ASEMAMME KRISTUKSESSA - EFESSOLAISKIRJEEN SANOMA Osa 9

Kolmas luku

1. Tästä syystä minä Paavali, joka olen Kristuksen Jeesuksen tahdosta vankina teidän vierasheimoisten tähden, polvistun Isän eteen.
2. Olettehan kuulleet siitä Jumalan suunnitelmasta, jonka hän armossaan on ilmoittanut minulle, teidän parhaaksenne.
3. Minulle on ilmestyksessä annettu tiedoksi tämä salaisuus, niin kuin olen edellä lyhyesti kirjoittanut.
4. Tätä lukiessanne voitte huomata, kuinka hyvin minä olen perillä Kristuksen salaisuudesta.
5. Sitä ei menneiden sukupolvien aikana annettu ihmisten tietoon, mutta nyt Henki on ilmoittanut sen Kristuksen pyhille apostoleille ja profeetoille:
6. muihin kansoihin kuuluvilla on sama oikeus perintöön kuin juutalaisillakin, he ovat saman ruumiin jäseniä ja heitä koskee nyt sama lupaus, kun evankeliumi on johtanut heidät Kristuksen Jeesuksen yhteyteen.

Paavali polvistuu haltioituneeseen palvontaan ja kiitoksen osoitukseen Kaikkivaltiaan Isän edessä.
Hän on haltioitunut siitä suunnitelmasta, jonka Isä on omilleen varannut.
Paavalin teologian yksi keskeisimpiä opetuksia seurakunnasta tulee esille, kun hän puhuu seurakunnasta ruumiina.
Ensimmäisessä korinttolaiskirjeessä, luvussa kaksitoista hän vertaa seurakuntaa ruumiiseen. Ruumis muodostuu erilaista jäsenistä.
Risti mahdollistaa yhteyden juutalaisten ja pakanoiden välillä, kuten Paavali sanoo jakeessa kuusi.

Sitten Paavali sanoo:
7. Tämän evankeliumin palvelija minusta on tullut sen armolahjan perusteella, jonka Jumala on voimassaan minulle suonut.
8. Minulle, kaikista pyhistä vähäisimmälle, on annettu se armo, että saan julistaa kansoille sanomaa Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta
9. ja ilmoittaa sen pyhän suunnitelman, jonka Jumala, kaiken luoja, on ikiajoista asti pitänyt salaisuutenaan.

Hän pitää etuoikeutenaan saada olla tämän salaisuuden, Kristuksen evankeliumin sanansaattaja.
Tästäpä nosta yhden ajatuksen.

Mitä tekisit, jos sinulle tarjottaisiin jotain ainutlaatuista ja kukaties ainutkertaista mahdollisuutta olla tekemässä historiaa?
Jopa muuttaa historian kulkua?
Mitä tekisit, jos saisit mahdollisuuden vaikuttaa erittäin positiivisella tavalla satojen,
kenties tuhansien ja kymmenientuhansien ihmisten elämään?

Vaikuttaisiko se elämäntapoihisi, mieltymyksiisi ja sitoumuksiisi mitenkään?

Luen juuri Gary A. Haugenin kirjaa Rohkeus ratkaisee, Päivä oy.
Kirjansa ensilehdillä Haugen kertoo lukeneensa joskus kirjaa, jossa kirjoittaja kuvasi kristittyjen kautta prosessia, jossa sanat menettävät merkityksensä.
Kirjoittajan mukaan kristityissä näytti olevan hämmästyttävä kyky sanoa mitä ihmeellisimpiä asioita uskomatta niihin oikeasti.
”Kristuksen lausahdukset viettävät toimetonta yhteiseloa heidän mielessään”.

Miksikös Jumala pelasti minut?

Kirjaa lukiessani olen tullut haastetuksi yhä uudelleen ja uudelleen.
Sen mission ja ainutlaatuisen tehtävän suhteen, mistä Paavalikin puhuu:
”Minulle, kaikista pyhistä vähäisimmälle, on annettu se armo, että saan julistaa kansoille sanomaa Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta...”
Paavalin into ja haltioituneisuus johtuu siitä, että hänet on armosta – hän siis ymmärtää armon ainutkertaisuuden saada kutsua ihmisiä eri kulttuuritaustoista Jumalan valtakuntaan, sisälle pelastukseen.

Mikä sinua haltioittaa kristittynä?

Minusta tuntuu aika usein, että alkuintomme sammuttua jo aikaa sitten, me taannumme ja jämähdämme paikoillemme.
Johonkin tylsyyteen.
Hukkaamme näyn.
Vai oliko sitä ensinnäkään?

Kaikki on kiva ehkä siihen saakka, kun homma pysyi jotenkin minun hallinnassani ja pystyin määräämään menemiseni ja tulemiseni.
Mutta sitten juttu kävi liian kuumaksi, liian pelottavaksi ja rajuksi, kun Herra tulikin ja sanoi haluavansa itse vyöttää minut viedäkseen minne en tahdo ja minne en menisi vapaaehtoisesti.

Moni meistä lankesi mukavuuden ylivaltaan.
Kukkapenkki piti laittaa, laituri kunnostaa ja omakotitalo rakentaa, jonka lainaa nyt lyhennetään.
Niin, jotta lapsilla ja lapsenlapsilla olisi mukavaa.

Mutta jäikö niiden rakennustarvikkeiden ja puutarhojen alle – siis ilmestysmajojen alle,
joita Pietarikin meinasi rakentaa vuorelle, se unelma jostakin suuresta?
Ja samaan aikaan vuoren juurella oli nälkäinen ja janoinen kansa ja tuskainen isä, jonka pojassa oli riivaaja!

Tuliko meistä unelmiemme mukaisia, vai kastelemmeko me kukkia hautausmailla, muistellen menneiden sukupolvien menneitä saavutuksia?
Ja silti Jeesus sanoi erään verukesedän vastusteluun, että "anna kuolleiden haudata kuolleensa ja seuraa sinä minua!"

Miksi Jumala pelasti minut?
Itseänikö varten?

Uskon, että suurin syy stereotypioihin kristinuskosta ja meistä kristityistä on siinä,
että emme elä uskontunnustustemme mukaan.
Mutta ottamalla Jumalan ja hänen sanansa aikuisten oikeasti tosissaan, huomaamme jossain vaiheessa kivusta ja särystä huolimatta poskiemme kuumottavan haltioituneisuudesta.

Ja tiedätkö minkä tähden?

Koska meillä on kunnon tarinoita kerotavanamme lapsen lapsillemme.
Ei jotain satuja joulupukista ja punahilkasta.
Ottamalla Jumalan tosissaan, voimme välttää harmauden ja luoda historiaa ja elämää muuttavia tarinoita niiden ihmisten kanssa, joiden luokse Herra meitä vie.

Opetussarja jatkuu...