"AUTUAITA OVAT.." Osa 3

Onnellisia ovat armolliset

Jakeessa 7 Jeesus julistaa: ”Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden.”
Englanninkielisissä Raamatuissa puhutaan armollisista ihmisistä.
Alkukielen eli kreikan sana eleemones merkitsee säälivää ja armollista.

Äiti Teresa tunnettiin laupeuden harjoittajana. Hän sanoi laupeudesta mm. seuraavaa:
”Sellaiset paikat kuin Kalkuta, on nähtävissä kaikkialla maailmassa, jos sinulla on silmät nähdä.
Osoita ystävällisyyttä kasvoillasi, silmilläsi, hymylläsi; lämpöä tervehdykselläsi. Kanna valoisaa hymyä.
Älä ainoastaan osoita välittämistä, vaan anna myös sydämesi”.

Täysin itse armon kokenut kykenee armahtamaan toisia; osoittamaan laupeutta.
Voimme olla armollisia, laupiaita samarialaisia vain, jos meillä on silmät nähdä kuten Jeesuksella ja sydän asettua kanssaihmisen asemaan.
Usein se vaati muurien ylittämistä, joista suurimmat ovat omissa asenteissamme.

Armahtaminen ja armollisuus on yksi Jumalan Isän sydämen perusluonteista.
”Niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kauas hän siirtää meistä rikkomuksemme. Niinkuin isä armahtaa lapsiansa, niin Herrakin armahtaa pelkääväisiänsä” (Ps.103:12-13).
”Sillä minä annan anteeksi heidän vääryytensä enkä enää muista heidän syntejänsä” (Hep.8:12).

Käytännössä Jumalan armo on monin verroin suurempaa ja riittoisampaa, mitä me koskaan kykenemme kuvittelemaan.
Siellä missä minä näen kuoleman, siellä Jumala näkee elämän.
Siellä missä minä näen tuomion, sinne Jumala vuodattaa armonsa.

Joku on sanonut, että tullessamme kerran taivaaseen, me ihmettelemme kahta asiaa:
- taivaasta puuttuu joitakin sellaisia ihmisiä, joiden me kuvittelimme sinne pääsevän.
- ja taivaassa on sellaisia ihmisiä, joita emme koskaan kuvitelleet tapaavamme siellä.

Tämä aika tarvitsee enemmän, kuin mitään muuta armoa ja armahtavia uskovia.
Ihmisillä on suunnaton rakkauden ja nähdyksi tulemisen tarve.
Olen huomannut, että tiedostaakseni sen jatkuvasti, täytyy minun hiljentää vauhtia.
Se vaatii usein niiden rajojen ja rajoittuneisuuteni ylittämistä ja sellaisen turvallisuuden jättämistä, joka tekee minut kyyniseksi ja sokeaksi asioille, jotka Jumala näkee ja mikä särkee hänen sydämensä.

Joskus Jumala haluaa kuljettaa meitä tilanteisiin ja olosuhteisiin, jotta voisimme säilyttää sen herkkyyden, mikä hänellä on suhteessa kaikenlaisiin ihmisiin. Sillä tosiasia on se,
ettei Jumalan rakkaus valikoi, kuten minä liian usein huomaan tekevän.

Elämme yhteiskunnassa ja kulttuurien monikirjavuudessa, jossa rajat on rikottu.
Turvallisuuden ja nimeämättömän kaipuun tunteeseen ei riitä iskulauseet oman kirkollisen kulttuurimme sallimissa rajoissa.
Tarvitaan rajojen ylittämistä niin, että evankeliumin muuttava voima voi kohdata ihmisiä.
Sen sijaan, että tarjoan totuutta etsivälle ihmiselle uskonnollisia selitysteoksia, itse rakennettuja armon tikapuita, minun on tarjottava hänelle rakkautta, joka kertoo luottamuksesta.
On Jumala, joka ei horju, on Jumala, joka ei muutu tai suutu minun uskoni horjumisesta, elämääni piinavasta helvetistä tai mistään muusta tekijästä.
Jeesus sanoi kohti käyvät sanat vuorisaarnassaan:
”Te olette kuulleet sanotuksi:
'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi.' Mutta minä sanon teille:
rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat, että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin. Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mikä palkka teille siitä on tuleva? Eivätkö publikaanitkin tee samoin?
Ja jos te osoitatte ystävällisyyttä ainoastaan veljillenne, mitä erinomaista te siinä teette? Eivätkö pakanatkin tee samoin?
Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on” (Matt.5:43-48).

