VÄHÄ-AASIAN SITSEMÄN SEURAKUNTAA JA NIIDEN VISESTI MEILLE Osa 2

Edellisessä osassa viikko sitten tarkastelin Ilmestyskirjan seitsemän seurakunnan vahvuuksia.
Nyt pohdin seurakuntien heikkouksia...

VÄHÄ AASIAN SEURAKUNTIEN HEIKKOUDET

Mitä olivat asiat ja kipukohdat, joihin seurakunnan Herra halusi näiden seitsemän seurakunnan kiinnittävän välittömän huomionsa?

Efeson seurakunnan heikkous oli sen ensirakkauden sammuminen.

Jeesus sanoo: ”Mutta se minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi” (Ilm.2:4, vanha käännös).

Ensirakkaus puhuu uskollisuudesta ja jatkuvan innostuksen vaalimisesta Jumalaa kohtaan. Ensirakkautta ei pidä sekoittaa nuorenparin ensirakastumisen huumaan,

jossa tunneteiden palo ohjaa päätöksiä ja mielihaluja.

Kysymys on pikemminkin kypsästä ja sitoutuneesta rakkaudesta.

Tämän puute oli seurakunnan heikkous ja synti.

Efesolaisten mielenkiinto ja painopiste oli Kristuksen sijasta siirtynyt muualle.

Uusi testamentti puhuu suhteellisen paljon efesolaisita.

Paavali kolme kirjettä on suunnattu Efesoon:
efesolaiskirje ja molemmat Timoteus kirjeet.

Niiden pohjalta voidaan ymmärtää opillisten kiistojen ja kulttien repineen ja hajottaneen seurakuntaa.

Pergamonin seurakunnan heikkous oli kompromissi synnin kanssa.

Asiayhteyttä seuraamalla voidaan päätellä pegamonilaisten lyöneen kättä haureuden synnin kanssa: ”söivät epäjumalille uhrattua ja harjoittivat haureutta” (Ilm.2:14, vanha käännös).
Epäjumalanpalvelus ja haureus on Raamatussa aina yhteydessä tosiinsa.

Luotu esineellistetään ja jopa korotetaan palvonnan kohteeksi (katso Room.1.luku).

Tyatiran seurakunnan heikkous oli väärä tai väärin keskitetty valta ja vallankäyttö.

Sen takana näytti olevan kompromissielämä epäjumalien ja haureuden kanssa,

aivan kuten Pergamonin seurakunnassa.

Viittaus Iisebeliin kuvaa juuri tätä väärin keskitettyä valtaa, jossa todellinen jumalanpelko

ja pyhyys poljetaan maahan.

Oliko mahdollista, että paimenten ei sallittu paimentaa,

vaan jotkut muut koettivat hallita ja syödä elintilaa kutsumukselta?

Vai oliko tilanne niin, että paimenuus ja johtajuus olivat täysin hukassa?

Kenties juuri viittaus Iisebiliin merkitsi näistä kumpaakin.

Iisebel mainitaan ensimmäisessä kuningasten kirjassa (1.Kun.16:31).

Iisebel oli Libanonista kotoisin oleva pakanakuningatar, jonka Israelin kuningas Ahab otti vaimokseen.

Iisebelin nimi viittaa epäjumala Baaliin.

Hänen nimensä hepreankilinen muoto tseb el tulee mahdollisesti seemiläisestä sanasta 'ayya, mikä tarkoittaa ”missä on zebul prinnssi”.

Nimi Zebul oli puolestaan muinaisessa Egyptissä puhutun ukaretinkielinen versio epäjumala Baalaista.

Todennäköisesti Iisebel oli jo lapsena vihitty palvelemaan despoottimaista epäjumala Baalia. Baalin palvontaan liittyi ihmisuhreja ja julmaa haureutta.

Myöhemmin Iisebelistä tuli Baalin ylipapitar, joka vietteli koko Israelin Baalin palvontaan. Ilmestyskirjassa Iisebel edustaa Jumalan ja hänen sanansa halveksuntaa ja pilkkaa.

