Luku 4
Jatkan evankelistan ja paimen-opettajan tehtävien määrittelyä.
Paavali kirjoittaa:
11. Hän antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat,
12. varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen.
Evankeliumin julistajat
Vanhemman raamatunkäännöksen sana evankelista on mielestäni osuvampi. Kreikaksi euangelistês, hyvien uutisten tuoja, kertoja.
Kaikkien Jeesukseen uskovien tehtävä on julistaa evankeliumia lähetyskäskyn perustalta (Matt.28:18-19). Mutta Jumala on asettanut seurakuntaan erillisen palelutehtävän, jonka nojalla evankelistat:
a) julistavat evankeliumia ja
b) varustavat evankeliointiin koko seurakuntaa
Eräs määritelmä evankelistan kutsumuksesta ja palvelutehtävästä kuuluu näin: Jumalan antama kyky kertoa evankeliumi Jeesuksesta ei-uskovalle tavalla, että ihminen kääntyy Jeesuksen puoleen.
Evankelistalle uskosta kertominen, Jeesuksesta puhuminen ei ole mikään ”pakkopulla”. Evankelista on kuin kala vedessä, kun hän kertoo ihmisille hyvän sanoman.
Itse en halua typistää evankelistan kutsumusta vain jonkin saarnapöntön taakse tai ”traktaattireinoiluksi”. Maalaan nyt hiukan räikein ilmaisuin. Evankelistoja ovat ne kaikki, jotka tavalla tai toisella; puheen, musiikin, draaman, erilaisen taiteen ym. kautta osaavat vangita ihmisten mielenkiinnon Jeesusta kohtaan. Toiset ovat taitavia katuevankelistoja, kun toiset taas, kuten jo sanoinkin, tekevät puhuttelevia lauluja Kristuksesta.
Niin sanotun perinteisen lähetystyön malli on muuttunut viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Se tarkoittaa sitä, että enää ei välttämättä olla koko elämää yhdessä maassa eläkeikään asti. Vaan nyt puhutaan periodimaisesta, lyhytaikaisesta lähetystyöstä, jossa huomioidaan tiettyjen ihmisryhmien, kansanryhmien ja erilaisten kulttuurien tarpeet ja tilanteet.
Evankeliointiin kuuluu myös tehokas uusien ja radikaalisti erilaisten seurakuntien istutus. Uudet seurakunnat vastaavat postmodernin eli jälkikristillisen aikakauden ihmisten kohtaamiseen ja saavuttamiseen usein tehokkaammin, mitä vanhat urautuneet ja perinteiden kahlitsemat. Vanhat kirkot ja seurakunnat ovat valitettavan usein – eivät aina – keskittyneet liikaa olemassa olevan säilyttämiseen. Siksi uusien seurakuntien istuttaminen on tämän päivän yksi tehokkaimmista tavoista saavuttaa kristillisyydestä vieraantuneita sukupolvia ja erilaisia alakulttuurien edustajia.
Uskonkin, että meidän tulisi rukoilla seurakuntiimme lisää tällä armoituksella varustettuja ihmisiä. Sellaisia evankelistoja, jotka ovat ennakkoluulottomia ja rohkeita ylittämään kulttuurillisia ja asenteellisia barrikadeja.
Paimenet ja opettajat
Kysymys on oikeastaan yhdystittelistä paimen-opettaja. Jotkut käännökset puhuvat pastoreita ja opettajista. Kreikankielen sana poimen on yksinkertaisesti lammaspaimenta tarkoittava paimen. Uuden testamentin teologian mukaan paimenuus on edellä kulkevaa, suojaavaa ja vahvistavaa. Ei milloinkaan ylhäältä käskevää tai kontrolloivaa käskyttämistä tai pomottamista! Jeesuksen oma esimerkki onkin paimenuudesta upein malli (Joh.10).
Minulla oli mahdollisuus keskustella keväällä 2001 puhelimessa edesmenneen jalkaväen kenraali Adolf Ehrnroothin kanssa johtajuudesta. Kenraali sanoi, että ”johtaja ei anna paperikäskyjä vaan puhuu mies miehelle. Suomalaisia johdetaan edestä. Ei kaukaa. Suomalainen haluaa nähdä johtajansa.”
