CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

tiistai 19. toukokuuta 2009

ASEMASI KRISTUKSESSA


”Siitä syystä minä myös näitä kärsin, enkä sitä häpeä; sillä minä tunnen hänet, johon minä uskon, ja olen varma siitä, että hän on voimallinen siihen päivään asti säilyttämään sen, mikä minulle on uskottu” (2.Tim.1:12).
Paavali puhuu asemastaan Kristuksessa.
Hän julistaa, että Jumala pitää hänestä ja hänen uskostaan huolen.
Jumala on voimallinen säilyttämään sen, minkä hän on hänelle varannut: iankaikkisen elämän. Tämä varmuus perustui Paavalilla Herran sisäiseen tuntemiseen: ”sillä minä tunnen hänet, johon minä uskon”.
Kysymys oli siitä, MINKÄLAISENA pelastajana Paavali tunsi Herransa!


Henkilökohtaisella tasolla saatanan keskeisin hyökkäys Jumalan lapsia kohtaan kohdistuu jumalsuhteeseesi ja pelastusvarmuuteesi.
Sielunvihollinen koettaa kaikin tavoin mustamaalata käsitystä itsestäsi ja Jumalasta kaikilla valheillaan.
Sen päämäärä on tehdä meidät käyttökelvottomiksi, apaattisiksi ja lamautuneiksi uskoviksi.

PELASTUSVARMUUS – MITÄ SE ON?

Puhumme usein pelastusvarmuudesta.
Mutta tiedämmekö mitä se on ja mihin se perustuu?

Pelastusvarmuus on paljon enemmän, kuin rukoushetkessä tai kielillä puhuttaessa saatu hyvä fiilis.
Pelastusvarmuus on enemmän, kuin lukuisilla armontikapuilla; omavoimaisilla yrityksillä ansaittu hyväksyntä.
Omavanhurskaus on hengellisyyttä, jossa Isän hyväksyntä pohjautuu vaatimuksiin täyttää joku mitta, joka nousee joko omista peloistamme tai toisten meihin kohdistamista vaatimuksista.

Roomalaiskirjeessä Paavali kysyy, mikä voi meidät erottaa Jumalan rakkaudesta?
Hän kirjoittaa sen näin:
”Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta?
Tuskako, vai ahdistus, vai vaino, vai nälkä, vai alastomuus, vai vaara, vai miekka?
Niinkuin kirjoitettu on: "Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken päivää; meitä pidetään teuraslampaina."
Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut.
Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat,
ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat,
ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta,
joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme” (Room.8:35-39).


Me tiedämme, että vain synti voi meidät erottaa Jumalasta (Jes.59:1-2).
Mutta synnitkin saadaan anteeksi (1.Joh.1:9).

Suurin vaikeus ehkä henkilökohtaisella tasolla on antaa itsellemme synninpäästö asioista, mitkä Jumala on meille anteeksiantanut.
Herätyskristillisen uskon vahvuus on parannuksen sanoman julistaminen,
mutta kokemukseni mukaan usein sen käytännönongelma on päästää irti menneestä.
Se merkitsee sitä, että osa meistä jää junnaaman kasvussamme uskon perusjuttuihin.

Kristuksen sijasta kiintopisteeksemme tulee tuomion pelko tai joku synti.
Ja kuitenkin Paavali julistaa, ”sillä Jumala ei ole määrännyt meitä vihaan,
vaan saamaan pelastuksen Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta” (1.Tess.5:9).


Jatkuvista pitkistä katumusharjoituksistamme tulee meille kehä.
Eli meille ei riitäkään se, että uskomme saanemme kaikki anteeksi ja jatkaisimme eteenpäin. Tosille jostain vahasta synnistä tulee ainut kiintopiste ja uhkakuva, sen sijaan että meistä tulisi vapaita Kristuksessa.
Kuvittelemme, että ollaksemme pelastettuja, saadaksemme osaksemme armon, meidän tulee tehdä koko ajan asioita; suorittaa ja kantaa takkaa, vaikka Jeesus kantoi kaikki taakkamme ristille!

Toisessa päässä on sitten se, että kaikki pahuus ja pimeys pyritään peittämään armon alle. Siinä on mielestäni kysymys armosta ilman totuutta (ks. Joh.1:14).
Armokeskeinen julistus ei ole syntiystävällistä.
Puhdas armo ei tee porttia matalaksi synnille.
Jos näin on, ei silloin ole kyse armosta vaan totuuden pimittämisestä ja vääristelystä.

Oman elämänkokemukseni myötä olen ymmärtänyt hyvin rajulla ja konkreettisella tavalla, että armo on asia, jonka eteen minä en voi tehdä yhtään mitään. Sanoohan Paavalikin,
että ”armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi” (Ef.1:8-9).
Tätä kirjoittaessani on kulunut tasan kolmevuotta pernavaltimoni repäemisestä.
Katselin kolme vuorokautta kuolemaa silmätysten.
Elin äärirajoilla lähes kaksi- ja puoluvuotta.
Menetin isältäni aikoinaan samani munuais-siirrännäisen massiiviverenvuotoon.
Mutta tänään olen täysin terve mies.
Vuosi sitten, 10. heinäkuuta Jumala vastasi satoihin ja tuhansiin rukouksiin.
Sain uuden munuaisen.
Sain armon, jonka eteen en ole tehnyt ainuttkaan tekoa.
Ollessani tajuttomana Meilahden sairaalan teho-osastolla pernavaltimon repeytymisen jälkeen en kyennyt puhumaan kielillä, lukeamaan Raamattua punakynnällä alleviivaten.
Koneet pitivät minua hengissä.
Tiedän mitä on elää armon kantamana!

