ja silloin ratkaisin asian ehtoollisen suteen näin: jos minä tiedän miksi otan ehtoollista ja mitä se sen opin ja tulkinnan perusteella minulle merkitsee, jonka omaan, voin osallistua myös muissa kirkoissa Herran pöytään.

Kotimatkalla Metallimessusta aloin miettimään kovasti kastetta ja ehtoollista.
Käskihän metallimessun pappikin miettiä asioita, mitä messu synnytti ja herätti.
Siispä tuumasta toimeen. Mukanani oli neljästä lapsestani kaksi. Isosisko pohti myös samoja kysymyksiä kuin minä: miksi kasteesta ja ehtoollisesta opetetaan niin eri tavoin ja ne nostetaan esimerkiksi luterilaisuudessa pelastusta edeltäviksi kysymyksiksi?

Kaste vai helvetti?

Haka Kekäläinen, pappi joka johti Metallimessun liturgian sanoi alkuun, että kasteen teologia on aika raju ja julma. Henkilö, jota ei kasteta, joutuu helvettiin.
Huh, ajattelin!

Mieleeni tuli heti se toinen ryöväri ristinpuulla, joka viimeisillä voimillaan pyysi Jeesusta muistamaan itseään, kun Jeesus saapuu Isänsä valtakuntaan (Luuk,23:42-34). Tämä ryöväri sai armon ja täyden pääsyoikeuden Jumalan valakuntaan ja paratiisiin ilman, että hän sai ehtoollista, ilman että häntä kastettiin valelemalla tai upottamalla. Edes hätäkastetta ei ehditty suorittaa… Tietysti tässä kohtaa voimme ajatella niinkin, että Jeesus asetti kasteen vasta ylösnousemuksensa jälkeen. Mutta sellainen perustelu ainakin minun mielestäni ontuu.

No, onneksi liturgiaa suorittanut Kekäläinen (josta olen saanut todella positiivisen kuvan pappina ja sananjulistajana) sanoikin, ettei yksin kaste riitä, vaan tarvitaan sydämen usko Jeesuksen. Ilman tätä lausetta edellinen lause siitä, että ilman kastetta joutuu helvettiin, olisi jäänyt perin kolkoksi. Kuitenkin rohkeata ja tervetullutta oli se, että iankaikkisen kadotuksen, helvetin olemassaoloa ei peitelty, mikä nykyaikana on valitettavan tyypillistä.

Kaste Suomen Vapaakirkossa

Suomen Vapaakirkolla on yhteisesti vapaaseurakuntien hyväksymä tunnustus, jossa määritellään oppimme perusta. Tässä suora lainaus Vapaakirkon verkkosivuilta:
Suomen Vapaakirkon tunnustus on annettu Helsingissä helmikuun 1. päivänä vuonna 1923.
1. Me olemme kristittyjä, jotka Raamatun perustuksella yhtäpitävästi apostolisen tunnustuksen kanssa tahdomme elää ja toimia kristillisen uskonelämän herättämiseksi ja säilyttämiseksi.
2. Raamattu, s.o. Vanhan ja Uuden testamentin pyhät kirjat, jotka me uskomme olevan Pyhän Hengen johtamien ihmisten kirjoittamat, määrää yksin meidän uskomme ohjeen, jonka mukaan kaikki oppi ja elämä seurakunnassa on hyväksyttävä tai hyljättävä.
3. Toteuttaaksemme sitä kristillisen yhteyden aatetta, jota Uusi testamentti esittää, emme seurakuntayhteyden määrääjäksi pane muuta kuin sydämen uskon Jeesukseen Kristukseen Jumalan Poikaan ja tämän uskon tunnustamisen ihmisten edessä.
4. Tähän yhtyen olemme liittyneet seurakunniksi toteuttaaksemme raamatullista seurakuntaelämää ja toimiaksemme kristillisen vakaumuksen mukaisesti ja sen puolesta.
Tunnustuksen toinen kohta määrittelee seurakuntayhteyden (korostus omani)2.

Vapaakirkon tunnustuksen ja opetuksen mukaan kaste tai ehtoollinen eivät ole kumpikaan portteja seurakuntaan, vaan sydämen usko Jeesukseen avaa yhteyden kasteelle ja ehtoolliselle.

Olin syksyllä Vapaakirkon työntekijäliiton opintopäivillä, jossa yhdessä kanavassa pohdittiin kasteen merkitystä vapaakirkollisessa teologiassa ja käytännössä. Minulle oli (ja monille muillekin) yllättävää se, että kasteteologia kansainvälisesti Vapaakirkon sisällä on hyvin sekava. Jossakin päin maailmaa kastetaan lapsia ja aikuisia. Jossakin vain lapasia, mutta on myös seurakuntia, jotka eivät kasta ketään.

Suomen Vapaakirkon paikallisseurakunnissa kasteteologia on onneksi melko yhteneväinen.
Me kastamme sellaisia ihmisiä, jotka ovat ottaneet Jeesuksen vastaan henkilökohtaisena Vapahtajanaan ja ovat sen myös uskaltaneet julkisesti tunnustaa. Lapsia ei kasteta.
Paavali esittää asian näin Roomalaiskirjeessä: ”Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan”(Room.10:9-10). Painotus on sydämenuskolla.

Vapaakirkossa, niin kuin pääsääntöisesti kaikissa vapaidensuuntien seurakunnissa kaste tapahtuu veteen upottamalla. Kastaja seisoo vyötäisille asti olevassa vedessä kastettavan vieressä ja lausuu seuraavat sanat: ”Oman suusi tunnustuksen perusteella, kastan sinut Jeesukseen Kristukseen nimessä Isän, Pojan ja Pyhän Hengen”. Sitten kaste tapahtuu kastettava veteen viemällä niin, että hän oikeasti kokonaan uppoaa veden alle muutamaksi sekunniksi.

Mitä kaste merkitsee?

Vapaakirkollisen teologian mukaan kaste ei pelasta eikä niin ikään uudestisynnytä.
Entäpä, kun Jeesus sanoo: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen”(Mark.16:15-16)?
Jakeiden painotus on mielestäni hyvin selkeästi ensin evankeliumin julistuksella, sillä apostoli Paavali sanoo myös: ”Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta”(Room.10:17).
Usko ei synny ilman sananjulistusta, joka tekee selväksi ihmisen vastuun Jumalan edessä hänen synneistään. Toiseksi painotus Markuksen evankeliumin jakeissa on uskolla, sillä Jeesus sanoo joka ei usko, eikä jota ei kasteta!

Mitä taas tulee lapsikasteeseen, on lapsi kelvollinen Jumalan valtakuntaan sen vilpittömyyden ja puhtauden kautta, jonka hän omaa jo syntymässään. Kun Jeesuksen luokse tuotiin lapsia, siunasi hän heitä ja sanoi, että lasten kaltaisten on taivasten valtakunta (Mark.10:13-16).

On tunnettua, että evankelisluterilainen teologia lähtee liikkeelle siitä, että lapsi tarvitsee kastetta perisynnin takia. Yksi keskeisimpiä jakeita perisyntiopin tuleksi on Daavidin katumuspsalmissa 51 jakeessa 7: ”Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt”.
Alkutekstissä eli hepreankielisessä pohjatekstissä jae kuuluu näin: "hen beafon cholaltih uwechet jechemutni imi" - eli suomennettuna [hyvä olkoon niin että] synnissä tulin aloitetuksi ja synnissä siitti minut äitini.
Alkutekstin painotus onkin äidin synneissä, eikä lapsen.
Myös Hes.18:20 painottaa, ettei poika ole sidottu isänsä syntiin.
Vain synnin seuraukset ja ihmisluonnon taipumus syntiin seuraavat meitä.

Mietin tässä hiljan milloinka lapsi on sitten vastuussa omista synneistään Jumalan edessä? Milloin tietoisuus omasta syntisyydestä herää?
Jokaisen kohdalla omantunnon herääminen on yksilöllistä ja riippuvaista myös siitä, miten hänelle opetetaan vastuuta omista teoista.

Juutalaisuudessa eräänlainen täysi-ikäisyys poikien kohdalla on 12 vuotta.
Siihen mennessä hänelle opetetaan koko Mooseksen laki ja 12 vuotiaana hänestä tulee lainpoika. Lainpoika jo Raamatun kirjoittamisen aikoina tunsi lain ja oli vastuullinen myös Jumalan ja seurakunnan edessä omista teoistaan. Siihen varmaan viittaa myös edellä mainitsemani Hesekielen kirja jae. Painotus on siis sillä, että ihmisen tulee ymmärtää vastuunsa Jumalan edessä ja näin myös kasteen merkitys. Myös alkuseurakunnassa evankeliumin ymmärtämisellä on kaikkein keskeisin arvo ja tämän uskon tunnustamisessa (kts. esim. Apt.8:37).

Mitä siis kasteessa tapahtuu?

Alkukirkossa kaste oli selkeä merkki siitä, että ihminen oli koko sydämestään päättänyt lähteä seuraamaan Jeesusta ja näin myös oli hylännyt entisen syntielämänsä (kts. Apt.2:38). Pietari sanoi: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan”.
Kaste oli siis merkki syntien anteeksisaamisesta, jota edelsi parannuksenteko.
Parannuksenteko merkitsi syntien tunnustamista Jumalalle.
Se oli täyskäännös mielen ja tekojen alueella pois vanhasta syntielämästä.

