CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

perjantai 19. helmikuuta 2010

KUINKA VOITTAA KIUSAUS

Poikkeuksellisesti julkaisen omassa blogissani New Yorkissa toimivan Times Square seurakunnan perustajapastori David Wilkersonin kirjoituksen.
David Wilkerson julkaisee päivittäin omaa blogiaan, jonka saa tilattua omaan sähköpostiin. Julkaisemassani blogissa hän käsittelee kiusauksia ja niiden juuria.






KUINKA VOITTAA KIUSAUS

David Wilkerson
Helmikuun 2. 2010


Voima selviytyä ja joutua olemaan kantamatta kiusauksen seuraamuksia ei tule täyttämällä mieltämme Raamatun jakeilla, tekemällä kuuliaisuus valoja tai lupauksia tai viettämällä tunteja rukouksessa ja paastossa tai edes tekemällä jotain hengellisesti suurta. Nämä kaikki asiat ovat ihailtavia ja normaaleja asioita kristityn kasvussa, mutta niiden varassa ei lepää voittomme.

Yksinkertainen salaisuus selviytyä minkä tahansa kiusauksen alta on murtaa saatan pelon aiheuttama voima!
Pelko on ainut voima, mikä saatanalla on ihmisen yli. Jumala ei anna pelon henkeä.
Se tulee yksin saatanasta! Mutta ihminen pelkää paholaista. Pelkää demoneja.
Pelkää tappioita. Pelkää ettei voi muuttaa ruokatottumuksiaan ja tapojaan.
Pelkää sisäisiä halujaan, että ne purkautuvat kontrolloimattomasti.
Peloissaan hän on yksi tuhansista erilaisine syineen, täynnä himoa ja avun takana.

Ihminen pelkää, ettei hän voi lopettaa syntiään. Hän luottaa siihen, että saatanalla on valta vaikkei niin ole. Hän huutaa:
”Olen koukussa, enkä voi lopettaa! Minut on lumottu ja paholaisella on valta.
Paholainen saa minut tekemään sen!”


Pelko on pistin. Niin kauan kuin pelkäät paholaista, et koskaan voi murtaa ainoankaan kiusauksen voimaa. Saatanan kasvualusta on pelossa. Ja kristityillä, jotka pelkäävät paholaista on vähän vastustavaa voimaa tai ei lainkaan.

Kaikki tämä perustuu valheeseen! On valhe, että saatanalla on valta lyödä kristitty alas painostuksella. Asia ei ole niin! Jeesus tuli tuhomaan kaikkea paholaisen voimaa verellä pestyistä Jumalan lapsista.
Olen usein ihmetellyt miksi Jumala sallii uskovien olevan niin kiusattuja?
Miksei Jumala siirrä kaikkia kiusauksia sen sijaan, että ”valmistaa myös pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää” (1.Kor.10:13).
Vastaus on yksinkertainen. Kun kerran opit miten voimaton saatana on; kun opit ymmärtämään ettei hän saa sinua tekemään mitään, niin silloin opit myös tajuamaan, että Jumala on voimallinen varjelemaan sinut lankeemuksista.
Ja silloin sinä voit saada myös pääsyn mistä tahansa,
mitä saatana heittääkin eteesi.
Voit mennä sen läpi pelkäämättä, että lankeat!

Meitä ei vapauteta kiusauksista, vaan paholaisen pelko saa meidät antautumaan niille.
Me pysymme kiusattuina, kunnes pääsemme lepoon uskossamme.
Tämä lepo on järkkymätöntä luottamusta siihen, että Jumala on voittanut saatanan ja ettei saatanalla ole oikeutta meitä kohtaan.
Ja sen luottamista, että me tulemme kullan kaltaisiksi koetusten tulessa.


Käännetty ja laitettu blogiin kirjoittajan luvalla,
Posted with permission from:

World Challenge, Inc.

PO Box 260

Lindale, TX 75771 .



Käännös: Esa Sarvi

Alkuperäinen nimi: How to Win Over Temptation

To read the devotional online please visit: http://davidwilkersontoday.blogspot.com

0 kommenttia: