KRITILLISYYS – MITÄ SE OIKEASTAAN ON?

Tänään Helsingin Sanomien kaupunkisivuilla on juttu, joka kiinnitti huomioni.
Sen pohjalta jokunen ajatus...

Hesari otsikoi kirjoituksen näin:

”Yleiskaste ei saanut yövihkiäisten suosiota – tempauksessa kirkon jäseneksi kastettiin 30 ihmistä”.

Pieni poiminta itse kirjoituksesta:

”Vantaan kaikissa kuudessa suomenkielisessä seurakunnassa päivysti eilen pappeja valmiina kastamaan lapsia...Lapsille piirrettiin otsaan ja rintaan risti kristillisen uskon merkiksi, sitten laulettiin.
”Meille laitettiin vettä päähän, mutta en tiedä, mikä juttu se oli”, kommentoi kirjoituksessa haastateltu viisivuotias tyttö.

Mieleeni tuli kysymys, mitä kristillisyys on?

Mitä kristillisyyden ydin on?

PERINTEITÄ, TAPOJA, IDEOLOGIAA, USKONTOA VAI HENKILÖKOHTAINEN JUMALASUHDE?

Nythän jo runsaan kuukauden ajan mediassa on vellonut Suomen mittakaavassa ennennäkemätön keskustelu siitä, kuka kelpaa kirkkoon ja kuka kelpaa Jumalalle.

Yksi kirjailija paiskoi omaa Raamattuaan lapsellisesti tv-studiossa ja yksi dekkarikirjailija piti Raamattua pelkän tabloid mainoksen arvoisena.

Kristittyjä, Jumalan lapsia on kaikkialla.

Uskon maailmanlaajuiseen Jumalan perheeseen,

joka koostuu eri kirkkokuntiin ja herätysliikkeisiin kuuluvista uudestisyntyneistä kristityistä.

Paonotus on nimenomaan sanalla uudestisyntynyt kristitty!

Tämän universaalin seurakunnan alla on sitten joukko erilaisia kirkkokuntia ja herätysliikkeitä, joiden jäsenet ovat osa paikallisseurakuntaa.

Uudesti syntymän kautta Pyhä Henki yhdistää meidät ruumiiseen, joka kuvaa sitä laajaa ja eloisaa yhteyttä, mitä seurakunnan tulee olla.

Jumalan lapset – keitä he ovat?

Jokainen ihminen on Jumalan luoma, mutta jokainen ihminen ei ilman muuta ole Jumalan lapsi.

Minkä tähden?

Raamatun mukaan ainoa tapa tulla Jumalan perheeseen on syntyä uudesti ylhäältä, Jumalan Hengestä (Joh.3:3).

Jeesus opetti tästä yhdelle aikansa papille, joka täysin pihalla koko jutusta...

Elävä Uutinen kääntää 1.Piet.1:3:n:

”Hänen rajattoman hyvyytensä ansiosta olemme saaneet uudestisyntyä, ja meistä tuli Jumalan perheen jäseniä”.

Uudestisyntymässä tapahtuu kaksi asiaa:

a)saamme syntimme anteeksi

b)saamme elävän yhteyden Jumalaan, jonka myötä käsityskykymme ymmärtää hengellisiä asioita avautuu (1.Kor.2:9-16).

Uudestisyntymä on mielenmuutos, jonka Pyhä Henki saa aikaan.

Meille annetaan Kristuksen mieli ja ymmärrys, joka syntyy yhteyden kautta kolmiyhteiseen Jumalaan: Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen.

Uudestisyntymässä saamme Jumalan perheoikeudet.

”Mutta kaikille, jotka ottivat hänet (Jeesuksen) vastaan,
hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen” (Joh.1:12, RK-92).

Uudesti syntymässä meidät sinetöidään Jumalan lapsiksi.

Sinetöinti oli muinoin valtaa pitävien tapa vahvistaa jonkin asian pitävyys.

Paavali puhuu Pyhän hengen sinetistä (Ef.1:13).

