"AUTUAITA OVAT..." Osa 1

1. Kun hän näki
kansanjoukot, nousi hän vuorelle;
ja kun hän oli istuutunut,
tulivat hänen opetuslapsensa hänen tykönsä.
2. Niin hän avasi suunsa ja opetti heitä ja sanoi:
3. "Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.
4. Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen.
5. Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat maan periä.
6. Autuaita ovat ne, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta, sillä heidät ravitaan. (Matt.5:1-6).

Jeesus puhui vuorisaarnansa ihmisille, jotka elivät koko ajan äärirajoilla.
Äärirajoilla ihmissuhteissaan, jumalasuhteessaan ja turvallisuudessaan.
Siinä historiallisessa viitekehyksessä, missä Israelin kansa eli roomalaisten miehityksen ja tyrannian alla, he kaipasivat armoa, enemmän kuin mitään muuta elämässään.
Heillä oli syyliin ja turvaan ottamisen tarve. Mutta he eivät päässeet tähän ilman totuutta.

Uskon, että Jumala on tuomassa seurakuntiimme totuusherätyksen, joka ravistelee jumalasuhdettamme ja palauttaa paimenuuden sille paikalle, missä sen seurakunnan keskellä pitää olla: ”Kadonneet minä tahdon etsiä, eksyneet tuoda takaisin, haavoittuneet sitoa, heikkoja vahvistaa; mutta lihavat ja väkevät minä hävitän. Minä kaitsen niitä niin, kuin oikein on”(Hes.34:16).

Seuraavien viikkojen aikana käyn läpi Jeesuksen autuaaksi julistuksen blogissani. Ensimmäisessä osassa tarkastelen kahta ensimmäistä autuaaksi julistusta:
hengellisesti köyhiä ja murheellisia.

AUTUAITA OVAT TARVITSEVAT

Jae 3. "Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.”
Autuaita, kirjaim. onnellisia.
Englanninkieliset käännökset puhuvat siunatuista.

New Living Translation kääntää jakeen näin:
”Jumala siunaa niitä, jotka ovat tarvitsevia ja tajuavat tarvitsevansa häntä”.

Mitä on Jumalan tarvitseminen?
Se on kääntymistä itsestämme, huolistamme ja murheistamme kohti Jumalaa.
Se on armon tarvetta. Armon tarve syntyy siitä, että tiedostamme olevamme hukassa ilman auttajaa.
Evankeliumissa Jeesus sanoo:
”Tulkaa minun tyköni, kaikki työtä tekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne. Sillä minun ikeeni on sovelias ja minun kuormani on keveä” (Matt.11:28-30).

Kreikankielisessä alkutekstissä jakeen 28 ajatus kuuluu seuraavasti:
”Tulkaa minun luokseni kaikki loppuun palaneet ja kuormien painamat, minä annan mahdollisuuden kerätä voimanne uudelleen”.

Levollisuuden salaisuus on tarvitsevaksi tuleminen.
Tiedän etten riitä ja tiedän, että tarvitsen apua. Tarvitsen Jumalaa.

Tommy Hellsten sanoo, että ”todellinen vahvuus löytyy heikkouden kohtaamisen kautta…
Kukaan ei avaudu rakkaudelle ennen kuin hän ymmärtää tarvitsevansa sitä. Vain se, joka tunnistaa heikkoutensa, tiedostaa tarvitsevansa anteeksiantamusta ja armoa, siis rakkautta”.*

Luovuttaminen on useimmille meistä tavattoman vaikeaa.
Paavalikin tiesi sen sanoessaan, että ”emme tahdo riisuutua, vaan pukeutua, että elämä nielisi sen, mikä on kuolevaista” (2.Kor.5:4).
Nollaksi tuleminen omavoimaisuudesta paljastaa meidät, loukaten ylpeyttämme.
Henkilökohtaisesti joudun lähes kolme vuotta siten tilanteeseen, jossa oma elämäni täydellisesti resetoitiin.