Tyatiran seurakunnalle kompromissista maailman kanssa oli tullut elämäntapa.

Sardeen seurakunnan heikkous oli sen hengellinen kuolema.

Hengellinen kuolema on aina katastrofi!

”sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut” (Ilm.3:1, vanha käännös).

Uuden testamentin kreikankielessä on kaksi kuollutta kuvaavaa sanaa.

Ensimmäinen on thantos, joka kuvaa yleensä kuollutta ihmistä.

Kun Jeesus sanoo Sardeen seurakunnan olleen hengellisesti kuolleen,

on alkutekstissä sellainen kreikankielen sana kuin nekros.

Sanaa käytetään Uudessa testamentissa luonnollisesti kuolleesta,
hengellisesti kuolleesta ja synnin tähden Jumalan armosta erotetusta.

Mutta se merkitsee myös kirouksen alaisena olevaa.

Kaupunkina Sardee oli merkittävä menneen ajan suurkaupunki muinaisessa vähä Aasiassa.

Sen kukoistuksen päivät olivat jo jäämässä taaksepäin ja ihmiset elivät menneisyyden huumassa.

Sama menneiden päivien muiston huuma näytti vallitsevan myös seurakunnassa.

Ehkäpä he muistelivat menneiden vuosikymmenten herätyksiä ja kaikki uusi arvioitiin menneen perusteella?

Niinpä heidän antautumisensa Kristukselle oli menneisyyttä.

Voin kuvitella, että seurakunta ja sen johtajisto oli tehnyt hengellisen aselevon kaupungin kanssa, haluamatta vaikuttaa sen hengelliseen ilmastoon.

Usein aselevon taustalla on ääneen lausumaton ajatus ”kun me emme häiritse teitä, te ette häiritse meitä”.

Luultavasti yksi keskeisimpiä syitä sille, miksi emme näe yhteiskunnan muuttuvan,

on meidän omassa passiivisuudessamme ja apatiassamme.

Curry R. Blake niminen henkilö on sanonut:

”Ellei evankeliumisi kosketa muita, se ei ole koskettanut sinuakaan.”

Tämän ajatuksen edessä joudun kysymään itseltäni olenko elänyt niin,

että ihmisissä herää tarve kysyä uskoni perustaa ja rauhani lähdettä?

Apaattisuus unettaa ja tekee meidät heikoiksi kantamaan hengellistä varustusta;

aseita pimeydessä vaanivia petoja vastaan.

Profeetta Aamos kirjoittaa:

”Silloin nopeakaan ei pääse pakoon, ei väkevällä ole apua voimastaan, eikä sankari pelasta henkeänsä;
jousimies ei kestä paikallansa, nopeajalkainen ei pelastu,
eikä ratsumies pelasta henkeänsä.
Ja sankareista rohkein pakenee alasti sinä päivänä, sanoo Herra” (Aam.2:14-16, vanha käännös).

Apatia ja mukautuminen vallitseviin olosuhteisiin riisuu meidät seurakuntina ja yksilöinä aseista pahana päivänä.

Olen havainnut, että liian monen seurakunnan näky ja elämä on kuollut uskon sammumiseen uskaltaa ja ylipäätään haluta ajatella ja tavoitella Jumalassa suuria.

Jotkut seurakunnat ovat sopeutuneet niin paljon vallitsevaan alennustilaansa,

ettei seurakunnasta enää voida puhua.
Aluksi oli suuri unelma, joka jossain vaiheessa tukahtui ja kuoli ihmissuhderiitoihin, valtakysymyksiin ja sisäänpäin kääntymiseen.

Näivettyminen on konkretisoitunut hengellisenä paikoilleen jumittumisena ja jäsenkatoa. Seurakunnasta tulikin riitaisa kuppikuntien kerho.