Täydellisyys osoittaa juuri tapaa rakastaa.
Mitä tahansa ei tarvitse sietää, mutta täydellisyys merkitsee tässä kohtaa kykyä rukoilla niiden puolesta, jotka meitä vainoavat, mutta myös niiden puolesta joita meidän on vaikea syystä tai toisesta hyväksyä. Juuri kyky siunata erottaa meidät muusta maailmasta ja muista uskonnoista. Meidät on kutsuttu laupeuteen, joka on armoa totuuden kyllästämänä.

Puhdassydämiset

Jakessa 8 Jeesus sanoo: ”Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan.”

Puhdassydämisyys ei ole omavanhurskautta, itse ylläpidettyä hengellisyyttä tai kiltteyttä. Puhdassydämisyys on hedelmää Jumalan läheisyydestä.
Sen on sen vaikutusta, että katselemme Jumalaa, jonka pyhyys ja rakkaus läpivalaisee elämämme.
Heprealaiskirje kehottaa kiinnittämään huomion Kristukseen (Hep.3:1;12:1-3).
Käytännössä se on itsemme ja elämässämme olevien asioiden tuomista Jumalan eteen. Häneen turvaamista.
Tässäkin mielessä seura tekee kaltaisekseen.
Voisi jopa sanoa niin, että opetuslapseus on kutsua itseämme parempaan seuraan.

Paavali kirjoittaa: ”Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki” (2.Kor.3:18).
Jakeen loppuosa New Living Translation mukaan: ”Ja Herra – joka on Henki – tekee meidät enemmän ja enemmän hänen kaltaisekseen, kun olemme muuttuneet hänen kunniansa kuviksi”.

Puhdassydämisyys tulee siitä rauhasta ja levosta, jossa tiedämme saaneemme ja saavamme syntimme anteeksi.
Riippumatta tunteistamme tai olosuhteista. Paavali julistaa: ”Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat” (Room.8:1).

Puhdassydämisyys ei siis perustu omiin tekoihimme tai siihen,
miten aika ajoin näemme itsemme. Se on yksin Jumalan armoteko.
Puhdassydämisyys ei ole myöskään kiinni siitä, onko meillä ns. hengellisiä fliiliksiä.
Fiiliskristillisyys, jossa kaikki ”väkevyys” perustuu hengelliseen pullisteluun ja meuhkaamiseen, on mielestäni uskonnollisuutta.
Tällainen itse ylläpidetty hengellisyys ei kestä kriiseissä vaan sortuu kuin hiekkalinna.

Kun elämme lähellä Jumalaa, tulee Jumalan valtakunta ja sen tuoksu kauttamme esille ilman torvien toitotusta.
Sillä puhdassydämisyys on asenne.
Apostoli Paavali kirjoittaa, että ”me olemme Kristuksen tuoksu Jumalalle sekä pelastuvien että kadotukseen joutuvien joukossa” (2.Kor.2:15).

Rukoilemme:
Herra, Jeesus Kristus.
Auta minua olemaan tänään ja huomenna armosi välikappale.
Anna minulle se armo, että näkisin vierelläni kulkevat ihmiset
sinun silmiesi kautta.
Anna minulle se armo, että uskallan oikeasti nähdä vieraissa ja
minulle oudoissa, sinun armosi ja rakkautesi mahdollisuudet.
Kiitos, että ei ole paikkaa, eikä tilannetta, missä sinä,
Herra et ole kanssani.
Kiitos, että sinun lempeytesi, sinun tuoksusi saa täyttää minut ja myös
puhdistaa sydämestäni sen, mikä on syntiä.
Isä, Jeesuksen nimessä.
Aamen.

Neljäs ja viimeinen osa ensiviikolla…