Pelastaako kaste?

Pietari kirjoittaa: ”Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö; hän, joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä, jossa hän myös meni pois ja saarnasi vankeudessa oleville hengille, jotka muinoin eivät olleet kuuliaiset, kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta. Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena - joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta - Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta…”(1.Piet.3:18-21). Korostukseni on tarkoituksellinen.

NIV Bible Comentary sanoo jaejaksosta seuraavaa:
”Kaste on vastine, joka edustaa tulvaa ollen vapautuksen ’täyttymys’ tuomiosta Vanhassa testamentissa. Miten kaste ’pelastaa?’ Pietari sanoo, ettei se koske lopullista pesua saastaisuudesta, vaan se on yhteydessä omaantuntoon. Evankeliumin julistuksessa pelastus tuomiosta on ilmoitettu Jeesuksen kuolemassa ja ylösnousemuksessa”.
Toisin sanoen kaste itsessään ei pelasta, vaan on ko. jaejaksossa vertauskuva puhtaudesta so. syntien anteeksisaamisesta. Näin ollen julistuksen ja opetuksen vesikasteesta tulee olla aina sidoksissa Jeesuksen uhrikuolemaan syntiemme tähden.
”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi”(Joh.3:16-17).
Painotus on siis uskossa Jeesukseen ainoana pelastajanani (kts. Apt.4:12).
Ei uskossa kasteeseen. Ilman parannuksen vaatimusta syntielämästä kaste on vain pelkkä rituaali ja toimitus.

Kaste siis julistaa sitä, että parannuksen tehnyt ja Kristuksen vastaanottanut haluaa elää koko elämänsä Jeesusta seuraten. Kaste ei vanhurskauta, eikä uudestisynnytä, vaan sydämen usko Jeesukseen ainoana pelastajana ja syntieni sovittajana.

Kasteen suorittaminen

Lyhyesti kasteen suorittamisesta. Oleellisinta on kasteen oikein ymmärtäminen.
Kreikkalaisessa Uudessa testamentissa käytetään kastamisesta verbiä baptizō, "upottaa", "painaa veden sisään", "pestä", "kastaa", ja kasteesta substantiivia baptisma.3

Vanhat kirkkoisät antoivat poikkeustapauksissa seuraavanlaisen suosituksen kasteen suoritustavasta: ”Mitä kasteeseen tulee, kastakaa seuraavasti. Kun olette lausuneet kaiken edellä olevan, kastakaa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, juoksevaa vettä käyttäen.
Mutta jos sinulla ei ole juoksevaa vettä, kastakaa muuhun veteen. Mutta jos sinulla ei ole kumpaakaan, valele päähän kolmesti Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen”.4

Kirkkoisien ohje oli poikkeus, ei sääntö. Käytännössä on ollut tilanteita, jossa esim. nykyaikana joku on kastettu kahvikupillisella vettä, koska kastettavan ihosairaus esti kokonaan veteen upottamisen. Kastetavoista riippumatta oleellisinta on kasteen oikea ymmärtäminen. Vasta toissijaisena on se, miten kaste suoritetaan.

Yhteenveto

Kaste vedessä on Jeesuksen lähetyskäskyyn sidottu periaate. Se on merkki niin uskoville, kuin uskomattomille halusta seurata ja palvella Jumalaa. Kaste vedessä on sen tunnustamista, minkä Jeesuskin tunnusti ottaessaan kasteen Johannekselta: kaste on Jumalan hyväksymä kuuliaisuuden askel, jossa vanhurskautus (=syyttömäksi julistus, Jumalalle kelpaavuus) uskosta osoitetaan julkisesti Jumalan ja ihmisten edessä.

Kirjoituksen toinen osa ehtoollisesta seuraa ensiviikolla.

Viitteet:
1. http://metallimessu.com/
2. http://www.svk.fi/
2. http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaste
4. Apostoliset isät, Suomen teologisen kirjallisuuden seuran julkaisuja 163, Jyväskylä.
Sivu 149, kappale ”Kahdentoista apostolin opetus pakanoille kahdentoista apostolin
välittämänä”. Lainatun pohjatekstin löysi vuonna 1883 metropolitta Byrenios, joka julkaisi
sen Konstantinopolissa Jerusalemin patriarkan alaisen kirjaston löydöksen perusteella.
Kirjoitus oli iältään 800 vuotta vanha, kirjoitettu 1056 jKr. Tämän käsikirjoituksen
pohjateksti sijoitetaan erilaisten arvioiden mukaan vuosien 50, 70 ja 100 jKr. tienoille.
Se on kirjoitettu mahdollisesti Syyriassa, Palestiinassa tai Egyptissä. Kirjoituskokoelma
tunnetaan nimellä didakhe, opetus, ohje, oppi.