QUO VADIS?

Henryk Sienkiewiczin romaanissa Quo Vadis on ikivanhaan perimätietoon nojaava kertomus Simon Pietarista, joka pakeni Roomasta kristittyjen vainoja. Kirjassa Pietarin mukana oli Nazarius niminen poika.
Kirja kertoo näin:
”Pietari seisahtui ja virkkoi:
-Näetkö tuota kirkkautta, joka meitä lähenee?
-En näe mitään, vastasi Nazarius.
Pietari varjosti kädellään silmiään ja jatkoi hetken perästä:
-Joku ihminen tulee meitä kohti auringon kirkkaudessa.
Mutta he eivät kuulleet minkäänlaisia askelia.
Kaikkialla vallitsi hiiskumaton hiljaisuus, ainoastaan sen Nazarius huomasi, että puut etäällä värisivät, ikään kuin joku olisi niitä ravistanut, sekä että kirkkaus yhä häikäisevämpänä valautui tasangolle.
Kummissaan hän virkkoi apostolille:
-Rabbi, mikä sinun on? hän kysyi huolestuneena.
Mutta matkasauva vaipui Pietarin käsistä maahan, ja hän tuijotti rävähtämättömin silmin eteensä, suu oli auki ja kasvoilta kuvastui hämmästys, riemu ja ihastus.
Äkkiä hän heittäytyi polvilleen, ojensi molemmat käsivartensa ja huusi:
-Kristus! Kristus!
Hän lankesi kasvoilleen maahan ikään kuin suudellakseen jonkun jalkoja.
Sitten oli kauan ihan hiljaista. Vihdoin pääsi vanhukselta nyyhkytyksensekainen huuto:
-Quo Vadis, Domine?...(Minne menet, Herra?)
Nazarius ei kuullut mitään vastausta, mutta Pietarin korva erotti surumielisen, suloisen äänen lausuvan:
-Koska sinä hylkäät kansani, menen minä Roomaan toistamiseen ristiinnaulittavaksi.
Apostoli oli pitkään maassa, kasvot hiekkaa vasten, liikkumattomana, ääntä päästämättä. Nazarius luuli hänen menneen tainnoksiin tai kuolleen. Vihdoin hän kuitenkin nousi, nosti vapisevin käsin matkasauvan maasta ja kääntyi sanaakaan lausumatta kohti seitsemän kukkulan kaupunkia.
Kun poikanen sen huomasi, toisti hän kaikuna Pietarin kysymyksen:
-Quo Vadis, Domine?...
-Roomaan, vastasi apostoli hiljaa.
Ja hän kääntyi takaisin.”
(Henryk Sienkiewicz, Quo Vadis, WSOY Juva 1990)

Minne matka?

- Suvaitsevaisuus vai totuudessa pysyminen…?
- Homojen ja lesbojen kirkollinen siunaus vai miehen ja naisen avioliitto…?
- Kehitysoppi vai älykäs suunnittelu…?
- Big Brother vai ukollisuus ja puhtaus…?
- Seimikuvaelma vai tonttutanssi…?
- Evankeliumi vai kaiken tasavertaistamminen…?
- Synti vai pelkkä heikkous…?
- Ristiinnaulitseminen vai uskonto…?
- Elävä Jumala vai minä itse, kaiken keskus…?

Minne matka?
Onko missään absoluuttista totuutta vai muuttuko se trendien ja mielihalujemme mukaan?

Oliko Kristuksen ristiinnaulitseminen vain vahinko?
Vai oliko sillä jonkin syvempi tarkoitus?

Tällä hetkellä ihmetellään kaiken kauniin ja turvallisen hajoamista ympäriltämme.
Maailman talous on kuralla, mutta vielä enemmän kuralla on se, mikä on totta. Talouskriisit, hillitön väkivalta ja absoluuttisessa totuudessa kompuroiminen ovat vain heijastumia siitä, ettemme enää erota oikeaa kättä vasemmasta.
Silti ei saisi sanoa, missä on totuus ja vääryys, sillä sehän sotii kaiken paijaavaa ja peittelevää suvaitsevaisuutta vastaan. Niinpä niin. Pitääkö Kristuksen tulla uudelleen ristiinnaulittavaksi, jotta ymmärtäisimme?

Hän on sanonut missä on totuus. Ja totuuden tähden hän antoi itsensä, vapaaehtoisesti ristiinnaulittavaksi. Sen tähden, että syntimme kadottaa meidät. Puetaan synti sitten suvaitsevaisuudeksi tai mielen ja tahdon heikkoudeksi.
Mutta synti kadotta meidät, ilman Kristusta!

Ainoastaan sydämen usko Jeesukseen ainoana Herrana ja Jumalana pelastaa.
Siinä on absoluuttinen totuus Sinulle ja minulle.

"Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani” (Joh.14:6). Jeesus Kristus.

Hector, ”Pahuuden Avenue