”MONET LAULUT MEITÄ JOHTAVAT VAIN HARHAAN…”

Ajaessani autoa, on minulla on tapana surfailla radiokanavalta toiselle. Ajaessani tänään ulos kauppakeskuksen parkkihallista valitsin Radio Dein. Joku laulaa luritti vanhaa hengellistä laulua ”hän muutti kaiken, hän muutti kaiken, mun Jeesukseni muutti mun”. Mielessäni välähti kiusallinen kuva tai mielenyhtymä: Onko Jeesus, joka muuttaa kaiken joku muuttofirma? Häh?!    

Älä nyt käsitä minua väärin. En halua olla pilkallinen tai piikikäskään. 

Asetuin vain sellaisen kuulijan paikalle, joka ei tunne uskovais-slangiamme. 

Täyttäessäni eilen illalla tiskikonettamme, kuuntelin puhelimeni musiikkisoittimesta lukuisan joukon erilaisia lauluja erilaisten artistien ja bändien esittäminä. Joukossa oli Hectoria, Jukka Leppilampea, Heurekaa, Nigthwishia, Carnival of Rustia ja HB:ta.       

Eli hyvin sekalainen joukko artisteja, sanoituksia ja sävelkulkuja. En voinut taaskaan olla ihastelematta ja ihmettelemättä sitä, kuinka ei-hengellisen musiikin genreen lukeutuvien artistien ja bändien sanoitukset ja mielettömän monisävyiset sävelkulut voivat ilmaista ihmisen kokemaa tunneskaalaa, rakkaudesta pimeyteen, repivään puhtauden ja viattomuuden kaipuuseen saakka.                     

Ja niin syvästi!    

HELPPOJA VASTAUKSIA

Sitten mietin, että miksi olen niin monta kertaa tylsistynyt hengellisen musiikin latteuksiin? Huomaa, etten niputa kaikkea hengellistä musiikkia näihin latteuksiin. Yllämainituista artisteista ja bändeistä Heureka, Leppilampi ja forssalainen HB ovat hengellisen musiikin esittäjiä, joilla on jalo taito sanoa asiat syvällisesti, osuvasti ja kohti käyvästi.

Mutta minua kyllästyttää helpot vastaukset, hokemat ja musiikilliset humppapoljennot. 

No, jälkimmäinen menee varmaan ihan vain musiikkimaun piikkiin. 

Kuunnellessani autoradiosta ”hän muutti kaiken” -laulua, mieleeni tuli vuosikymmenten takaa tilanne Helsingin Esplanadin puistossa. Kitarat kainalossa, kuusitoista vuotta täyttäneenä esitin samaa laulua, yhdessä ”monet laulut meitä johtavat vain harhaan” kanssa. Lauloimme ”valoja maailman mä nään” ja monia muista keltaisen ”soihduksi yöhön” lauluvihkon lauluja (vieläköhän sitä vihkoa saa jostain?).

Olin evankelioimisryhmän kanssa liikkeellä kesäisessä Helsingissä. Jeesusta ei hävetty, lauluja ja niiden sanomaa ei pyydetty anteeksi. Jeesusta en edelleenkään häpeä… 

mutta joitakin latteuksia häpeän joissakin lauluissamme. 

Voi mikä meteli syntyikään viime kesänä, kun Helsingin jäähallissa esiintyi Virolainen nuorisokuoro. 

Kyse oli Suomen Vapaakirkon kesäjuhlista. Ammattitaitoista, huippu hyvin esitettyä gospelmusiikkia tuli vapaakirkollisen juhlakansan korville ja silmille. Kyseinen kuoro oli pessyt Virossa pöydän puhtaaksi kansallisessa kuorosotakisassa. Eli he voittivat tv:n kuorosotaskabat.

Sivusilmällä katselin joidenkin ihmisten jäykkää olemusta. Taisin miettiä, että tylsyyteen ja jopa ahdasmielisyyteenkin voi varmaan kuolla. Ulosmarssit jäähallissa olivat joillakin vanhemman polven väellä silmiinpistäviä - ainakin lehtien yleisönosastojen ja kuulemani mukaan myös Facebookin kirjoituksissa. Nuorisokuoroa oli ripitetty ”maalisten” laulujen uudelleen sanoituksesta ja samalla unohdettiin, miten vanhan hengellisen laulukirjan ja virsikirjan sanoituksista monet ovat olleet alkujaan juomalauluja!                

Niinpä, monet laulut meitä johtavat vain harhaan – jos rivien välit jäävät lukematta.  

Minua ”närästää” helpot vastaukset. Jeesus on vastaus, mutta muutokseen hän ottaa aina mukaan meidän tahtomme. Ja ani harvoin muutokset tapahtuvat sormia napsauttamalla, tosiasioita välttelemällä tai hengellistyttämällä. Samalla tavalla minua suorastaan raivostuttaa helppoheikkimäisiä vastauksia tarjoilevat evankelistat. ”Rukoile, ylistä, kyllä ongelmat poistuu! Kristittyjen ei pitäisi sairastaa!” Hoh, hoijaa!

JOLLA ON KORVAT, HÄN KUUNNELKOON!

