ASEMAMME KRISTUKSESSA - EFESSOLAISKIRJEEN SANOMA Osa 12

Luku 4

Paavali kirjoittaa uskovan hengen elämän vaelluksen kestävyydestä, ottaen huomioon kutsumuksen arvokkuuden Jumalan lapsena.

1. Minä, joka olen Herran vuoksi vankina, kehotan teitä siis elämään saamanne kutsun arvoisesti,
2. aina nöyrinä, lempeinä ja kärsivällisinä. Auttakoon rakkaus teitä tulemaan toimeen keskenänne.
3. Pyrkikää rauhan sitein säilyttämään Hengen luoma ykseys.
4. On vain yksi ruumis ja yksi Henki, niin kuin myös se toivo, johon teidät on kutsuttu, on yksi.
5. Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste!
6. Yksi on Jumala, kaikkien Isä! Hän hallitsee kaikkea, vaikuttaa kaikessa ja on kaikessa.

Kuten olen edellä tuonut esille, puhutaan efesolaiskirjeessä uskovan asemasta.
Kutsuja ja kutsumus on pyhä. Sama ajatus uskovan elämäntavoista eli vaelluksen sisällöstä löytyy lähes identtisenä peilikuvan Paavalin kolossalaiskirjeestä:

”Rukoilemme, että eläisitte Herralle kunniaksi ja kaikessa hänen mielensä mukaan ja että kantaisitte hedelmää tekemällä kaikkea hyvää ja kasvaisitte Jumalan tuntemisessa” (Kol.1:10).

KESTÄVÄ VAELLUS

Vanhakäännös sanoo jakeesta yhdeksän alkaen jakeeseen yksitoista:

”...että tulisitte täyteen hänen tahtonsa tuntemista kaikessa hengellisessä viisaudessa ja ymmärtämisessä, vaeltaaksenne Herran edessä arvollisesti,
hänelle kaikessa otollisesti, kaikessa hyvässä työssä hedelmää kantaen ja kasvaen Jumalan tuntemisen kautta,
ja hänen kirkkautensa väkevyyden mukaan kaikella voimalla vahvistettuina olemaan kaikessa kestäviä ja pitkämielisiä”.

Paavali kehottaa seurakuntaa ja sen jokaista uskovaa oppimaan kestävään vaellukseen.
On äärimmäisen tärkeää tiedostaa Jumalan suunnitelma, kuten kolossalaiskirjeessä tulee esille. Emme ole täällä ajelehtimassa, emmekä elämässä itsellemme.
Jumalan tahto löytyy hänen sanastaan.

Tätä edeltävässä kirjoituksessani ”Jumala etsii vanhurskasta” käsittelen juuri samaa teemaa. Koen Pyhän Hengen murehtivan uskovien ja seurakuntien asennetta vanhurskauteen.
Niin moni on luopunut kruunustaan! Ja kuitenkin meille on annettu jykevä sana:
”Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi” (Ilm.3:11).

KIELLÄNKÖ TEOILLANI KRISTUKSEN?

Miten arvokkaana Sinä pidät kutsumustasi Jumalan lapsena?
Mieleeni tuli äsken ajatus, että voiko olla niin, että kiellän teoillani, sanoillani tai asenteillani Kristuksen?

Pastori on esimerkkeinä johtamilleen seurakuntalaisille hyvässä ja pahassa.
Tasan kuusi vuotta sitten olin tilanteessa, jossa koin Pyhän Hengen varoittaen minua päästämästä jotain julistajaa saarnatuoliin.
Olin sopinut yhdestä saarnasta tämän julistajan kanssa.
Ihmettelin varoitusta varjella saarnatuoli tältä julistajalta.
Varoitus oli sävyltään sisimmässäni niin voimakas. Niinpä otin asioista selvää.
Paljastui, etteivät kaikki asiat olleet kunnossa kyseisen julistajan elämässä.
Tipahdin polvilleni vapisten Pyhän Hengen tarkkanäköisyyttä!
Ja ennen kaikkea koin suurta pienuutta Jumalan pyhyyden edessä.
Rukoillessani Herralta armoa ja kiittäessäni häntä ohjauksesta, hän avasi eteeni efesolaiskirjeen neljännen luvun jakeen yksi:
”kehotan teitä siis elämään saamanne kutsun arvoisesti ”.
Sen myötä koin Pyhän Hengen kuiskaavan sisimpääni:
”Jotta saat nähdä ja elää minun kirkkaudessani, tulee sinun elää minulle pyhitettyä elämää.
Kyse ei niinkään ole siitä, mitä sinä tahdot tai mielestäsi voit tehdä.
Kysymys on Jumalan kunniasta. Sillä minä olen edelleenkin Jumala, joka tutkin kaikki sydämet ja ajatukset...myös sen yllä elämässäsi täytyy lukea 'Herralle pyhitetty',
minkä näkee vain Jumala; mikä on salassa omassa yksityisyydessäsi”.

Psalmissa seitsemän, jakeissa kymmenen ja yksitoista kirjoitetaan:
”Tee loppu jumalattomien pahuudesta, mutta viatonta vahvista, sinä vanhurskas Jumala, sinä joka tutkit sydämen ja ajatukset. Minun kilpeni on Jumala, hän on vilpittömien auttaja.”

Jumala on kilpemme, kun elämme hänen lähellään, hänelle omistautuneina.
Kysymys ei ole omasta voimastamme tehdä itsestämme jotenkin parempia tai pyhempiä.
Jumala kutsui minut sanassaan pyhitykseen. Omalla kohdallani pyhyys lähtee valinnoistani.
Itse olen ymmärtänyt tämän niin, että Herra odottaa minulta rehellisyyttä.

Tottelemattomuus ja jatkuva kompromissien tekeminen Jumalan tahdon ja oman tahtomme välillä murtaa Jumalan suojan elämästämme. Meistä tulee heikkoja kristittyjä, jotka ovat alttiita kaiken maailman opin tuulille ja lankeemuksille.
Mutta puhtauden ja pyhyyden vaaliminen heikkona ja epätäydellisenäkin tuo siunaukset elämäämme.
Kun kirjoitan siunauksista, en puhu jostain materiaalisista hyödyistä vaan taivaan Isän varjeluksesta elämässämme. Minun tulee kokoajan pitää lyhyet tilivälit Herraani ja läheisiini. Minun tulee jatkuvasti valvoa itseäni ja opetustani (katso 1.Tim.4:16).

MIHIN MINUT ONKAAN KASTETTU JA MIKSI MINUT ON KASTETTU?

Paavali kirjoittaa:
”Pyrkikää rauhan sitein säilyttämään Hengen luoma ykseys.
On vain yksi ruumis ja yksi Henki, niin kuin myös se toivo, johon teidät on kutsuttu, on yksi.
Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste!
Yksi on Jumala, kaikkien Isä!
Hän hallitsee kaikkea, vaikuttaa kaikessa ja on kaikessa.”

Vaikkakin kasteteologiamme hengellisestä taustayhteisöstämme riippuen voi vaihdella,
yksi asia on kuitenkin käsittääkseni kaikkien Kristukseen kastettujen kesken samassa linjassa.
Nimittäin se, että kaste puhuu Jumalan lapsen asemasta ja sen konkretisoimisesta.

Vapaakirkollisen kastekäsityksen omaavana (olen aikaisemmin viime talvena kirjoittanut blogissani kasteesta) ei minulle kaste itsessään ole autuaaksi tekevä.
Tarkoitan tällä sitä, että kaste julistaa minun vanhurskauttamistani, mutta vanhurskauttaja on aina Kristus (ei kaste) ja vanhurskas elämä omalla kohdallani on myös jatkuvaa valintaa.

Niinpä heittäydyn armon varaan luottaen, että Jumalan valinta rakastaa minua ja kuolla syntieni takia, kantaa minua. Jumalan armo kantaa minua silloinkin kun asiat alkavat niin sanotusti mättämään ja jopa teoillani, sanoillani tai asenteillani kiellän Kristuksen.

Käytännön kristillisyydessäni se merkitsee seurakuntayhteyden, uskovien yhteyden vaalimista.
Se merkitsee tilivälien lyhinä pitämistä kutsujaani ja vanhurskauttajaani Jeesukseen Kristukseen. Se merkitsee "Kristuksen syömistä ja juomista"; hänen sanansa tutkimista ja rukousyhteyttä Herrani kanssa (katso Joh.6:48-58).
Kun elän näin ja kun pyrin elämään näin, se on silloin sen muistamista miksi ja mihin minut on joskus kastettu suuni tunnustuksen ja sydämeni uskon perustella.
Silloin myös Herra hallitsee minua, kuteen Paavali kirjoittaa:
"Hän hallitsee kaikkea, vaikuttaa kaikessa ja on kaikessa."
Pyrkikäämme elämään siis tunnustuksemme ja kasteemme edellyttämällä tavalla.

”Silloin hoviherra sanoi: "Tässä on vettä. Estääkö mikään kastamasta minua?" Filippos sanoi hänelle: "Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista." Hoviherra vastasi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika." Hän käski pysäyttää vaunut, ja he molemmat, Filippos ja hoviherra, astuivat veteen, ja Filippos kastoi hänet” (Apt.8:36-38).

Opetussarja jatkuu...

Siunattua alkanutta vuotta ja vuosikymmentä elämääsi.