KASTE JA EHTOLLINEN, osa 2

Ollessani Vantaan vapaaseurakunnan pastorina kaikkiaan kahdeksan vuotta, olin työni puolesta mukana myös Vantaan ekumeenisessa toimikunnassa. Toimikunta järjesti yhteisiä jumalanpalveluksia, jossa ainakin osa eri kirkkojen papeista otti osaa yhteiseen Herran pöytään eli ehtoolliseen. Edellisessä kirjoituksessani kerroin, että en ole tehnyt itselleni ehtoollisyhteydestä ekumeenisissa yhteyksissä ongelmaa, koska pidän oleellisen tärkeänä sitä, että henkilökohtaisesti tiedän, miksi nautin leivän ja viinin.
Mitä ehtoollinen minulle merkitsee ja miten me Vapaakirkossa opetamme ehtoollisesta?

Erään ekumeenisen toimikunnan palaverin jälkeen minulle vapaaseurakunnan pastorina, helluntaiseurakunnan pastorille ja luterilaisen kirkon kirkkoherralle sukeutui värikäs keskustelu ehtoollisen käytännöstä ja teologiasta. Helluntaiseurakunnan pastori kertoi, että kaste on heille portti ehtoollispöytään.
No, tämän jo tiesinkin, sillä uskoontuloni jälkeen olin kaikkiaan kahdeksan vuotta helluntaiseurakunnan jäsen. Kirkkoherra allekirjoitti saman. Hän toi esille myös sen, että evankelisluterilaisessa kirkossa kaste liittää lapsen seurakuntaan ja rippikoulun jälkeen hän on oikeutettu Herran ateriaan. Yhteistä meille helluntaiseurakunnan papin kanssa oli se, että Herran pöytä on muistoateria. Kirkkoherra kertoi, että luterilaisen opin mukaan leivässä ja viinissä ei ole kysymys symbolista, vaan Kristuksen lihan ja veren läsnäolosta leivässä ja viinissä reaalipreesensissä. Siis Kristuksen liha ja veri ovat jollakin mystisellä ja salatulla tavalla läsnä leivässä ja viinissä.

Katekismus opettaa näin:

”Ehtoollinen eli alttarin sakramentti on Jeesuksen asettama pyhä ateria. Siinä hän antaa meille ruumiinsa ja verensä syötäväksi ja juotavaksi. Ehtoollisen leipä ja viini ovat Kristuksen todellinen ruumis ja veri.
Vaikka emme voi ymmärtää tätä salaisuutta, voimme luottaa Vapahtajan omiin sanoihin, jotka on talletettu pyhään Raamattuun. Kuolemaansa edeltävänä yönä Jeesus jakoi siunaamansa leivän opetuslapsilleen ja sanoi: ”Tämä on minun ruumiini.” *

Ehtoollisen merkitys

Vapaakirkossa ehtoollinen on ylösnousseen Kristuksen läsnäolonjuhla. Läsnäololla tarkoitamme sitä, että Kristus on Pyhän Henkensä kautta läsnä jumalanpalveluksessa ja pyhittää näin myös asettamansa ehtoollisen.
Me emme usko, että leipä ja viini muuttuvat niitä nauttivan suussa jollakin salatulla tavalla Kristuksen lihaksi ja vereksi. Sanottakoon tämä nyt vaikka niin, ettei minun suussani ole koskaan tapahtunut niin. Leipä on pysynyt leipänä ja viini viininä.
Ja epäilen sitä myös muiden ihmisten kohdalla. Tällainen ajatus, että leipä ja viini muuttuisivat konkreettisesti Kristuksen lihaksi ja vereksi on mielestäni enemmän jo mystiikkaa, kuin kristillisyyttä. Vai onko Kristus, joka taivaassa hallitsee edelleen lihaa ja verta? Ja jos olen oikein suorasanainen, niin mielestäni tällainen mystiikka on harhaoppia…

Paavali kirjoittaa:
”Siunauksen malja, jonka me siunaamme, eikö se ole osallisuus Kristuksen vereen? Se leipä, jonka murramme, eikö se ole osallisuus Kristuksen ruumiiseen?
Koska leipä on yksi, niin me monet olemme yksi ruumis; sillä me olemme kaikki tuosta yhdestä leivästä osalliset”(1.Kor.10:16-17).

