Kirjoitin tämän vuoden alussa Suomen Vapaakirkon äänenkannattajaan Suomen Viikkolehteen kolumnin Islamista Suomessa ja Euroopassa.
Jatkan pohdintaani blogissani…
Tänään Helsingin Sanomat kirjoittaa Iranin presidentinvaalien kuohunnasta näin:
”Haluan oikeuslaitoksen - - - rankaisevan johtavia mellakoitsijoita lujasti ja armotta”, Ahmad Khatami sanoi rukouksiin osallistuneille Teheranin yliopistolla (Helsingin Sanomat, B4 ulkomaat, 27.6.2009)”.
Islam on lähetystyötä tekevä uskonto
Minusta meidän Jeesuksen herruuteen ja suvereeniin kuninkuuteen uskovan seurakunnan olisi jo aikaa sitten pitänyt herätä ruususuen unestaan.
Sillä islam tekee lähetystyötä ja leviää myös muslimeiksi kääntyneiden kautta rakkaassa koto Suomessammekin.
Viimevuoden marraskuussa kuljin Helsingin asematunnelin läpi,
kun tuuheapartainen imaami antoi käteeni lentolehtisen ”tiesitkö tämän islamista?”
Imaami hämmentyi takaisin heittämästäni haasteesta.
Todistin hänelle Jeesuksen ylivertaisuudesta ja konkreettisuudesta elämässäni.
Imaami edusti maassamme hyvin näkyvästi toimivaa yhdistystä nimeltä Islamin Aika ry. Yhdistyksen takana toimii suomalainen mies,
joka on kääntynyt islamiin.
Eräässä parin vuoden takaisessa Helsingin Sanomien haastattelussa hän sanookin,
että sharia-lain saaminen Suomeen ”olisi mahtavaa” (jokainen voi etsiä internetistä tietoa, mitä sharia-laki käytännössä tarkoittaa).
Jumala on rakkaus
Armottomuus, äärimmilleen viety oikeaoppisuus, pienimmänkin vastaväitteen hiljentäminen on tyypillistä näille äärimuslimeille, joista media uutisoi.
Silti joidenkin kuulemieni arvioiden mukaan vain 5% kaikista maailman muslimeista on näitä ”miekan heiluttajia”.
Koraanissa on 99 eri nimeä Allahille ja hänen muka niin ”armeliaalle” nimelleen.
Silti sieltä puuttuu nimi, jolla Herraa Jumalaa kutsutaan Raamatun Uudessa testamentissa: ”Jumala on rakkaus” (1.Joh.4:7-8).
Kreikankielessä on neljä eri vivahdetta sanalle rakkaus, joista kolme esiintyy Uuden testamentin alkutekstissä. Ainoastaan Jumalan yhteydessä käytetään sanaa agabô.
Tämä rakkaus on täysin epäitsekästä, joka annetaan ilman mitään näkyvää tai olemassa olevaa syytä. Se ei vaadi tekoja, jotta siitä pääsisi osalliseksi.
Se ei odota vastarakkautta tai edes rakkautta siltä, jolle tämä rakkaus annetaan.
Käytännössä Jumalan rakkaus on armoa.
Apostoli Paavali kirjoittaa siitä näin:
”Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä;
rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile,
ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa,
ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa;
kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.
Rakkaus ei koskaan häviä” (1.Kor.13:4-8).
Jeesus vapauttaa
Ahmad Khatamin kaltaisilta vihaa lietsovilta imaameilta ja maailman kaikilta 1.3 miljardilta muslimilta puutuu kokemus, joka täyttää kaikki lain, koston, Allahin miellyttämisen ja taivaaseen pääsyn vaatimukset. Heiltä puuttuu kokemus persoonallisesta Jumalasta,
joka on rakkaus!
Toistan: muslimilta puuttuu kokemus persoonallisesta Jumalasta, Isästä, joka on ehdoton rakkaus, anteeksiantamus ja armo.
Olen nähnyt kuinka muslimeille on saarnattu evankeliumia niin,
että Koraanista on kaivettu esille kaikki virheet ja aiheutettu vain mielipahaa ja vihaa.
Tämä on ollut jonkun muun julistamista, kuin evankeliumin ilosanoman julistusta.
Kutsun tällaista kristillisyyttä oikeistolaiseksi vihakristinuskoksi,
joka vihan kohteena on milloin mikäkin ihmisryhmä ja asia.
Vihan moni meistä tuntee,
mutta kuka tuntee oikean rakkauden?
Islam tarkoittaa alistumista.
Näin kuvan, jossa jossain päin maailmaa kiihkomieliset muslimit kantoivat mielenosoituksessa kylttiä, jossa luki englanniksi ”Jeesus on Allahin orja”.
Orjuus riistää keneltä tahansa itsemääräämisoikeudet ja ihmisoikeudet.
Jeesus ei sitä tee, koska vastoin Islamin opetuksia Jeesus on ainut tie Jumalan luokse (Joh.14:6; Apt.4:12).
Ja Jeesus on Jumalan Poika ja itse Herra Jumala (Joh.1:1,12,14;14:9-10; Room.9:5; Hep.1:1-4,7-8).
Hänen jumaluuteensa perustuu arvovalta, jonka nojalla hän tekee, mitä julistaa:
”jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja.
Mutta orja ei pysy talossa iäti; Poika pysyy iäti.
Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi” (Joh.8:34-36).
Synti orjuuttaa myös islamissa.
Poika vapauttaa, koska hän ei ole tehnyt koskaan syntiä vaan on täydellisesti synnin ulkopuolella ja ulottumattomissa (Hep.4:14-16).
Hän sovitti kuolemalla puolestamme ristilla joka ainoan syntimme (Joh.3:16-17).
Kokemus joka täyttää lainvaatimukset
Olin lähes kaksi vuosikymmentä sitten mukana eräässä kastetilaisuudessa,
jossa entinen tiukanlinjan islamilainen terroristi todisti elävän Jumalan,
Jeesuksen Kristuksen riisuneen hänet kaikista aseista. Henkilökohtaisen todistuksensa jälkeen hänet kastettiin Jeesukseen Kristukseen.
Voi mitä rauhaa, iloa ja vapautta tämä mies huokui!
Paavali kirjoittaa:
”Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään."
Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.
Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu."
Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko?
Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet?
Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa?
Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä?
Niinkuin kirjoitettu on: "Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka hyvää sanomaa julistavat!"
Mutta eivät kaikki ole olleet kuuliaisia evankeliumille. Sillä Esaias sanoo: "Herra, kuka uskoo meidän saarnamme?"
Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta” (Room.10:9-17, kursivointi tarkoituksellinen).
Islamin aika on kuulla sanoma rakkaudesta, joka on persoona ja joka voidaan oppia tuntemaan henkilökohtaisesti. Jeesus elää!
Luitko loppuun?
Jeesus elää!!!
Jos kristinuskosi on vain tekoja, jos se on pelkästään tylsää kirkon penkissä pönöttämistä, koitapa rikkoa mukavuusvyöhykkeesi ja tylsistymisesi rajat ja kertoa ilosanoma naapurissasi asuvalle muslimille. Uskostasi voi tulla elävää ja tuoretta, sillä Jeesus elää oikeasti!
lauantai 27. kesäkuuta 2009
JUMALA JOKA ARMAHTAA MUSLMIN
Lähettänyt Esa Sarvi klo 17.10
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti