LUTERILAISEN KIRKON HOMOKANNAT MIETITYTTÄVÄT

Tämä kirjoitus julkaisitiin tälläviikolla Suomen Vapaakirkon äänenkannatajassa,
Suomen Viikkolehdessä hiukan lyhennettynä (SVL 13.5.2009 nro 20).
Julkaisen pohdintani kokonaisuudessaan blogissani.
_______________________________________________________________________________________________
Suomen evankelisluterilainen kirkko on käynyt pitkään linjanvetoa homo- ja lesboparien vihkikaavasta.
Erillistä vihkikaava ei ainakaan vielä haluttu, kun taas Ruotsin valtionkirkko avosylin siunaa homoliitot. Silti jopa piispojen rintamalinjat ovat alkaneet revetä merkittävällä tavalla,
yhä useamman hyväksyessä homoseksuaalisuuden kirkon viroissa ja sen jäsenten elämässä.
Vapaakirkon pastorina seuraan hämmentyneenä kirkon huolestuttavaa kehitystä.
Mielestäni tilanne pakottaa vapaatsuunnat väistämättä uusien perustavaa laatua olevien kysymysten eteen: miten toimimme jatkossa yhteistyössä kirkon kanssa,
joka sallii homoseksuaalipapin toimia sananjulistajan virassa?
Entä kuinka meidän itse kunkin tulee suhtautua niihin lähimmäisiin,
jotka kamppailevat seksuaali-identiteettinsä kanssa?

Ollessani Vantaan vapaaseurakunnan pastorina kaikkiaan kahdeksanvuoden ajan,
olin mukana paikallisekumeniassa eri kirkkojen kanssa.
Työyhteys muiden kirkkojen ja pappien kanssa oli hyvin antoisaa, avartavaa ja hedelmällistä. Opimme paljon hyvää toisiltamme ja toisistamme.
Seuraan edelleen varsin tiivisti lehtien kautta, mitä kristillisellä ja ekumeenisella tasolla kotikaupungissani tapahtuu.
Äskettäin Korson evankelisluterilaisen kirkon palkkalistoilla toimiva naispappi ilmoitti elävänsä lesbosuhteessa. Korson kirkkoherran mukaan asiassa ei ole mitään ongelmaa ja pappi saa jatkaa virassaan. Saman ilmaisi myös Helsingin piispa Eero Huovinen, sekä Kuopion piispa Wille Riekkinen.
Korsolaisena tulin tästä kaikesta hyvin surulliseksi. Näitä ”kaapista” ulosastumisia on ollut muutaman kuluneen vuoden aikana jo useita. Ja tuskin ne tähän jäävät.

Omatunto ja Raamattu

Ekumeenisella tasolla olen miettinyt, olisinko valmis mahdollisesti saman työpöydän ääreen tai jopa ehtoollisyhteyteen papin kanssa, joka kannattaa homoseksualismia tai jopa harjoittaa sitä itse? En ole, koska se loukkaa omaatuntoani ja jumalakuvaani, jonka perusta on Raamatussa.

Asia ei ole ongelmaton myöskään luterilaiselle kirkolle. Muiden muassa mm. kirkolliskokouksen jäsen Leif Nummela on useaan otteeseen kritisoinut kirkon linjaa suhteessa homoseksualismiin.
On surullista, jos nykyinen kehitys tuhoaa sen hyvän, mitä mm. paikallisekumeniassa on vuosien aikana saatu aikaan eri kirkkojen upealla yhteistyöllä.
Se on suuri menetys vapaille suunnille ja uskoisin sen olevan myös menetys luterilaiselle kirkolle, jonka yhteydessä on edelleen paljon Jumalan sanaa kunnioittavia ja rakastavia pappeja ja seurakuntalaisia. Erityisesti he tarvitsevat tukeamme ja rohkaisuamme.

Pappeus on pyhä kutsumus

Miten siis koko asiaan pitäisi suhtautua? Homoseksualismiin ja homopappeihin?
Vaietako vai odottaa, että asia hoituisi jotenkin itsestään pois päiväjärjestyksestä? En usko sen hoituvan itsestään mihinkään.

