HENGELLINEN PERINTÖMME Osa 1

Nykyään puhutaan paljon hiilijalanjäljestä, jonka jätämme elämäntapojemme ja kulutustottumustemme kautta.
Millainen on hengellinen jalanjälki; se perintö jonka jätämme itseämme seuraavalle sukupolvelle?

Jeesus puhui todellisesta perinnöstä:
”Hankkikaa itsellenne kulumattomat kukkarot; loppumaton aarre taivaisiin, mihin ei varas ulotu ja missä ei koi turmele. Sillä missä on teidän aarteenne, siellä on myös teidän sydämenne” (Matt.12:33-34).
Tämä on kaksiosaisen kirjoitukseni ensimmäinen osa.

Henkilökohtaisesti tiedän tarvitsevani jatkuvasti sellaisia ärsykkeitä, jotka työntävät minua mukavuusvyöhykkeeltäni sellaisen epätoivon kuilun reunalle, jossa ainoa tavoitteeni on löytää ja säilyttää Jumalan valtakuntaa kohtaan tuntemani intohimo ja palavuus.
Se palavuus jonka voin kadota kyynisyyden, apaattisuuden, tylsyyden, sisäänpäin kääntymisen ja itsekeskeisyyden erämaahan (Matt.19:29-30; Mark.8:34-38).

Entä mikä sinulle on tärkeintä?
Ketä tai mitä varten sinä elät?

Tabu nimeltä raha

Suomalaiseen kristillisyyteen kuuluu syvässä asuva asenne, ettei rahasta saisi puhua.
Ei varsinkaan saarnatuolista. Kolehdin voit kerätä - varovasti.
Toisaalta, tämän toisessa laidassa ovat sitten ne, joille raha on muodostunut epäjumalaksi. Manipuloivat uhripuheet tai ruinauspuheet vaihtelevat puolesta tunnista tuntiin...

Kaikesta huolimatta nostan esille yhden näkökulman liittyen rahankäyttöömme.
Eräs ystäväni sanoi osuvasti, että puhumme ”vapaaehtoisesta uhraamisesta”.
Hän piti koko ajatusta ”vapaaehtoisuudesta” hölynpölynä.
Kotonakin on tietyt juoksevat kulut ja laskut, jotka eivät ole vapaaehtoisia.
Jätä sähkölasku maksamatta, niin sähkösi katkaistaan.
Miksi sitten niin saisi olla seurakunnassa?

Kun rahapussi tulee viimeisenä uskoon ja luopuu ensimmäisenä, ajaudutaan tilanteeseen, jossa lähetyskannatukset jäävät maksamatta ja työntekijät kutsutaan kentiltä pakkolomalle kotimaahan. Tämä on raakaa todellisuutta!
Onko tämä oikein?

Jumalan seurakunta kärsii puutetta

Elämme aikaa, jossa puhutaan lamasta.
Se näkyy pankkikriisinä ja siinä, että ihmisillä on vähemmän rahaa kulutettavana kuin aikaisemmin.
Esimerkiksi kreikkalaisilta karkasi kulutushysteriassaan mopo totaalisesti käsistä ja nyt yhteiseurooppalaisella sopimuksella joudumme kaikki maksamaan kreikan velkaa...

On mielenkiintoista, miten kaiken keskellä olemme eläneet suuren tuhkapilven keskellä.
Siitä kirjoitin jo kuukausi sitten blogiini.
Tuhkahan on Raamatussa vahva katumuksen symboli.
Jos me emme osaa lukea aikojen merkkejä, miten meidän käy?

Kymmenessä vuodessa ihmisten keksiansiot ovat nousseet huimasti.
Me kuluttamme vain itseämme varten, eläen itsellemme.
Siksi puhutaan hiilijalanjäljistä, ilmastonmuutoksesta ym.

Katselen aisaa nyt seurakuntaelämän näkökulmasta.
Tämä on monessa suhteessa itsekäs sukupolvi, joka varastaa Jumalan varastoista.
On kuin Salomoin aikana, jolloin kuningas asui suuressa palatsissa, mutta Jumalalle ei ollut sijaa...
Salomonin hallintokauden jälkeen alkoi Israelin alasajo.

Mitä ylipäätään tulee kymmenysten ja uhrien antamiseen Jumalan valtakunnan työssä
on kysymys siitä, että ymmärrämme kaiken huolenpidon tulevan Jumalalta.
Kun Aabraham antoi kymmenyksen Melkisedekille, Saalemin (Jerusalmein) kuninkaalle ja papille, oli se Aabrahamin uhri Jumalalle, jota Melkisedek palveli.
Raamattu sanoo Melkisedekin olleen Jumalan, Korkeimman, taivaan ja maan Luojan (1.Moos.14:19).
Koska Melkisedek edusti Korkeinta Jumalaa, taivaan ja maan luojaa; elämän ylläpitäjää ja antajaa, antoi Aabraham kymmenykset hänelle.
Kymmenysten antaminen on suostumista Korkeimman Jumalan huolenpidon alaisuuteen, ilmaisua siitä, että Aabraham oli riippuvainen Korkeimmasta Jumalasta.
Mutta myös kaikessa kiitollinen hänen huolenpidostaan.
Sen tähden uhraamis- ja kymmenyskäytäntöämme tulisi ohjata sama asenne mikä Aabrahamilla oli: kiitollisuus ja riippuvuussuhde Korkeimpaan Jumalaan, joka ylläpitää elämäämme.

