JUMALAN LÄSNÄOLOSSA OLEMINEN

  Kuva Jurmosta 21.5.11, copyrights Esa Sarvi

Olen kesän aikana miettinyt paljon Jumalan läsnäolossa olemista. 
Mitä se oikeastaan on?
Nyt kun kesäloma jo alkaa siintää ajatuksissa ja seurakuntatyönnäkökulmasta katsottuna toiminta hiljenee, mieli kaipaa lepoon ajatuksineen päivineen.

Kävimme osan perheemme kanssa toukokuussa kahden vuorokauden matkalla Jurmon saaristossa. Kirjoitin siellä olevan vuokramökkimme vieraskirjaan: 

”Jurmo, leveyspiiri jossa ajatus pysähtyy, ruumis lepää ja mieli virkistyy.”

Tajusin Jurmossa, kuina tärkeää on päästä irti elektronisten laitteiden; puhelinten, tietokoneiden, kalentereiden, sähköpostin, internetin ja kaikenlaisen media- ja informaatiosaasteen pauloista. Se on usein helvetillistä!

JUMALAN LÄSNÄOLON MÄÄRITELMÄ

Löysin englanninkielisestä New American Standard – raamatunkäännöksestä erään mielenkiintoisen jakeen.

“They heard the sound of the LORD God walking in the garden in the cool of the day, and the man and his wife hid themselves from the presence of the LORD God among the trees of the garden” (1.Moos.3:8, NASB).

Tässä puolestaan suomennos:

”Ja he kuulivat HERRAN Jumalan kävelevän puutarhassa, illan viileydessä ja mies ja hänen vaimonsa piilottivat itsensä HERRAN Jumalan läsnäololta puutarhan puiden sekaan.”

Jae puhuu Jumalan läsnäololta kätkeytymiseltä ja piiloon menemisestä. Heprealaisessa tekstissä esiintyy sana panim, joka merkitsee kasvoja, läsnäoloa; jonkun edessä olemista.
Sanan kaksi muuta muotoa ovat hepreankielen penu-el ja peni-el, Jumalan kasvot (1.Moos.32:31; 1.Aik.8:25).


Toisin sanoen Jumalan kasvojen edessä eläminen merkitsee hänen välittömässä läsnäolossaan olemista (katso Psalmi 139:7-8). Se merkitsee aikamme jakamista ja tietoisesti ajan ottamista vain Herran kanssa. Joskus se vaatii kotoa pois lähtemistä.

RAVITSEVA LÄSNÄOLO

Erään kohtuullisen hankalan päivän päätteeksi istuin auton ratin takana moottoriteillä.                            Väsymyksen, turhautumisen ja syyllisyydenkin keskelle nousi mieleeni pienen pieni kehotus:

”Ympäröi itsesi Jumalan läsnäololla.” 

Laitoin rauhallisuutta huokuvan ylistys cd-levyn soimaan. Istuin ääneti ajaessani eteenpäin ja annoin kuulemani vaikuttaa itseeni. Jossain vaiheessa aloin ylistysmusiikin virratessa autokaiuttimista puhua ja laulaa kielillä. Tunsin vapautuvani, rentoutuvani ja puhdistuvani sisältä käsin. Jumalan rauha muutti rauhattomuuteni sisäiseksi tyyneydeksi.


Jumalan läsnäolo ravitsee meitä. Siihen kuuluu ajan ottaminen Raamatun, Jumalan sanan äärellä. Siihen kuuluu rukouselämän harjoittamine sen monimuotoisuudessaan. Ja siihen kuuluu ylistys ja palvonta. Jeesus itse sanoo:

”...joka minua syö, elää minun kauttani” (Joh.6:57).

Huhtikuussa edesmennyt pastori David Wilkerson kirjoitti eräässä kirjassaan seuraavaa:

”Mitä kauemmaksi ihminen ajautuu Jeesuksesta, elämän Lähteestä,

sitä enemmän kuolemaa häneen tunkeutuu. Samalla tavalla myös seurakunnat ja palvelutyöt kuolevat, kun ne menettävät kosketuksensa elämää antavaan virtaan.” (Hungry for More of Jesus) 