Raamatun linja on hyvin suora:
pappi on Jumalan sanan julistaja, jolta itseltään odotetaan pyhää vaellusta ja sanassa pitäytymistä. Se koskee papin yksityiselämää ja hetkeä kun hän on suorittamassa pappistehtävänsä ihmisten ja Jumalan edessä (katso 1.Tim.3:1-13).
Tässä mielessä pappi on koko ajan pappi.
Kysymys on kutsumustietoisuudesta, uskottavuudesta evankeliumin julistajana ja Jumalan kunniasta. Jumalan ja hänen sanansa läpikotainen kunnioittaminen puhuu Jumalan pelosta.

Vanhentunut tieto ja Raamatun ilmoitus

Tuon tuostakin olemme kuulleet ja lukeneet jopa joidenkin piispojen suusta kommentteja,
joiden mukaan jotkut Raamatun tuomiot homoseksuaaliselle käyttäytymiselle nousevat uuteen valoon nykytiedon kautta (kts. Room.1:24-32; 1.Kor.6:9-10).
Homoseksuaalisuuden sallimista on perusteltu mitä erilaisimmilla asioilla.
Viime aikoina mediassa on toisteltu yhtä perustelua, jonka mukaan Raamattua ei voi ottaa kaikilta osin kirjaimellisesti. Sillä jos Raamatun ottaisi kirjaimellisesti, niin silloin orjuuskin pitäisi sallia. Toisten perustelujen mukaan nykylääketiede ja humanismi kumoaa Raamatun esittämät teesit.

Myös Jeesukseen on vedottu, jonka mukaan Jeesus ei evankeliumeissa kertaakaan puhu koko aiheesta.
Jeesus ei tosiaankaan puhu evankeliumeissa homoseksuaalisuudesta,
ei tupakasta, ei huumeista, eikä monesta muustakaan asiasta, mikä tuhoaa ihmistä.
Mutta hän tuo hyvin selvästi esille, ettei hän tullut kumoamaan Mooseksen lakia, joka mm. julistaa synniksi transvestisen ja homoseksuaalisen käyttäytymisen monen muun synnin ohella (katso Matt.5:17; 3.Moos.18; 20:13-13; 5.Moos.22:5).
Viitatessaan Mooseksen lakiin, Jeesus juutalaisena sisällytti opetukseensa koko lain sanoessaan: ”Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa” Matt.5:19).

Mitä tulee kehittyneempään nykytietoon, niin jo Paavalin aikana kulki ”valhetietoa”,
joka sen ajan kulttuurin ja trendien mukaan oli ”kehittyneempää ja jalostuneempaa”,
kuin Raamatun ilmoitus (katso 1.Tim.6:20).
Ei siis tämänkään suhteen mitään uutta auringon alla.

Voidaan myös aiheellisesti kysyä, onko kyse edes kaikilta osin kristinuskosta tai samasta uskonnostakaan, jos Raamatun arvot romutetaan yksi toisensa jälkeen?
Israelin historiasta tiedämme, kuinka juutalaiset koettivat eri aikoina palvella yhdessä Herran kanssa kanaanilaiskansojen epäjumalaa Baalia.
Baalin palvontaan liittyi hillitöntä seksuaalista moraalittomuutta ihmisuhreineen,
joka johti järkyttäviin tuomioihin (katso Joos.23:16; 1.Sam.2:27-32a; Jer.2:11-13).

Se mikä on Raamatun mukaan syntiä, onkin nykykeskustelussa muuttunut rakkaudeksi, luonnolliseksi ominaisuudeksi tai syntymiseksi väärään kehoon.

Mikä homoseksuaalisuudessa on syntiä?

