Talous Sanomat uutisoi seuraavanlaisesta kokeesta (6.1.11):
"Tutkijat pyysivät opiskelijoita olemaan vuorokauden ilman kännyköitä, Facebookia, sähköpostia tai televisiota. Vimpaimista luopuminen aiheutti samanlaisia oireita kuin tupakoinnin lopettaminen.
Kansainvälisessä Unplugged-tutkimushankkeessa tarkasteltiin nuorten suhdetta mediaan. Koehenkilöinä oli useita satoja opiskelijoita eri puolilta maailmaa.
Opiskelijat olivat mediapaastolla yhden valitsemansa vuorokauden viime lokakuussa.
– Koehenkilöillä nähtiin sekä psyykkisiä että fyysisiä oireita, kertoi tutkija Roman Gerodimos tutkimukseen osallistuneesta Bournemouthin yliopistosta The Telegraph -lehdelle."
Välillä alkaa tuntua siltä, että asiat elämässämme alkavat haisemaan..?
Viimeistään silloin on aika tehdä suunnantarkistuksia ja katsoa, miten olen ankkuroinut itseni ja elämäni kiinnityspisteet.
Miten käytämme ajan, joka meille on annettu?
Jeesus havahdutti, ravisti uneliaat hereille ja tekee sitä yhä.
”Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin,
hän ei voi olla minun opetuslapseni” (Luuk.14:26).
hän ei voi olla minun opetuslapseni” (Luuk.14:26).
Miten voin vihata...?
”Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin” - on asetettava sitä seuraava jaetta vasten:
Jae 27: ”joka ei kanna ristiänsä ja seuraa minua, se ei voi olla minun opetuslapseni.”
Kysymys on siitä kenen arvot ja mitkä motiivit määrittelevät elämäni.
Raamattu ei ole ristiriitainen, eikä Jeesus puheissaan:
”Mutta jos joku ei pidä huolta omaisistaan ja varsinkaan ei perhekuntalaisistaan, niin hän on kieltänyt uskon ja on uskotonta pahempi” (1.Tim.5:8).
'Kunnioita isääsi ja äitiäsi', ja: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi” (Matt.19:19).
'Kunnioita isääsi ja äitiäsi', ja: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi” (Matt.19:19).
Jeesus tuskin puhuu vastoin sitä, mitä hän itse on aiemmin opettanut ja mikä on koko ilmoituksen – Jumalan sanan antama suunta. Kuka ja mikä määrittelee arvomme, tekemisemme, kiinnostuksen kohteemme, ajankäyttömme?
Mukavuudenhaluni?
Ajatellaanpa sitä suhteessa addiktioihimme ja alttiuteemme langeta kiusauksissamme?
Voisinko ajatella vaikka pitää viikon mediapaastoa, jos altistun internetin tai tv:n kautta jollekin kyseenalaiselle?
Itsensä kieltäminen – siis itseltämme minkään kieltäminen ei ole nykymaailmassa kovinkaan hohdokasta ja muodikasta.
Ja silti Raamattu puhuu suhteellisen paljon paastoamisesta, jossa keskitymme itsemme sijasta Jumalaan, hänen tahtona etsimiseen ja tekemiseen...
Mikä sinulle on tärkeintä?
Peilataanpa tätä sellaisiin vastakohtiin, joita me emme ole ainakaan toistaiseksi länsimaisessa kristillisyydessämme kohdanneet.
Kautta kirkkohistorian – ja eniten 1900-luvUlta meidän päiviimme on ollut marttyyreja,
niitä uskonsankareita, joille elämä oli Kristus ja kuolema voitto (Filip.1:21).
Äskettäin julkaistujen tietojen mukaan kristittyjä vastaan suunnatut vainot muodostavat jopa 75 % kaikista vakaumuksen perusteella tapahtuvista vainoista maailmassa.
Amerikkalaisen Charisma-lehden tietojen mukaan 150 000 murhataan joka vuosi Jeesuksen tähden ja noin 200-230 miljoonaa kristittyä elää murhien, pahoinpitelyjen, vankeusrangaistusten ja kidutusten uhan alaisina.
350-400 miljoonaa kristittyä kärsii muusta yhteiskunnallisesta syrjinnästä. (Lähde: seurakuntalinen.fi -sivusto 27.12.2010)
Mitä siis Jeesus tarkoittaa vihaamisella?
Vihaaminen tulee tulkita kaikkensa Jeesukselle uhraava ja kaikkensa Jeesukselle antavaa elämää vasten.
Jos Jeesuksen seuraamiseni on näkymätöntä, sellaista joka ei vaikuta ajatteluuni, arvoihini ja käyttäytymiseeni, on se kuin makunsa menettänyttä suolaa.
Se heitetään kuin suola talvipakkasilla maahan ihmisten tallattavaksi...
Jeesus sanoi vuorisaarnassaan:
”Te olette maan suola; mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi?
Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi” (Matt.5:13).
Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi” (Matt.5:13).
Vastaavasti hän sanoo Markuksen evankeliumissa:
”Suola on hyvä; mutta jos suola käy suolattomaksi, millä te sen maustatte?
Olkoon teillä suola itsessänne" (Mark.9:50)!
Olkoon teillä suola itsessänne" (Mark.9:50)!
Varotaan silti, ettei meistä tule suolapatsaita, jotka rakastuivat liikaa siihen, mikä varasti aikamme ja itsemme. Mieleeni tulee erään Lootin vaimo...
Suolapatsaaksi jähmettyminen ei ole sitä suolaosuutta, jota Jeesus meistä etsii.
Jähmettävätkö elämässäni olevat vaikuttimet ja arvot sinut?
Vai pitääkö suolaisuus sinut liikkeessä, sulattaen jäät sieltä, missä kuljet?
Olkoon meissä Jeesuksen suolaisuus.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti