ASEMAMME KRISTUKSESSA - EFESSOLAISKIRJEEN SANOMA Osa 16

Luku 4

13. Kun me kaikki sitten pääsemme yhteen ja samaan uskoon ja Jumalan Pojan tuntemiseen ja niin saavutamme aikuisuuden, Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden,

14. silloin emme enää ole alaikäisiä, jotka ajelehtivat kaikenlaisten opin tuulten heiteltävinä ja ovat kavalien ja petollisten ihmisten pelinappuloita.

15. Silloin me noudatamme totuutta ja rakkautta ja kasvamme kaikin tavoin kiinni Kristukseen, häneen, joka on pää.

Uskonelämällä täytyy olla sisältö ja päämäärä. Tässä on myös aidon kristillisyyden ja nimikristillisyyden ero.
Aito kristillisyys on tavoitekeskeistä ja päämäärätietoista. Nimikristillisyys on paikoillaan seisovaa, aikaa sitten jäähtynyttä, voimatonta harrastelua ja uskonnollisuutta.

Paavali puhuu aikuisuudesta.
Aikuisuuteen kuuluu perusteltu ja läpi eletty vakaumus.
Jumalan kansan raamatunkäännös eli Uuras Saarnivaaran käännöksessä heprealaiskirjeen yhdennentoista luvun jae yksi on käännetty mielestäni todella hyvin.
”Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, vakaumus asioista, jotka eivät näy.”

Syvä vakaumus ei synny hetken mielijohteista tai erilaisten opintuulien perässä ”hillumisesta”.
”Hillumisella” tarkoitan sitoutumattomuutta omaan paikallisseurakuntan, jonka korvaa kokemusten perässä juokseminen. Kierretään hengellisistä tapahtumista toiseen, hengaillaan siellä, missä on kivaa. Uskon pitää olla pelkästään "nastaa" ilman sen kummempia sitoutumisia. Sitoutumattomuus on alaikäisyyttä, jossa vastuun kantaa joku muu...
Mutta vastuuttomuus ja sitoutumattomuus ei ole tervettä kristillisyyttä.
Paavali puhuukin jakeessa 14 alaikäisistä.
Kreikan sana nêpios, puhuu vauvaikäisistä, jotka eivät osaa puhua. Siis tässä tapauksessa lapsellisista ihmisistä, ”jotka ajelehtivat kaikenlaisten opin tuulten heiteltävinä ja ovat kavalien ja petollisten ihmisten pelinappuloita.”

Vaalittu seurakuntayhteys, jossa antaudutaan vahvaan raamatunopetukseen ja rukousyhteyteen toisten uskovien kanssa suojelee meitä ajelehtimasta kaikenlaisten opintuulten heittelemänä. Vahva kristillisyyden perusta on Jumalan henkilökohtaisessa tuntemisessa ja sen avain on Jumalan sanassa.
Sanantuntemus ja vaalittu seurakuntayhteys ovat vahvan vakaumuksen perusta.
Tällöin tapahtuu se, mistä Paavali kirjoittaa jakeessa 15:
”Silloin me noudatamme totuutta ja rakkautta ja kasvamme kaikin tavoin kiinni Kristukseen, häneen, joka on pää.”

Totuus on Kristuksessa ja Kristus on yhtä kuin Jumalan sana (Joh.1:1-4,14).

Opetussarja jatkuu...