Ajan ilmiöiden ja trendien muuttaessa syntikäsitystä tarvitaan julistusta, joka Pyhän Hengen valaisemana näyttää uudelleen maailmalle todeksi synnin, vanhurskauden ja tuomion
(katso Joh.16:8).
Homoseksuaalisen käyttäytymismallin takana on aina haavoittunut minäkuva.
Nämä ihmiset ovat suuressa armon tarpeessa.
Siksi armoa tulee tarjota yhdessä totuuden kanssa (kasto Joh.1:14).
Homokulttuuriin liittyy paljon dominoivaa ja narsistista käyttäytymistä.
Kukaan ei synny väärään ruumiiseen, mutta henkilökohtainen historia yhdessä kulttuurin kanssa voi edesauttaa homoidentiteetin omaksumista.

Seksuaalisuus liittyy yhteyteen toisen persoonan kanssa.
Nainen on Jumalan kuva ja mies on Jumalan kuva luomisen pohjalta (katso 1.Moos.1:27;2:24).
Ratkaisevaa on, että Jumala nimenomaan loi miehelle toisenlaisen, mutta samalla tasavertaisen kumppanin (samaa koskee käytännössä miestä naisen kumppanina).
Erilaisuutensa kautta mies ja nainen ovat kumpikin tasavertaisessa asemassaan Jumalan kuvia. Mies ja nainen tulevat yhdeksi lihaksi seksuaalisen kanssakäymisen kautta (katso 1.Moos.2:24). Ensimmäisen Mooseksen kirjan käyttämää hepreankielen ykseyttä merkitsevää sanaa echad käytetään myös puhuttaessa Jumalan ykseydestä (katso 5.Moos.6:4).
Tältä pohjalta voidaan jopa ymmärtää, että Herra asetti miehen ja vaimon koko suhteen,
myös seksuaalisen kanssakäymisen tuomaan Jumalalle kunniaa.
Homo- tai lesbosuhteessa Jumalan kuva vääristyy. Tässä on myös syy, miksi Paavali sanoo homojen ja lesbojen vaihtaneen ”Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa” (Room.2:25).
Se rikkoo luomisjärjestystä kaikin tavoin. Palvonta Jumalan sijasta suuntautuu ihmiseen. Homosuhteissa torjutaan alkuperäinen asetelma miehen ja naisen ykseydestä ja yhteydestä toisiinsa, jossa Jumala on tarkoittanut miehen ja naisen kohtaamaan ja tyydyttämään toistensa tarpeet.
Ranskalainen teologi Henri Blocher sanoo homoseksualismista, että ”se on saman (viittaus samaan sukupuoleen), luodun, jumalalistamista”.
Samoin käy myös muissa avioliiton ulkopuolisissa suhteissa.
Kyse on uskollisuudesta Jumalaa ja toista ihmistä kohtaan.

Suhtautuminen homoihin ja lesboihin

Mitä puolestaan tulee suhtautumisessamme homoihin ja lesboihin, niin uskon meillä olevan sen suhteen parantamisen varaa. On surullista, jos homoseksuaalisen identiteetin omaavat ihmiset identifioidaan synniksi, jossa heitä pelkästään vihataan kylttien takana kadunkulmissa.
Eli ei tehdä eroa ihmisen ja synnin välillä.

Tämänhetkisessä tilanteessa vapaiden suuntien seurakunnilla on tuhannen taalan paikka!
Meidän vahvuutemme on voimakas yhteisöllisyys tämän ajan keskellä, joka pirstaloi ja hylkää ihmisiä. Opetuslapseus, joka tarjoaa armoa yhdessä totuuden kanssa on voimavaramme.
Muiden muassa Aslan ry ja Delfins ry tarjoavat seurakunnille kirkkokuntataustasta riippumatta erinomaisia työkaluja, joiden kautta voimme oppia kohtaamaan ja auttamaan seksuaalisten riippuvuuksien ja traumojen kanssa kamppailevia.