Näky: alaston sukupolvi

Näin näyn matkalla Joutsaan 24. tammikuuta 2010.
Olin saarnamatkallani, kun rukouksessa sieluni silmin aloin katsella kuvaa.
Näin näyn repaleisista nuorista ihmisistä.
Heillä oli yllään repaleiset, harmaat rääsyvaatteet, niin että heidän lävitsensä näkyi.
He olivat kuin haamuja...
Heillä ei ole mitään, millä itseään puolustaa tulevissa myrskyissä, tulevissa tuulissa ja siinä tulessa, jonka Jumala tuo.
Tai pikemminkin minkä ihmisten jumalattomuus tuo.

Tämä rääsyinen sukupolvi on revitty irti siltä perustalta, jonka heidän isovanhempiensa sukupolvi laski.
Se perusta on luottamus Jumalaan, Herran sanan tuntemisen kautta.
Heidän isovanhempansa oppivat luottamaan Jumalaan ja turvaamaan Herran sanaan vaikeina aikoina sodan, laman ym. keskellä.
Hyvinä päivinä he kiittivät Jumalaa hänen sanastaan ja uskollisuudestaan.

Mutta tämä sukupolvi on unohtanut Joosefin kivun ja korotuksen. Koroitus oli silkkaa armon seurausta. Ei hänen kätensä ansiota.
Nyt kaikkea siunausta on pidetty itsestään selvyytenä, jopa oman käden ansiona.
Tämä sukupolvi jättää taakseen alastoman ja puolustuskyvyttömän sukupolven.

”Voi suruttomia Siionissa, huolettomia Samarian vuorella...
Voi teitä, jotka lykkäätte kauas pahan päivän, mutta vedätte luoksenne väkivallan, valtaistuimelle istumaan;
jotka makaatte norsunluusohvilla ja venytte leposijoillanne, syötte karitsoita laumasta ja vasikoita navetasta;
jotka sepustatte lauluja harpulla säestäen ja sommittelette soittimia kuin mikäkin Daavid;
jotka juotte viiniä maljoista ja voitelette itsenne parhaalla öljyllä, mutta ette murehdi Joosefin sortumista!” (Aamos 6:1-6).

Joosefin sortuminen kuvaa seurakunnan alennustilaa, alkuperän unohtamista.
Turvattomuus ja suojattomuus johtuu muurien alas sortumisesta ja siitä, ettei ole Nehemian kaltaisia, Herran profeetallisella Hengellä täytettyjä vartioita nykyisen sukupolven ympärillä. Heitä, jotka ottavat vastuun Jumalan huoneen muurien sortumisesta ja seurakunnan turvallisuuden palauttamisesta.
”Te ette ole nousseet muurin aukkoihin ettekä korjanneet muuria Israelin heimon ympäriltä, että se kestäisi sodassa, Herran päivänä”(Hes.13:5).

Ajankohdan käsittämisen perusta

Jumalalla on kaikki kontrollissa.
Hän tietää ja näkee missä mennään maailmanlaajuisesti sekä yksilötasolla.
Eikä hän ole epätietoinen ajan tilasta tai sen kulusta, kuinka täällä eletään ja ollaan. Uskonkin, että Herra on astunut alas katsomaan, miten me elämme, kuinka tämä maailma ”makaa”.
Huomaan tämän omassa elämässäni vaikkapa siinä, että mitä julistan,
se koetellaan tavalla tai toisella elämässäni.

Voimme tietysti kysyä kuinka niin Herra on astunut alas?
Salomo sanoo sananlaskuissa, että sitä mitä on ollut ennenkin, sitä on oleva vastaisuudessakin (Saarn. 1:9).
Hän on astunut alas niin kuin muinoin, jolloin hän vei ystävänsä Aabrahamin Sodoman liepeille.

Herra sanoi, että ”minun korviini on tullut huuto Sodoman tähden.
Ja minä haluan nähdä ovatko he tehneet niin paljon syntiä ja pimeyttä, mitä heistä on korviini kantautunut” (1.Moos.18:17-21).

Herra sanoo Raamatussa, ettei hän tee mitään ilmoittamatta sitä omilleen.
Hän paljasti sydämensä salaisuudet myös ystävälleen Aabrahamille sanoen:
”Salaisinko minä Aabrahamilta, mitä olen tekevä?” (1.Moos.18:17).
Abraham vaelsi ja eli Jumalan kanssa.
Hän antoi Herran täyttää itsensä sanoillaan.
Uskon, että myös meille Jumala paljastaa salattuja, jos olemme liitossa hänen kanssaan, kuten Aabraham.
Uskon, että meidän on mahdollista saada tänäänkin tuore ilmoitus Herran sanan kautta myös omaan elämäämme ja aikaamme.

Raamattu puhuu isaskarilaisista, ”jotka ymmärsivät ajan ja käsittivät, mitä Israelin oli tehtävä” (1.Aik.12:32).
Jeesus kehottaa meitä seuraamaan ja tarkkailemaan aikojen merkkejä.
Sillä Jumala puhuu meille, jos vain sallimme Jumalan sanan virittää meitä hänen äänensä aaltopituuksille.
Ajankohdan käsittämisen perusta on Jumalan sanassa ja sen läpikotaisessa tuntemisessa!
Kaiken profeetallisuuden perusta on Jumalan sanan tuntemisessa.
Ei mutu tuntumissa tai oletuksissa.
Paavali käskeekin Jumalan sanan asua meissä runsaasti; alkutekstiä mukaillen kaikessa rikkaudessaan (Kol.3.16).
Niinpä valppauden salaisuus on arka tunto Jumalan sanan edessä:
”Mutta minä katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särjetty henki ja arka tunto minun sanani edessä” (Jes.66:2).

Kirjoituksen toinen osa ensiviikolla.