Osallisuus puhuu kontekstin mukaan yhteydestä. Me samaistumme ehtoollisessa Kristuksen uhrikuolemaan, aivan kuten Kristus samaistui meihin
omassa uhrikuolemassa. Tunnustamme ehtoollisella uskovamme siihen, että Jeesus Kristus kuoli nimenomaan minun syntieni edestä! Eikä niin, että ehtoollinen itsessään olisi syntiensovitus. Jos ehtoollinen sovittaisi syntimme, mikä sija silloin on parannuksenteolla tai henkilökohtaisella uskonvaelluksella (katso aikaisempi opetukseni pyhityksestä)?!

Sama näkyy myös kasteessa. Kristus samaistui synnittömänä syntiseen ihmiseen ja otti vanhurskauttamisen merkkinä vesikasteen. Me samaistumme Kristukseen ottaessamme kasteen, koska kaste julistaa ja todistaa jo tapahtuneesta vanhurskauttamisesta. Jo tapahtuneesta, koska kasteen konteksti puhuu parannuksen teosta ennen kastetapahtumaa, jossa ihmissydän kokee uudestisyntymän kautta mielenmuutoksen ja syntien anteeksisaamisen (katso Matt. 3:6,11,13-15; Joh.3).

Jeesus sanoo olevansa elämän leipä (Joh.6:35). Muistamme varmasti myös ne leipäihmeet, jossa Jeesus ruokki kymmenettuhannet ihmiset. Kysymys on siitä, että kun syömme leivän, me ikään kuin tulemme leivän kanssa yhdeksi.
Tästä myös ehtoollisessa on kysymys.
Olemme osallisia hänen elämästään.
Ja osallisia hänen kuolemastaan.

Jeesuksen sanat: ”Tämä on minun ruumiini” puhuu symboliikasta, joka murrettuun leipään sisältyi (Luuk.22:19). Kristillinen ehtoollisenvietto leipineen ja teurastettuine karitsoineen pohjautuu juutalaiseen pääsisäisateriaan. Juutalainen pääsiäisateria on täynnä voimakasta symboliikkaa.

Kristus toi pääsisäiseen uuden näkökulman. Teurastettu karista, karistan veri, leipä ja viini saivat uuden ja syvemmän merkityksen. Jeesuksesta tuli henkilökohtainen syntiemme sovittaja. Kristus on kuin murrettu leipä, joka murtui meidän syntitaakkamme alla.
”Minä olen elämän leipä”(Joh.8:48).
Muistamme, kuinka Jeesus ehtoollisella mursi leivän ja näin konkretisoi hänen tulevaa murtumistaan ristillä. Symboliikka ja konkreettia kohtaavat näin.
Me tulemme Kristuksesta osalliseksi hyväksymällä hänet ainoaksi tieksi Isän luo ja pelastukseen (Joh.14:6; Apt.4:12).
Ehtoollisessa leipä kuvaa (ei konkreettinen) Jeesuksen murettua ruumista ja viini kuvaa
(ei konkreettinen)hänen maahan vuodatettua verta syntiemme hintana. Elämä elämästä.

Asian voi ilmaista myös näin: niin kuin leipä antaa syöjälleen elämän, samoin Kristus antaa elämän hänelle, joka hänet uskossa vastaanottaa syntiensä sovittajana (Joh.1:12; Joh.3:3; Joh.11:25-26; Apt.4:12). Ehtoollisen painotus on syntiemme sovituksessa.
Juhlimme jo vastaanotettua anteeksiantoa ja sovitusta.