SUOJAAVA LÄSNÄOLO

Uskon Pyhän Hengen kutsuvan meitä toisenlaiseen tapaan elää. Jeesus puhui salaisen kammion, henkilökohtaisen rukoushuoneen; hiljaisen tilan ottamisesta Isän kanssa kahden kesken (Matt.6:6). Suljetun oven, kammiorukouksen yksi suurimmista arvoista on siinä, että me erotamme ja pysäytämme kyseisen ajan ja hetken yksin Jumalaa varten.
Sen toinen arvo on siinä, että Isän meihin suuntautuva rakkaus antaa meille voiman vastustaa ja torjua ne ”tarjoukset” ja kiusaukset, mitä ovat valmiita hyökkäämään päällemme tämän henkilökohtaisen ilmestysmajamme ulkopuolella.
Mutta huomaa, ettei niillä ei ole asiaa Jumalaa ja meitä varten varattuun hetkeen! Tämän yhteyden väliin Isän edessä ne eivät pääse, silloin kun olemme kahden hänen kanssaan. Kirjoitan nyt sellaisesta yhteydessä, jossa emme anna puhelinten, sähköpostin tai minkään muun häiriön päästä Isän ja meidän väliin.


Kohtaamalla säännöllisesti Herraa, tapasi ajatella, tapasi katsoa asioita ja tapasi kuulla asioita muuttuu. Samoin päiväsi aikana sinua vastaan ammuttujen pahan palavien nuolten vaikutus muuttuu ja murtuu. Paavali kirjoittaa:

”Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne.

Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä” (Roo.12:1-2).

Tosin sanoen, salli jumalasuhteesi muuttaa sinut!

SUUNTAA MIELESI OIKEIN

Jo klassikoksi muodostuneessa Veli Laurentinuksen (n, 1610-1691) kirjassa Jumalan läsnäolon harjoitus (Päivä Oy) Laurentius opastaa Jumalan läsnäoloon pääsemisestä kehottaen harjoittamaan uskollisesti tietoisuutta hänen läsnäolostaan. ”Sielun silmät on pidettävä Jumalaan suunnattuina, erityisesti kun tehdään jotakin ulkona maailmassa.”
Laurentius puhuu keskittymisestä ajattelemaan Jumalaa, puhumaan hänelle. Jumalaa palvova mieli kääntyy pois ihmisestä itsestään; pois mielen ongelmista, huolista, peloista ja suruista. Se kurottautuu ja kohottautuu kohti Herraa, joka on kaikki ja kaiken täyttymys. Pyhä Henki taivaallisena Puolustajana ja Lohduttajan tulee nosteeksemme.


Monesti kun meistä tuntuu siltä, ettemme saa pysymään asioita, saatikka itseämmekään aina kasassa, on hyvä muistaa Paavalin käsky vangita ajatuksemme kuuliaiseksi Kristukselle (2.Kor.10:3-5). 
Ajatustemme vangitseminen kuuliaiseksi Kristukselle merkitsee itsemme ympäröimistä Jeesuksen rakkauden läsnäololla riippumatta siitä, tunnemmeko me tätä läsnäoloa mitenkään. Jos alamme tuottamaan, jotenkin ”miksailemaan” Jumalan läsnäoloa ”fiilistelemällä”, lähdemme liikkeelle itsestämme, emmekä kasto silloin Kristukseen. 
Samaisessa jae jaksossa Paavali puhuukin järjenpäätelmistä ja mielen linnoituksista, jotka estävät meitä tehokkaasti pääsemästä Isän läsnäoloon. Näitä linnoituksia voivat olla syyllisyys, viha, pelot, epätoivo ja moni muu asia ja vaikutin, jotka tukahduttavat hengen elämäämme, yhteyteen pääsemisemme Isän kanssa. 
Siksi hänen läsnäoloonsa onkin hakeuduttava. 

Tämän ajatuksen voisin ilmaista vertauskuvalla Vanhasta testamentista, jossa Herra oli läsnä kansansa erämaavaelluksella päivällä pilven patsaana ja yöllä pilvenä, jossa oli tulenhohde.
Tämä mielikuva tuo mieleeni ajatuksen: pilvi ei seuraa meitä, vaan me seuraamme pilveä.


Edelleenkin Jeesus kutsuu meitä kanssaan hiljaisuuteen, jotta näkisimme hänen valtakuntansa kunnian ja kirkkauden.

”Noin viikon kuluttua siitä, kun Jeesus oli tämän puhunut, hän otti mukaansa Pietarin, Johanneksen ja Jaakobin ja nousi vuorelle rukoilemaan. Hänen rukoillessaan hänen kasvonsa muuttuivat ja hänen vaatteensa sädehtivät kirkkaan valkoisina…he näkivät Jeesuksen kirkkaudessaan... tuli pilvi ja peitti paikan varjoonsa....Pilvestä kuului ääni: "Tämä on minun Poikani, minun valittuni, kuulkaa häntä!" (Luuk.9:28-34).