Kirjoittaessani omaa Jobin kirjaani, jouduin perinpohjaisesti miettimään, missä on koko uskoni ja elämäni perusta.
Noina aikoina koin Jumalan edessä saaneen Matt.5:3:n tilannekohtaista syvyyttä:
”Autuaita ovat hengellisesti köyhät
[täysin tyhjät, itsestään tyhjennetyt; ihmiset jotka ovat kuin nurkkaan heitettyjä astioita], sillä heidän on taivastenvaltakunta.”
Jumalan voiman salaisuus on itseriittoisuudesta ja omavoimaisuudesta tyhjentyminen.
Useimmille meistä on tuttuakin tutummat Herran sanat Paavalille, hänen taistellessa oman riittämättömyytensä ja henkilökohtaisen kipunsa kanssa:
"Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa"(2.Kor.12:9).
Paradoksaalista on se, että Raamatun mukaan Jumalan ihme ja voima tulee ilmi heikkouden kautta. Silloin kun nisunjyvä kuolee.

Tiedostan hyvin selvästi, että heikkous pelottaa ja jopa ärsyttää.
Mutta Raamattu osoittaa, että heikkous ei ole kirous vaan siunaus.

Heprealaiskirje todistaa ihmisistä, jotka ”voimistuivat heikkoudesta, tulivat väkeviksi sodassa” (Hepr.11:34).

Syy miksi pelkäämme avautua ja antautua kokonaan Jumalalle,
on usein kokemuksissamme. Tämän päivän sukupolvet ovat isättömiä, hylkäämiseen ja kertakäyttösuhteisiin kasvatettuja.
Ja se jättää meihin jäljet. Mutta heikoksi tuleminen antaa tilaa Jumalalle.

AUTUAITA OVAT MURHEELLISET

Jae 4. ”Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen.”
Uskon, että sanoessaan nämä sanat Jeesus katsoi erisyisen syvälle toivonsa menettäneisiin ihmisiin. Sillä ilman toivoa ei kukaan meistä jaksa elää.

Oman kriisini aikana myös tämä jae sai syvemmän sisällön.
Koin, että Jumala puhui omaan murheeseeni erityisen vahvasti seuraavan tulkinnan:
”Autuaita ovat murheelliset [surun, ikävän, kaipauksen ja onnettomuuksien piiskaamat], sillä he saavat lohdutuksen [heidän kyyneleensä kuivataan].”

Kyynelten kuivaaminen on lupaus, joka nivoutuu Jeesuksen lupaukseen olla kansamme joka hetki, koko elämämme ajan.
Tämä lupaus ei murru milloinkaan!!!!
Surun vastakota on syvä, ikäväämme syleilevä lohdutus.
Johanneksen evankeliumissa Jeesus kutsuu Pyhää Henkeä lohduttajaksi (Joh.14:16-17).
Jesajan kirjan luvussa 40 Herra käski lohduttaa kansansa, joka oli kansallisen rangaistuksen alaisena. ”Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani”.
Hepreankielinen alkuteksti käyttää lohdutuksesta sanaa nacham,
joka sisältää voimakkaan ajatuksen surun ja murheen pois itkemisestä. Lohduttaja ei kätkeydy vaan samaistuu lohdutettavan tuskaan.

Raamattu sanoo:
"Kaikissa heidän ahdistuksissaan oli hänelläkin ahdistus"(Jes 63:9).

Omaan kokemukseeni nojaten tiedän, kun uskova kärsii,
kärsii Kristus hänessä. Hän kärsii meidän kanssamme,
eläen kanssamme kipuamme läpi. Pyhä Henki rukoilee tällöin puolestamme sanomattomin huokauksin, vaikka me emme jaksaisi ja osaisi rukoilla enää mitään. Jumalan silmät ovat erityisen vahvasti kivun keskellä elävän yllä. Isän rakkaudesta sinua ei erota MIKÄÄN (Room.8:31-39)!

Kun olet lohdutettu, kun toivosi on uudelleen rakennettu, muuttaa Jumala Henkensä kautta eilisen kivun tämän päivän siunaukseksi ihmisille, joita kohtaat kivussa ja surussa.

Ensiviikolla toinen osa…


* Tommy Hellsten, Uhanalainen ihminen, Kirjapaja,Helsinki 2008