USKO, TOIVO, RAKKAUS

Paavalin yksi siteeratuimpia ajatuksia oli rakkauden korkeaveisuunakin tunnettu jae jakso korintin seurakunnalle. Mielenkiintoista on havaita Paavalin asettaneen opetuksensa rakkaudesta keskelle opetusta Pyhän Hengen voimavaikutuksista ja armoituksista. 

”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi” (1.Kor.13:1-3).

Jos motiivinani palvella eri tavoin Herraa on joku muu vaikutin kuin rakkaus, on kaikki turhaa. Näin siis Jumalan näkökulmasta. Jakeesta neljä eteenpäin Paavali kuvaa Jumalan meihin istuttaman rakkauden luonnetta:

”Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii” (1.Kor.13:4-7).

Koko jae jakson Paavali päättä toteamukseen tai julistukseen:

”Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus” (1.Kor.13:13).

USKO

Opetin viime talven ja kevään aikana paljon uskosta vieraillessani eri seurakunnissa. Haluan olla mahdollisimman käytännöllinen määritelmissä. Niinpä en nytkään ryhdy pitkiin teologisiin puntarointeihin alkutekstiä viilaillen.

Käytännönkokemukseni kautta minulle itselleni usko merkitsee ennen kaikkea uskollisuutta. 

Uskollisuutta rukoilla, toimia ja elää Jumalan sanan mukaan. 

Kun sadanpäämies (kenraali) riensi pyytämään Jeesusta parantaman sairaan palvelijansa, pyysi hän ammattisotilaana käskyä:

”Käske, niin palvelijani paranee” tai ”sano sana, niin palvelijani paranee”, kuten vanha käännös tulkitsee (Luuk.7:7b). 

Sadanpäämies tiesi ja tunsi sanan voiman ja auktoriteetin ehdottomuuden eli vastaansanomattomuuden! Armeijassa ylemmän käskyä ei voi vastustaa. 

Se mitä ylempi sotilas alemmalleen käskyttää, sen tiedetään toteutuvan. 

Kyse on ehdottomasta kuuliaisuudesta, koska käskyn lausuja lausuu sanansa hänelle myönnetyn arvon ja arvoa osoittavien arvomerkkien takaa. 

Jumalan lasten arvomerkki on Kristuksen risti! 

Meidän arvottomuutemme on peitetty Jeesuksen verellä. 

Usko linkittyy siis uskollisuuteen rukoilla, toimia ja elää Jumalan sanan mukaan.

Usko on uskollisuutta tehdä sitä, mitä Jumala tekee ja minne Pyhä Henki minua kulloinkin johtaa, jopa riskienkin oton uhalla!

Valitettavan moni kristityksi itseään kutsuva elää elämäänsä säätöliekillä. 

He minimoivat kaikki riskit. 

Jotkut elävät säästöliekillä siten, että he käytännöllisesti katsoen istuvat Jumalan heille uskomien lahjojen ja mahdollisuuksien päällä. He ajattelevat säästäen pahan päivän varalle, säilöen hyvää ”sitten kun on parempi hetki”. Silti heiltä jää elämä elämättä ja seikkailut kokematta, koska he elävät sitä kuuluisaa ”site ku” elämäänsä. Ja kerran tulee vastaan päivä, jolloin he havaitsevatkin säästämisinnossaan menettäneen mahdollisuudet tehdä jotain hyvää, kaunista ja merkityksellistä Jumalan valtakunnassa. 

Niinpä - myönnän sen että usko ja uskollisuus vaatii rohkeutta. Enetä sitten?

Emmehän me koskaan tiedä mitään varmaa huomisesta?

Siksi haluan elää täysillä NYT!

TOIVO

Ilman toivoa ei kukaan jaksa elää. Vaikeina hetkinä, sodassa, vainottuna, sairaana, jopa kuoleman vaarassa toivo on tekijä ja voimavara, jonka varassa on mahdollisuus selviytyä. Toivo on myös kuin silta yli synkimpien vitojen. Toivo ei aina näytä realismilta. Se voi tuntua jopa järjenvastaiselta maailmaa ravistelevien talouskaaosten pyörteissä tai vastoin lääkärin antamaa alustavaa mahdollista sairauden arviota vasten. 

Mutta toivo on hyve ja tekijä, jonka Jumala tarjoaa meille henkilökohtaisena armona ja voimavarana.

Paavali opettaa toivosta hyvin seikkaperäisesti:

”Sillä toivossa me olemme pelastetut, mutta toivo, jonka näkee täyttyneen, ei ole mikään toivo; kuinka kukaan sitä toivoo, minkä näkee?” (Room.8:24)

”Sillä kaikki, mikä ennen on kirjoitettu, on kirjoitettu meille opiksi, että meillä kärsivällisyyden ja Raamatun lohdutuksen kautta olisi toivo” (Room. 15:4). 

”Mutta toivon Jumala täyttäköön teidät kaikella ilolla ja rauhalla uskossa, niin että teillä olisi runsas toivo Pyhän Hengen voiman kautta” (Room. 15:13).

”Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus” (1.Kor. 13:13).

”Koska meillä siis on tämmöinen toivo, niin me olemme aivan rohkeat” (2. Kor. 3:12).

Toivo ei ole haihattelua, kauniiden päiväunien katselemista, vaan pikemminkin Jumalan lapsen perusolemus ja asenne Jumalan hyvyyttä ja uskollisuutta kohtaan. Pyhä Henki tulee luoksemme toivon kanssa, antaen rohkeuden kohdata kylmän realismin maalaamat uhkakuvat ja muuttaa ne Jumalan mahdollisuuksiksi. 

RAKKAUS

Rakkaus on toivon tavoin meidät koossa ja kokonaisina pitävä voima, joka myös määrittelee sen, keitä me pohjimmiltamme olemme. Jumala haluaa rakastaa meidät ehjiksi. Hän haluaa meille antamansa rakkauden kautta meidän rakastavan perheenjäsenemme, ystävämme ja ylipäätään kaikki Pyhän Hengen luoksemme johtamat ihmiset ehjiksi. Roomalaiskirjeen koko kahdeksas luku on täynnä toivoa ja rakkautta.

Paavali kirjoittaa:

”Te ette ole saaneet orjuuden henkeä, joka saattaisi teidät jälleen pelon valtaan.

Olette saaneet Hengen, joka antaa meille lapsen oikeuden, ja niin me huudamme: "Abba! Isä!"

Henki itse todistaa yhdessä meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia.

Mutta jos olemme lapsia, olemme myös perillisiä, Jumalan perillisiä yhdessä Kristuksen kanssa;

jos kerran kärsimme yhdessä Kristuksen kanssa, pääsemme myös osallisiksi samasta kirkkaudesta kuin hän” (Room.8:15-17).

Toivo siis vapautta pelosta ja ahdistuksesta; luo perusturvallisuuden, osoittaa uuden suunnan, joka ei ole hetkellistä, tilapäistä, vaihtelevaa, määräaikaista, vaan ikuisesti kestävää ja meidät kantavaa. 

Tässä ja nyt, sekä vastakin.

Kuva Rooman Coloseumilta, jossa moni Jumalan lapsi koki marttyyrikuoleman 70-200 jKr. viidenkymmenetuhannen katsojan silmien alla. 

Risti, joka Coloseumille on pystytetty kristittyjen muistoksi, symboloi uskon, rakkauden ja toivon voimaa. Ne eivät sammu millioinkaan. 

Kuva Esa Sarvi, 2011