Herran ehtoollisen ymmärtämisen välttämättömyys

Apostoli Paavali kirjoittaa.
”Samoin hän otti myös maljan aterian jälkeen ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni; niin usein kuin te juotte, tehkää se minun muistokseni".
Sillä niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, te julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kuin hän tulee.
Sentähden, joka kelvottomasti syö tätä leipää tai juo Herran maljan, hän on oleva vikapää Herran ruumiiseen ja vereen.
Koetelkoon siis ihminen itseänsä, ja niin syököön tätä leipää ja juokoon tästä maljasta;
sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa” (1.Kor.11:25-29).

Seurakunta, joka kokoontuu ehtoolliselle Jeesuksen nimessä, erottaa leivän ja viiniin kaikesta muusta, tavallisesta. Paavali käskee tarkoin koettelemaan eli tutkimaan omaa sydäntään ennen Herran aterian nauttimista:

”Koetelkoon siis ihminen itseänsä, ja niin syököön tätä leipää ja juokoon tästä maljasta;
sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa” (1.Kor.11:28-29).

Koetteleminen merkitsee oman sydämen tutkimista Jumalan edessä.
Millä perusteella osallistun Herran pöytään, joka on hänen kuolemaansa sitoutumista?
Sillä kuolemallaan hän pelasti minut kadotustuomiolta.
Paavali sanoo roomalaiskirjeessä: ”Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat” (Room.8:1).

Toisin sanoen: jos ehtoollinen on minulle vain rituaali, ilman että en henkilökohtaisesti ole elänyt todeksi anteeksiannon synneistäni ja ymmärtänyt Kristuksen uhrikuoleman hintaa, syön ja juon tuomiokseni. Sillä suhteeni ristiinnaulittuun joko yhdistää minut häneen tai erottaa minut hänestä.
Risti armahtaa ja risti tuomitsee.

Häpäisy ja tuomio

Kun Paavali sanoo ensimmäisessä korinttilaiskirjeessä ”sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta”, alkutekstistä puuttuu sana Herran ruumista, jakeessa 29. Sanatarkasti jakeen ajatus kreikankielisestä tekstistä kuuluu näin: ”Sillä, joka syö ja juo kelvottomasti, eikä tee eroa ruumista, syö ja juo itselleen tuomion”.

Paavalin teologiassa ruumis kuvasi seurakuntaa ja sen yhteyttä Kristukseen, joka on kaiken pää (vrt. 1.Kor.12 ja Ef.5).
Näin ollen ruumis kuvaa yhteyttä seurakunnan jäsenten välillä tosiinsa ja Kristukseen. Ehtoollisessa seurakunta kokoontuu yhteen kunnioittamaan Herraansa.
Mutta kelvoton Herran aterian nauttiminen tuo häpeän ja tuomion myös seurakunnan päälle. Paavali kirjoittikin sanansa tilanteeseen, jossa korintin seurakunnassa osa tuli juovuksissa seurakunnan jumalanpalvelukseen ja Herran pöytään. Osalla oli mukana omia eväitä. Kreikkalaisessa kulttuurissa osa suhtautui Herran pöytään kuin orgioihin, jossa mässäiltiin ja juopoteltiin (katso 11. luvun asiayhteyttä). Opetuksen puute, se että ehtoollista nautittiin ilman sen todellisen merkityksen jatkuvaa opettamista, johti tuomioihin. Paavali kirjoittaa:
”Sentähden onkin teidän joukossanne paljon heikkoja ja sairaita, ja moni on nukkunut pois.
Mutta jos me tutkisimme itseämme, ei meitä tuomittaisi;
mutta kun meitä tuomitaan, niin se on meille Herran kuritusta, ettei meitä maailman kanssa kadotukseen tuomittaisi.
Sentähden, veljeni, kun kokoonnutte aterioimaan, odottakaa toisianne.
Jos kenellä on nälkä, syököön kotonaan, ettette kokoontuisi tuomioksenne”(1.Kor.11:30-34a).