Paimenuus on johtajuutta, mutta kaukana yrityskulttuurista, jossa pomo on aina pomo. Paimen kulkee laumansa rinnalla tuntien sen sydämen sykkeen. Pietari kuvaa Uuden testamentin mukaista johtajuutta hienosti. ”Vanhimpia teidän joukossanne minä siis kehoitan, minä, joka myös olen vanhin ja Kristuksen kärsimysten todistaja ja osallinen myös siihen kirkkauteen, joka vastedes on ilmestyvä:
kaitkaa teille uskottua Jumalan laumaa, ei pakosta, vaan vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan, ei häpeällisen voiton tähden, vaan sydämen halusta, ei herroina halliten niitä, jotka ovat teidän osallenne tulleet, vaan ollen laumalle esikuvina, niin te, ylipaimenen ilmestyessä, saatte kirkkauden kuihtumattoman seppeleen” (1.Piet.5:1-4).
Painotus on ennen muuta esikuvajohtajuudessa. Kun kierrän paljon puhumassa eri seurakunnissa, olen havainnut pelottavan suureksi sen aukon muurissa, joka johtuu paimenuuden laiminlyömisestä ja sen puutteesta.
Opettajat
Paimen hankkii paimennettavilleen ravinnon. Opettaminen puhuu ennen muuta Raamatun opettamisesta. Ja Jumalan sana on uskovien pääravintoa. Didaskalos, on yksinkertaisesti opettaja kreikaksi.
Opettamisen armoituksesta yksi määritelmä on seuraavanlainen: Jumalan antama kyky selittää ja tehdä ymmärrettäväksi Raamatun totuuksia ja niiden merkitystä eri tilanteisiin soveltuvalla tavalla.
Opettajan palvelutehtävälle on ajassamme selvä tilaus. Varsinkin, kun teologisesti maassamme on monessa kohtaa luovuttu systemaattisesti pyhän kirjan arvomaailmasta. Opettamista tukevia armoituksia ovat erilainen profeetallisuus viisauden ja tiedon sanoine.
Näiden seurakunnan johtamisen kannalta tärkeiden palvelutehtävien: ”apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat” päämäärä on varustaa ”kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen.”
Kysymys on laadullisesta ja määrällisestä kasvusta, jossa uskovat palvelevat sillä paikalla ja niiden resurssien nojalla, jotka Pyhä Henki on seurakuntaansa antanut. Kreikan sana oikodomê puhuu ihmisten hengellisestä rakentamisesta, eteenpäin auttamisesta ja rohkaisusta. Voisi kaiketi sanoa niinkin, että paimen-opettjat sponssoroivat, valmentavat ja sparravat ihmisiä kohti syvempää jumalasuhdetta ja sanan tuntemusta. Jotta nyrkkeilijä olisi kehässä mahdollisimman tehokas ja voittamaton, tarvitsee hän oikeanlaisen harjoitusvastustajan eli sparraajan, joka haastaa, neuvoo ja valmentaa häntä.
Hengellisen harjoituksen tulee olla kurinalaista ja päämäärätietoista, kuten Paavali tuo esille ensimmäisessä korittilaiskirjeessä:
”Ettekö tiedä, että jotka kilparadalla juoksevat, ne tosin kaikki juoksevat, mutta yksi saa voittopalkinnon?
Juoskaa niinkuin hän, että sen saavuttaisitte.
Mutta jokainen kilpailija noudattaa itsensähillitsemistä kaikessa;
he saadakseen vain katoavaisen seppeleen, mutta me katoamattoman.
Minä en siis juokse umpimähkään, en taistele niinkuin ilmaan hosuen,
vaan minä kuritan ruumistani ja masennan sitä, etten minä, joka muille saarnaan, itse ehkä joutuisi hyljättäväksi” (1.Kor.9:24-27).
Paavalinkin opetuksesta tulee esille esikuvallisuus:
”Juoskaa niinkuin hän, että sen saavuttaisitte.”
Paavali katsoi Kristukseen.
Millaisia ovat sinun esikuvasi?
Opetussarja jatkuu...
0 kommenttia:
Lähetä kommentti