SEURAKUNTA, JOKA MENETTÄÄ NÄKÖKYVYN JA NÄKÖYHTEYDEN KADOTETTUIHIN…EI OLE ENÄÄ SEURAKUNTA

Olen vastoin tahtoani joutunut luuraamaan sairaaloiden nurkissa kuluneen syksyn aikana ja havainnut jälleen itseni kovin kuolevaiseksi… ja rajalliseksi.

Sairaala kun on sellainen ympäristö, jossa ajan ja ikuisuuden raja  on hyvin ohut. Sairaalavaatteissa, suurin piirtein samoissa lääkkeissä ja pöperöissä ja samojen lainalaisuuksien keskellä arvomerkit tulee riisutuiksi, muutumme yhtäkaikki ihmisiksi.   Eräs jo edesmennyt helluntaisaarnaaja Veikko Manninen omasi erittäin osuvan sanavaraston:

”Jumalalle oli suuri työ luoda ihminen, sittemmin hänelle oli suuri työ tehdä syntiin langeneesta eli Jumalan tahdosta tietoisesti luopuneesta ihmisestä uudelleen häneen uskova, mutta vielä suurempi työ Jumalalla näyttää olevan tehdä uskovasta jälleen ihminen”. Mielestäni erittäin osuvasti ja itseironisesti sanottu!

 Alamme lähestyä adventtia, joka puhuu suuren kuninkaan saapumisesta. Jumala tuli ihmiseksi, jota kutsutaan teologisesti inkarnaatioksi. Väitänkin, että seurakunnan on aika inkarnoitua, laskeutua sinne, missä ihmiset ovat, löytää hukkuvat. ’Suomen yksi vanhimpia gospelbändejä PROFIDE levytti vuonna 1986 albumin VIIMEISEEN KAUPUNKIIN, joka sisälsi  Mikko Kuustosen tulkitseman laulun MERIMIEHEN PAINAJAINEN, jossa kuvattiin osuvasti eri kirkkojen ja seurakuntien hukkaamaa näkyä, jossa elämä keskittyy liikaa, omien kuvioiden ylläpitoon…

Laivat kolisee toisiaan vasten. Muutama aalto kylkiin hakkaa aallonmurtajan takaa kaupunginhumu kantautuu…

ei laivoja kapakoista erota. EI ole vaikea huomata, että jotakin on vialla.

- Näkikö purseri turhaksi työn, pelottiko merimiestä yö, pelikortit päällä lokikirjan…

-Meriaiheisia konsertteja, suruni on sanaton! Niiden pitäisi olla merellä, niiden pitäisi seilata myrskyyn pelotta murtaa vaahtopäitä ja kuulla hukkuvien huudot….

RIVIENVÄLIT…

Joskus, jonkun muun kuin kirkon tai papin on revittävä suomukset silmiltämme, tulpat korviltamme, havahtuaksemme siihen todellisuuteen, joka ympärillämme vallitsee. Mielestäni Kotiteollisuus- yhtye onnistuu tässä erinomaisesti biisillään  TUONELAN KOIVUT. Vai lankeaako päällemme jonkinlainen uskonnollinen suodatin ”ei  Jumala voi noin ja tuollaisen kautta puhua”. Mutta puhuihan Jumala Vanhassa testamentissa Bileamin aasinkin kautta..

Osaatko lukea rivinvälinkin, jos kaikkea ei ole puettu uskonnolliseen fraseologiaan? Ajaako aika ohi oman kulttuurimme ja tapakristillisyytemme? Pitääkö kaikki profetiat avata meille, pureskelemalla valmiiksi ilman omaa kykyämme ajatella?

Kotiteollisuus

" Tuonelan Koivut” 

Hukun tämän tien tyhjyyteen

keskelle korkeiden talojenjotka kohoavat taivaisiinkoteina Jumalan kuvien
jotka joivat nuoruuden lähteestäjotka rakensivat onnelanmut eivät löytäneet ihmistä sieltälöysivät pitkän, piinallisen kuoleman
Vierii kyynel, vierii toinen, vieriisilmistä vesi veden jälkeenrinnoilta helmoille, helmoiltajoeksi ja joesta järveenjärvi syvä kuin synkin suru onmusta kuin yötaivas pimeäänTuonelan koivut, lehdettömätkuiskivat meidän kahden nimeä
Tuntematonta maisemaa kuljenteen matkaa toivoenväsyneenä jään lepäämäänkatveeseen Tuonelan koivujen
Sanoisit jotain, tekisit jotainjotta herätä saisinjotta Tuonen teiltä, sen vainioiltasaisin elämäni takaisin