Miksi ja miten vapaakirkollisuus syntyi

Vapaakirkollinen herätysliike syntyi 1800-luvun lopulla. Valtiokirkkojärjestelmä oli jo tuolloin Suomessa erittäin vahva. Ajan lain mukaan kirkkoon oli pakko kuulua. Jumalanpalveluksiin oli pakko osallistua ja myös ehtoollispöytään oli pakko osallistua. Pidättäytyminen tästä kaikesta saattoi johtaa äänestysoikeuden ja valtion virkojen menettämiseen. Kirkon sisällä oli ihmisiä, joita loukkasi tällainen pakko.
Mutta erityisesti se, että ehtoolliselle osallistuivat pakon sanelemana myös julkijumalattomat, joille Herran ateria oli vain rituaali vailla sen syvempää merkitystä. Syntiä vastaan ei saarnattu. Asiaa voisi verrata jopa nykyiseen kirkon tilaan, jossa homoseksualismi, avoliitot, synkretismi ja monet muut asiat ovat sallittuja. Nämä loukkaavat useita evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluvia ja ovat varmasti jakamassa ja repimässä sitä hajalle (surullista).
Tässä kohtaa haluan sanoa, että en ole taistelemassa Suomen evankelisluterilaista kirkkoa vastaan. Minulla on paljon hyviä ystäviä luterilaisen kirkon puolelta. Ja monessa asiassa olemme täysin samoilla linjoilla.

Alkujaan nämä kirkon jäsenet pyrkivätkin uudistamaan kirkkoa sisältä käsin.
Mutta opetusvirka katsottiin olevan tiukasti kirkon papiston käsissä.
Tilaa uudistukselle ei ollut. Kaikki tämä johti lopulta siihen, että tämä joukko alkoi kokoontua keskenään. He lukivat itsenäisesti Raamattua ja alkoivat kokoontumisissaan nauttia Herran ehtoollista. Eriytyminen omaksi ryhmäksi aiheutti närää valtaapitävissä ja sai aikaan jopa uhkailua ja vainoa.
Uusi kirkkokunta ei ollut alkujaan itsestään tarkoitus. Mutta olosuhteet ja suhtautumien mm. ehtoollisen saivat lopulta, vuosikymmeniä myöhemmin aikaan sen, että Suomen Vapaakirkko perustettiin.
Tämä tapahtui uskonnonvapauslain astuttua voimaan vuonna 1923. Tästä johtuen Suomen Vapaakirkon tunnustuksessa lukee selkeästi oman uskon tunnustaminen. Tosin sanoen seurakunnan jäsenyyden ja sen myötä ehtoollisen merkitys on ymmärrettävä.

”Toteuttaaksemme sitä kristillisen yhteyden aatetta, jota Uusi testamentti esittää, emme seurakuntayhteyden määrääjäksi pane muuta kuin sydämen uskon Jeesukseen Kristukseen Jumalan Poikaan ja tämän uskon tunnustamisen ihmisten edessä.”

Vapaakirkkoon ei siis liitytä kasteen kautta, vaan ensisijaisesti sydämen usko avaa yhteyden ehtoolliseen. Kasteopetus seuraa sydämenuskoa, mutta ei ole ehto ehtoollisyhteyteen.

Kun itse olen keskustellut uusien ihmisten kanssa seurakunnan jäsenyydestä, olen aina ottanut esille myös kastekysymyksen. Kaste kuuluu kristitylle, joka tunnustaa Jeesuksen Herrakseen. Mutta kaste ei saa olla se erottava tekijä, joka evää jo selvästi uskoon tulleelta pääsyn Herran pöytään. Näin asiasta ajatellaan ja opetetaan Vapaakirkossa (lue opetussarjan ensimmäinen osa kasteesta).

*) http://www.evl.fi/katekismus/