Raamattu puhuu Jumalan lapseudesta seuraavasti:

”Kaikki, joita Jumalan Henki johtaa, ovat Jumalan lapsia.
Te ette ole saaneet orjuuden henkeä, joka saattaisi teidät jälleen pelon valtaan. Olette saaneet Hengen, joka antaa meille lapsen oikeuden, ja niin me huudamme: "Abba! Isä!" Henki itse todistaa yhdessä meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia” (Room.8:14-16).

Teksti puhuu henkilökohtaisesta suhteesta Isään, jonka Pyhä Henki vahvistaa.

Puhumme roomalaiskirjeen pohjalta myös Pyhän Hengen antamasta todistuksesta, sisäisestä pelastusvarmuudesta, jonka on syntien anteeksi saamisen seurausta.

Roomalaiskirjeen (5) viidennessä luvussa Paavali nostaa esille neljä pelastusvarmuutta vahvistavaa tunnusmerkkiä:

I.sisäinen rauha (jae 1) vrt. Joh.14:27

II.todeksi eletty armo (jae 2)

III.rakkaus Jumalaa kohtaan (jae 5)

IV.tietoisuus sovituksesta (jae 10).

Entäs sitten se kaste?

Kaste vedessä on osa Jeesuksen Vapahtajana vastaanottamisen henkilökohtaista todistusta: "Suullani tunnustan Jeesuksen Herrakseni ja sydämen uskolla tulen vanhurskaaksi, josta kaste on merkkinä Jumalalle ja maailmalle." (katso Room.10:9-13; Apt.2:38)

Apostolienteoissa ketään ei kastettu ilman henkilökohtaista uskoa Jeesukseen ja sen julkista tunnustamista.

Muistanetko Raamatustasi kertomuksen Filippoksesta ja hoviherrasta?

Etiopialainen hoviherra oli paluumatkalla Jerusalemista kotiinsa saattueineen.

Hän luki profeetta Jesajan kirjaa Messiaan kärsimyksistä, mutta ei ymmärtänyt lukemansa sisältä.
Niinpä Filippos niminen Jeesuksen opetuslapsi riensi apuun ja selitti, että Messias,

Jeesus Kristus oli sovittanut myös hoviherran synnit.

Raamattu kertoo tapahtumien loppukulusta seuraavaa:

”Matkan jatkuessa he tulivat paikkaan, jossa oli vettä.
Silloin hoviherra sanoi: "Tässä on vettä.
Estääkö mikään kastamasta minua?"
Filippos sanoi hänelle: "Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista."
Hoviherra vastasi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika."
Hän käski pysäyttää vaunut, ja he molemmat, Filippos ja hoviherra, astuivat veteen,
ja Filippos kastoi hänet” (Apt.8:36-38, RK-92).

Kaste on uuteen asemaan siirtymistä ilmaiseva teko ja tapahtuma.

Kaste merkitsi jo juutalaisuudessa vanhan syntielämän jättämistä ja uuteen siirtymistä; vihkiytymistä Israelin Jumalalle. Sama se ilmaisee myös alkukiritillisyydessä.

Kaste vedessä on kuin kihlaus lupauksesta sitoutua koko elämän ajaksi toiselle.

Kaste vedessä merkitsee vanhan elämän hautaamista; sen taakse jättämistä ja uuteen sitoutumista (Kol. 2:12).

Uusi testamentti ei tunne kastamattomia Jumalan lapsia!

Kaste ei ole pelastuksen ehto. Mutta kaste on merkki sitoutumisesta pelastukseen ja vanhurskauden mukaiseen elämään (Matt.3:13-17).

Mitä siis kristillisyys on?

Jeesuksen seuraamista koko elämälläni – armon varassa.

PS: Mitä tulee pieniin lapsiin, niin jokainen heitä on ilman kasteitakin kelvollinen sellaisenaan taivaan Isälle. Nimittäin Jeesus sanoi sen siunatessaan lapsia...