Olin rakkaan vaimoni ja vanhimman tyttäreni kanssa taannoin Helsingin Olympiastadionilla Bon Jovin jättikeikalla. Neljänkymmenenviidentuhannen katsojan joukossa tunsin yhteenkuuluvuutta. Joskus se tunne on suurempaa, mitä olen tuntenut joissakin helppojen vastausten kokoussarjoissamme tai muissa ”tuontitavara” pippaloissamme. Koitan kuunnella aina laulujen sävelkulkujen viestit ja lukea sanoitusten rivienkin välit. 

Bon Jovin keikalla jättimäisen lavan skriinille heijastui erilaisia videoita. Yhden kappaleen aikana kello kulki ajassa taaksepäin. Mielessäni välähti silloin kolmenvuoden takainen kuva saman bändin keikalta, samassa paikassa. Olin rakkaan vaimoni kanssa stadionin takakaarteen tuntumassa, piippuhyllyllä. 

En olisi jaksanut silloin ”hillua” kentällä, lähellä lavaa. Odotin dialyysipotilaana munuaista. 

Siihen mennessä olin joutunut tahtomattani ulos seurakuntatyöstä, terveen kirjoista ja käynyt fyysisen sairauden lisäksi läpi keksivaikean masennuksen. 

Jos joku olisi silloin tullut ehdottamaan ”halleujan” hokemista, olisin sanonut että ”mene lujaa itse”. 

Olin elänyt läpi elämäni pimeimmän ja helvetillisimmän ajanjakson, jossa rukoukset pysähtyvät kattoon. Kuukausien ajan ainut rukoukseni oli ollut ”Herra, armahda!”    

                                      

Minulle tarjottiin muutaman kerran pikalääkkeeksi hengellisiä kirjoja ja ylistyslevyjä. Joku toi jonkun ulkolaisen julistajan puhe cd-levyjä, joissa hoettiin, 

”Lord is great, hallelujah!”  

Se on ihan totta: Herra on mahtava! 

Mutta niissä hetkissä veivasin autoni ikkunan auki ja taisin paiskata puhe cd:t pihalle. 

Ainoa mikä lohdutti tuona hetkenä, oli lähes yksinomaan ei-hengellisen genreen kuuluvien artistien ja bändien laulut sävelkulkuineen ja sanoineen. 

Vai ovatko ne sittenkään ei-hengellisiä? 

Riippuu ihan sävelkorvastamme ja miten ja mitä kuulemme.

Muutama viikko sitten seisoin stadionin nurmella ja mietin mitä elämässäni on nyt. 

Olen terve! ”Lord is great! Herra on hyvä!” Siitä ei edelleenkään ole epäilystäkään! 

Mutta ymmärrän tuskaa, ymmärrän hukassa olon ja syvän lohduttoman pimeyden piinaa. Sellaisen pimeyden tuskaa, jota ei edes yö rauhoita.  

                

Tunsin stadionin nurmella kaatosateessa olevani samaa lihaa ja verta tunteineni ja kokemuksineni neljänkymmenenviiden tuhannen kuulijan kanssa. Ei keinotekoisia rajoja tai pelkoa, että synti tarttuisi vieressä ”jooraavasta” ihmisestä. 

Autoradion laulu ”hän muutti kaiken” päättyi. 

Vaihdoin radioasemaa. 

Tutut rytmit alkoivat kajahdella autostereon kaiuttimista. 

Bon Jovi aloitti laulunsa:

Mother mother tell your children
Their time has just begun
I have suffered for my anger
These wars can't be won

Äiti, äiti kerro lapsillesi,   

Heidän aikansa on juuri tullut. 

Olen kärsinyt vihastani, 

Nämä sodat eivät voi voittaa.

Father father believe me
I am laying down my guns
I am broken like an arrow
Forgive me, forgive your wayward son

Isä, isä usko mua,

Olen laskenut aseeni

Olen  kuin murtunut nuoli

Anna anteeksi, anna anteeksi itsepäiselle pojallesi

Everybody needs somebody to love
Everybody needs somebody

Jokainen tarvitsee jonkun jota rakastaa

Jokainen tarvitsee toista

Faith you know you're gonna live through the rain
Gotta keep the faith
Don't you let love turn to hate
Gotta keep the faith keep the faith  

Usko, että tulet elämään läpi sateen 

Sinun täytyy pitää usko

Älä anna rakkautesi muuttua vihaksi 

Sinun on pakko pitää kiinni uskostasi 

Pidä uskosi

Olimme kaatosateessa stadionin nurmella saman biisin soidessa. 

Moni asia oli muuttunut, mutta ei helpon evankeliumin kautta. 

Moni asia odotti ja odottaa yhä muuttumistaan, mutta ei helppojen laulujen tai saarnojen kautta. 

Meidän on itse uskallettava elää. Uskallettava kohdata ja käsitellä pimeyttämme, pelkojamme, syntejämme – koko elämäämme. Meidän on uskallettava elää evankeliumi todeksi joka päivä, kivussakin. 

Ei teeskentelemällä. Usko on uskaltamista. Ei hokemia tai helppoja ratkaisuja.

 

Kuulin eilen illalla tiskikonetta täyttäessäni yhdessä HB:n biisissä viestin:  

”vanhurskaus itse kulkee edelläsi”.      

Niinpä! Vanhurskaudessa, joka on persoona Jeesus Kristus, on turvamme.    

Olipa takana mitä tahansa ja edessä millaiset maisemat tahansa.

Keep the faith!