VALONKAIPUUTA

Joulu on jo ovella, mutta hiihtokelejä ei näy, kuin viimevuoden digikuvissa. Melankolian, peräti apatian sävyjä lisää jatkuvilta vaikuttavat kaatosateet. Sateessa kastuvat jouluvalot eivät oikein onnistu luomaan ”hippahei” joulutunnelmaa. Lumi toisi kaivattua mielenvirkeyttä valaisten märkää ja mustaa maata.

Osallistuin esikoiseni ensimmäiseen kuusijuhlaan, josta tunnelmaa ei puuttunut. Kävellessäni, tällä kertaa tihkusateessa autoon, mietinkin että sisällä oli joulu, mutta ulkona harmaan ankea syksy. Mutta, mutta…

Lukaisin mielenkiintoisen uutisen Ilta Sanomien verkkosivulta. Tässä suora sitaatti:

Savonlinnan pelastuslaitos sai sunnuntaina iltapäivällä hälytyksen kaupungin tuomiokirkolle, jonka luultiin olevan ilmiliekeissä. Lähempi tarkastelu osoitti, että kyseessä oli väärä hälytys.

- Kyse on valoilmiöstä. Täällä alkoi lumipyry ja valonheittimet sitten valaisevat kirkkoa. Se on kaukaa katsottuna näyttänyt joidenkin ihmisten mielestä siltä kuin siellä lepattaisi liekki, kertoo palomestari Kari Saarelainen Etelä-Savon pelastuslaitokselta.

TULESTA SYNTYNYT

Seurakunta on syntynyt tulesta! Aika symbolinen uutisjuttu. Seurakuntana meidät Jumalan lapset on tarkoitettu loistamaan niin suurta Pyhän Hengen roihua, että se saa ”normaalin” tielläliikkujan havahtumaan.

”Te olette maailman valkeus”, sanoo Jeesus seuraajistaan – siis seurakunnasta (Matt.5:14).

Jouluna valonkaipuu korostuu. Siksi sytyttelemme kynttilöitä, ulkoroihuja ja koristelemme joulukuusen kaikenmaailman kiiltävine hilavitkuttimineen.

Seurakunnan tehtävä on olla majakka ihmisille, jotka kulkevat pimeydessä. Seurakunnan koko olemassaolon tarkoitus kulminoituu näiden Pyhän Hengen tulipalojen sytyttämiseen kaikkialla maailmassa. Ihmisillä on valonkaipuu.

Järjestimme äsken Itä-Helsingin seurakunnanistutustiiminä evankelioivan jouluhartauden erään itähelsinkiläisen lähiön tuntumassa. Yllätyimme siitä vastaanotosta, minkä jouluhartaus sai. Joku halusi löytää yhteyden Jeesukseen ja joku toinen halusi kohdata Jeesuksen parantajanaan. Ihmisillä on valtava valonkaipuu. Tämän kaipuun näkeminen ja siihen vastaaminen saa kuivat oksat syttymään; apaattiset uskovat uudistumaan omassa jumalasuhteessaan. Näkemyksemme, näkymme ja rakkautemme pimeässä hortoileviin lähiömme asukkaisiin herää eloon.

TOIVONKAIPUU

Paavali sanoo ihmisten olevan ”ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa” (Ef.2:12).

Oletko koskaan katsellut tällaista toivottomuutta silmiin? Milloin viimeksi näit valonkaipuun?

Ollessani hiljan sytostaattihoidossa, kuuntelin erään kanssapotilaan tuskaa. Oikeastaan jaoimme kumpikin omia kokemuksiamme.            

Oli shokeeraavaa tajuta, miten toivoton voi tilanne olla silloin, kun kaikki toivo olemassa olevasta on pelkästään tässä elämässä. Silloin, kun iankaikkisuustoivo puuttuu. Tämä ikävä, suorastaan sen puutteesta johtuva tuska näkyy ihmisten silmissä, jos meillä, Jumalan omilla on vain riittävä kyky irrottautua hetkeksi omasta itsestämme ja omista seurakuntakuvioistamme.

Joulu puhuu Messiaan paluusta. Siitä, että kunnian kuningas, valkeuden Jumala tuo valon pimeyteemme.

”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden; jotka asuvat
kuoleman varjon maassa, niille loistaa valkeus” (Jes.9:1).

Ajankohtana joulu ajoittuu – kuten huomaamme, vuoden pimeimpään ajankohtaan. Mutta se profetoi tulevasta valkeudesta, joka voi olla todellisuutta jo nyt. Odotamme keväthankien loistetta tai ylipäätään valonloistetta, joka herättää elämän. Tiedämme että kevät ja kesä koko elämän voimalla tulee varmasti! Kevät on kuin kuvausta koko luomakunnan ylösnousemuskesta, jota se odottaa kiihekästi (Room.8:19-24). Havaitsemeko tämän kaiupuun niissä ihmsissä, joita tulessa syntyneen seurakunnan pitäisi roihullaan havahduttaa?!

Onko seurakunta, onko oma elämäsi ilmiliekeissä Jumalan Pyhän Hengen tulesta, kuten edellä siteeraamani uutinen Savonlinnan "valoilmiöstä" uutisoi?

Jeesus antaa edelleen valon apaattisuuteemme. Varokaamme ajautumasta Jumalan seurakuntana sellaiseen apaattisuuteen ja välinpitämättömyyteen, missä kukaan ei näe sitä rakkauden ja tulen roihua, jossa seurakunta on alun alkujaan syntynyt. Sillä silloin sokeudumme itse siltä valon ja toivonkaipuulta, mikä jokaisessa ihmisessä asuu.

Milloin viimeksi havaitsit tuskaisen elämänvalon kaipuun jossakin ihmisessä?

Ja milloin viimeksi vastasit tällaiseen tuskaan?

Joulu on mahdollisuus.

Hyvää joulua.

Terveisin Esa