Siksi julistan yhä uudelleen ja uudelleen:
pelastusvarmuus on syvää lepoa ja rauhaa siitä, ettei ole asioita, jotka voivat erottaa minut Jumalan rakkaudesta.
Jumalan rakkaus on käytännössä sitä, että tunteistani, peloistani, teoistani, menneisyydestäni ja nykyisyydestäni huolimatta minua kannetaan – aina ja joka hetki ja joka paikassa.
Pelasturvarmuus on rakkaudessa olemista.
Rkkaus on Kristus ja hän kantaa ja kannattelee minua!
HALLELUJAA!

LEPO KRISTUKSESSA

Apostoli Pietari tuo Kristuksessa elämiseen mielenkiintoisen näkökulman.
”Pyrkikää sentähden, veljet, sitä enemmän tekemään kutsumisenne ja valitsemisenne lujaksi; sillä jos sen teette, ette koskaan lankea;
sillä näin teille runsain määrin tarjotaan pääsy meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen iankaikkiseen valtakuntaan” (2.Piet.1:10-11).

Pietari puhuu määrätietoisuudesta ja päämäärätietoisuudesta.
Jos ymmärrämme asemamme Juamalan lapsina Kristuksessa, emme koskaan lankea.
Emme siis lankea pois Kristuksesta ja hänena armostaan.
Kertalankeemuksia tulee jokaiselle, sillä me elämme syntiinlangenneessa
maailmassa.

Nuorena kuvittelin, että kutsumuksen ja valitsemisen lujaksi tekeminen puhuu kutsumustietoisuudestani palvelutehtäväni suhteen.
Niinpä ajattelin, että olemalla enemmän esillä, tekemällä enemmän evankeliointia teen kutsumukseni varmaksi.
Huomaa ”tekemällä evankeliointia” eikä olemalla evankeliumia koko elämäni kautta.

Tunsin eläväni vain silloin, kun oli mukana aktioissa, jaoin kaduilla lentolehtisiä tai sain käyttää puheenvuoroja kirkon saarnapöntön takana.
Kaikki muu elämä silloisessa työssäni mainostoimistossa tai seurakunnan ulkopuolella oli välttämätön paha.
Ihmissuhteet olivat vain evankelioinnin kohteita.
Olin tukehtua oikeaoppisuuteeni ja tiukkapipoisuuteeni, jota piiskasi väärä syyllisyyden tunne.

Kutsumuksen ja valitsemisen lujaksi tekemisessä on kysymys asemamme ymmärtämisestä Kristuksessa!
Pietari kirjoittaa kutsumuksen ja valitsemisen lujaksi tekemisen seurauksesta:
”sillä jos sen teette, ette koskaan lankea”.

Se merkitsee sitä, että tiedämme miten Isä meitä katsoo.
Tuomioistuimen väliin nousi risti.
"Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.
Todistaahan sen meille myös Pyhä Henki; sillä sanottuaan:
"Tämä on se liitto, jonka minä näiden päivien jälkeen teen heidän kanssaan", sanoo Herra: "Minä panen lakini heidän sydämiinsä ja kirjoitan ne heidän mieleensä";
ja: "heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista."
Mutta missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita”(Hepr.10:14-18).

Asemasi Kristuksessa perustuu hänen voittoonsa.
Ei siihen, miten paljon me suoritamme, revimme ja riuhdomme.

Minä lankean keksimäärin kolmesti päivän aikana.
Joskus ylpeyteen, joskus ahneuteen.
Neljän eri ikäisen lapsen isänä vääntöä tulee yhdestä jos toisestakin asiasta. Poden huonoa omaa tuntoa siitä, kun huudan jostakin asiasta heille, moitin heitä heidän tekemisistään tai tekemättä jättämisistään.
Moottoritiellä poltan päreeni puskuriini kiinni ajavan takia ja haukun hänet kaikilla painokelvottomilla adjektiiveilla…
Olen siis ihminen ja syntinen vielä. Mutta Jumalan kiitos – kuitenkin armahdettu syntinen.

Ratkaisevaa on se, mitä Jumala minusta sanoo:
”Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään” (Hepr.10:14).

Niinpä voittomme perustuu Kristuksen voimaan ja valtasuuruuteen;
hänen ristiinsä ja vereensä.
Siksi me saamme olla varmoja ”siitä, että hän on voimallinen siihen päivään asti säilyttämään sen, mikä minulle on uskottu.”

1 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jep... Ei säännöt,ei muodot, ei puheet... Yksin Kristus

T:Jyri