Jeesuksen sanat Sarden seurakunnalle paljastaa, että seurakunnan sisällä oli pieni kuolemankielissä elävä joukko, joka taisteli lopullista kuoliniskua vastaan.

Jeesus sanoo heistä:

”Kuitenkin on sinulla Sardeessa muutamia harvoja nimiä, jotka eivät ole tahranneet vaatteitaan, ja he saavat käyskennellä minun kanssani valkeissa vaatteissa, sillä he ovat siihen arvolliset.” (Ilm.3:4, vanha käännös).

Apaattisuutta seurasi välinpitämättömyys, kylmyys, penseys ja valvomattomuus syntiä kohtaan. Hengellisen kuoleman seuraus olisi tuomio, joka olisi ankara!

Jakeessa kolme Jeesus varoittaa:

”Muista siis, mitä olet saanut ja kuullut, ja ota siitä vaari ja tee parannus.
Jos et valvo, niin minä tulen kuin varas, etkä sinä tiedä, millä hetkellä minä sinun päällesi tulen.”

Toisin sanoen älä koskaan unohda sitä kutumusta ja armoa, josta olet osalliseksi päässyt!

Armo ei ole itsestäänselvyys. Hengellisen elämän penseys kumpuaa ylpeydestä ja omaan erinomaisuuteen sortumisesta. Sardeen seurakunnan tilanne oli ilmeisen samanlainen, kuin Laodikelaisten.

Laodikean seurakunnan heikkous oli sen täydellinen hengellinen välinpitämättömyys: penseys! Penseyden takana oli syvä itseriittoisuuden tunne.

Laodikaelainen seurakunta edustaa aikansa menestysteologiaa, jossa valokeila Kristuksen sijasta kääntyy ihmisen omavoimaisuuteen.

Jeesuksen viesti omavoimaiselle Laodikean seurakunnalle oli äärimmäisen raju:

”...sinä et ole kylmä etkä palava; oi, jospa olisit kylmä tai palava!
Mutta nyt, koska olet penseä, etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos.
Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston.
Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit” (Ilm.3:15-18, vanha käännös).

Vähä Aasian seurakunnista vain Smyrna ja Filadelfia saivat Jeesukselta niin sanotusti puhtaat paperit. Smyrnan siunauksen ja puhtauden lähde oli syvä yhteys Kristuksen kanssa.

Se hyvä, mitä heillä oli kivussaan ja riittämättömyydessään Jeesuksen kanssa.

”Minä tiedän sinun ahdistuksesi ja köyhyytesi – sinä olet kuitenkin rikas…

ole uskollinen kuolemaan asti, ja minä annan sinulle elämän kruunun” (Ilm.2:9-10, vanha käännös, aleviivaus lisätty).

Filadelfian siunauksen ja voiman salaisuus oli sen heikkous itsessään.

Se ei ollut itseriittoinen, omahyväinen, ylpeä, penseä tai edes kuollut.

Paavali sai oman heikkoutensa keskellä lohduttavat sanat itse Herralta:

”Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi” – MISSÄ? - ”heikkoudessa” (2.Kor.12:9, vanha käännös).

Paavali tiesi, että hänen koettelemuksensa pitivät hänet lähellä Herraa.

Ne ajoivat hänet kertakaikkiseen riippuvuuteen Jumalan armosta.

Hän tiesi, ettei mikään muu kestä, kuin Jumalan armo.
Armossa oli kaikki.

Niinpä Filadelfian seurakunta edustaa tarvitsevana olemista ja elämistä;

täydellistä takertumista ja riippumista Herrasta.

Jeesus painottaa uskollisena pysymistä.

Uskollisuus on käytännössä niin lähellä Jumalaa elämistä, kuin mahdollista.

Minulle henkilökohtaisesti se merkitsee myös patarehellisyyttä.
Olen tilivelvollinen elämästäni perheelleni ja sellaisille ystäville, jotka ovat minulle sielunhoitajia ja mentoreita.

Ja ennen kaikkea olen tilivelvollinen elämästäni Jumalalle.