HALLINTAVALTA

Kun mahdollisuudet vaikuttaa ja hallita elämässämme olevia asioita kaventuu, kysymys kuuluu minkä vuoksi ja mille elän?

Se on se peruskysymys, jonka uskonsa vuoksi vankileirille eristetty Jumalan lapsi esittää ja se on se sama kysymys, jonka minä olen esittänyt jo monta kertaa syöpähoitojen keskellä, odottaessani lääkäriltäni uutta arviota paranemismahdollisuuksistani. Kysymyksen asettelu menee usein kahden sanan mukaan, ”miksi, Isä”.

Katsoessaan vankileirin piikkilanka-aidan takaa ulkoista vapautta, uskonsa tähden kahlittu vanki kysyy ”miksi, kuinka kauan vielä?”

Mitä vapaus on?

Tulla ja mennä niin kuin itse haluaa – vai jotain muuta?

Jeesus katsoi kerran Simon Pietaria kohti ja sanoi hänelle:

”kun olit nuori, niin sinä vyötit itsesi ja menit minne tahdoit; mutta kun vanhenet, niin sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen ja vie sinut, minne et tahdo” (Joh.21:18).

Vankileiri, sairaala tai joku muu paljastaa ainakin sen, mihin riippuvuussuhteeni perustuvat ja minkä kautta elän. Kun vapautta tulla ja mennä rajoittaa vaikkapa talous, kysytään silloin mikä tai kuka onkaan Jumalani.

Etsinkö kipeästi vastausta siihen yhteen tai niihin tusinan verran tarpeitani vai tulenko Jumalan eteen vain hänen takiansa?

Oswald Chambers kirjoittaa näin:

”Pyhitys merkitsee ankaraa keskittymistä Jumalan näkökantaan. Se merkitsee ruumiin, sielun ja hengen kaikkien voimavarojen kahlehtimista ja säilyttämistä pelkästään Jumalan tarkoitusperiä varten”.*

Jospa vankileirin, taloudellisen ahdingon, jopa aviokriisin tai sairaalajaksojen tarkoitus onkin kysyä meiltä, mille elämme, mikä näky tai minkälainen näkymä hallitsee elämämme tarinan ”valkokangasta”? Mikä ja kuka hallitsee minua ja täyttää tuon minun omasta elämästäni kertovan valkokanakaan; mitkä kuvat, ajatukset ja asiat näkökenttäni täyttää?

Millä on hallintavalta?

Viime päivinä minua on puhutellut Jeesuksen sanat:

”…joka minua syö, elää minun kauttani” (Joh.6:57).

Kahle ei ole koskaan itse tarkoitus, olipa se minkä näköinen tahansa. Paavali oli Roomassa kahlevanki.

Hän tiesi, että keisari voi hänet armahtaa tai keisari voi yhtä hyvin hylätä ajallisen armon anomuksen (ks. Apt.25:10-12).

Näiden ajatusten ja hyvin ankarien koettelemusten keskellä hän joutui arvottamaan elämässään olevat asiat.

Mikä täytti hänen elämästään kertovan ”elokuvan” valkokankaan. Kuoleman uhka vaiko Kristuksen hallintavalta ja kuninkuus yli hänen kärsimyksensä ja keisarin mielivallan?

Näissä ajatuksissa Paavali kirjoitti Filipin seurakunnalle:

”Sillä minä tiedän, että tämä on päättyvä minulle pelastukseksi teidän rukoustenne kautta ja Jeesuksen Kristuksen Hengen avulla, minun hartaan odotukseni ja toivoni mukaan, etten ole missään häpeään joutuva, vaan että Kristus nytkin, niinkuin aina, on tuleva ylistetyksi minun ruumiissani kaikella rohkeudella, joko elämän tai kuoleman kautta. Sillä elämä on minulle Kristus, ja kuolema on voitto” (Filip.1:19-21).

Jumala ei jätä lapsiaan häpeään.

Voima tulee esille heikkoudessa; silloin kun oma vaikutus elämässäni oleviin asioihin kaventuu ja rajoittuu.

Jeesus puhui Jumalan kuningaskunnan hallintavallasta.

Hän käski etsiä sitä eli kirjaimellisesti Isän läheisyyttä (Matt.6:33). Riippuvuuteni ja riippuvuussuhteeni tulevat esille sen kautta mitä tavoittelen. Rukousvastauksia kymmeniin tarpeisiini ja ”miksi” kysymyksiini vaiko itse Jumalaa.

Eli etsinkö Jumalaa tarpeistani käsin (niitä vähättelemättä), vai etsinkö Jumalaa hänen itsensä tähden?

Jeesus sanoi, että joka kadottaa elämänsä hänen tähtensä, hän löytää sen (Matt.16:24).

Mikä merkitys tällä on nykyiseen elämäntilanteeseesi?

Kenellä on valtakirja elämäni suhteen, johon sisältyy kaikki tarpeeni ja rukousaiheeni – se ratkaisee. Ei mikään muu.

”Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan” (Matt.6:33).

* Oswald Chambers, Parhaani hänelle, Päivä Oy, 2. painos, 2001