Sillä tosiasia on se, että myös vapaiden suuntien seurakunnissa on niitä, jotka kipuilevat oman seksuaalisen identiteettikriisinsä kanssa. He elävät jatkuvan epätietoisuuden ja hylätyksi tulemisen pelon alaisuudessa.
Eristämmekö ja torjummeko heidät seurakunnistamme vai rohkaisemmeko heitä löytämään miehuutensa ja naiseutensa Kristuksessa; todellisen identiteettinsä Jumalan lapsina
(katso 1.Moos.1:27; Room.8:1,16,38-39)?
Asiasta kuoliaaksi vaikeneminen tai näiden ihmisten olemassa olon kieltäminen ei edistä homoseksuaalisuutensa kanssa kamppailevan vapautumista ja parantumista. Varmaa on se,
että Jumala rakastaa heitä!
Jumalan rakkaus ei erottele kohdettaan, vaan Jeesus kantoi kaikki synnit ristille.

Minkälaisen rakkauden tunnemme?

Osallistuin vuosi sitten erään aktioryhmän kanssa Helsingin rautatietorilla järjestettyyn vappuaktioon. Minua pyydettiin julistamaan mikrofonin takaa evankeliumia sadoille ohikulkeville. Puhuin noin viiden minuutin ajan Jumalan rakkaudesta ihmisiä kohtaan.
Eteeni pysähtyi muutaman metrin päähän kaksi nuorta tyttöä, jotka puhuessani rakkaudesta alkoivat suudella toisiaan hyvin provosoivasti.
Myöhemmin tilanteen jo ohi mentyä kävelin junaan hyvin hämmentyneenä kahdesta syystä.
Ensiksi siitä, että ymmärsin näiden tyttöjen ilmaisevan minulle, että heille ainoa todellinen rakkaus oli ehkä juuri se, mitä he minulle osoittivat suutelemisellaan.
Ymmärsin heidän olevan vailla parantavaa kokemusta siitä rakkaudesta,
joka voi antaa heille toivon ja kokonaan uuden elämän.
Toiseksi ymmärsin, että nykyisillä asenteillamme me emme voi koskaan saavuttaa ohitsemme kulkevaa sukupolvea evankeliumilla. Emme heteroja, emmekä homoja. Valitettavan monessa tapauksessa me olemme käyneet ulkopuolisille seurakuntakulttuurillamme vieraaksi ja he ovat käyneet meille vieraiksi.

”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa” on yhä voimassa, myös niiden kohdalla, jotka ovat meille vieraita ja muukalaisia. Homoseksuaalit mukaan lukien.

Kutsu muurinaukkoon

Se mitä meidän pitäisi tehdä, on rukoilla maamme kristillisen kentän puolesta. Meidän on astuttava muurinaukkoon kansakuntamme ja sen kristillisyyden puolesta. Suola ei saa menettää makuaan!
Mukaillen Jeremian kirjan sanoja, kristikunnan menestys on myös kansallinen menestys
(katso Jer.29:7).

Päätän profeetta Joelin kirjan sanoihin:
”Mutta vielä nytkin, sanoo Herra, kääntykää minun tyköni kaikesta sydämestänne, paastoten, itkien ja valittaen.
Reväiskää rikki sydämenne, älkää vaatteitanne, ja kääntykää Herran, teidän Jumalanne, tykö; sillä hän on armahtavainen ja laupias, pitkämielinen ja armosta rikas, ja hän katuu pahaa.
Ehkä hän vielä katuu ja jättää jälkeensä siunauksen:
ruokauhrin ja juomauhrin Herralle, teidän Jumalallenne.
Puhaltakaa pasunaan Siionissa, kuuluttakaa pyhä paasto, kutsukaa koolle juhlakokous.
Kootkaa kansa, pitäkää pyhä seurakuntakokous, kerätkää vanhukset, kootkaa lapset ja rintoja imeväiset; lähteköön ylkä huoneestansa ja morsian kammiostansa.
Eteisen ja alttarin välillä itkekööt papit, jotka toimittavat Herran palvelusta, ja sanokoot: "Säästä, Herra, kansaasi äläkä anna perintöosaasi häväistäväksi, pakanain pilkattavaksi.
Miksi pitäisi sanottaman kansain seassa:
'Missä on heidän Jumalansa?'"(Joel 2:12-17).