CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

tiistai 27. joulukuuta 2011

MENESTYSTÄ JA GLORIAA


Mitä tapahtuu kun seurakunta menettää riippuvuutensa Jumalasta? Seurakunta turvaa ulkoiseen ja ulkoista hyvää palvovaan. Siitä tulee itsekeskeinen, vain omaa hyvää metsästävä. Samalla se tallaa jalkoihinsa ihmisen, jonka elämä, voiman ja uhon päivistä huolimatta on hyvin hauras ja katoavainen. Jos menetämme tämän näkökulman, menetämme jotain niin keskeistä, että se uhkaa kaataa koko länsimaisen uskonnollisen järjestelmämme. Kirjoitan ihmiskeskeisestä evankeliumista.

Kuulin viimekesänä Suomessa vierailleesta nuoresta jenkkievankelistasta. Jotkut ystäväni suosittelivat minulle hänen kuuntelemistaan. Omassa työkalenterissani ei kuitenkaan ollut tilaa lähteä kuuntelemaan häntä. Yksi ystäväni soitti minulle kertoakseen kokemuksistaan ja kuulemastaan. Julistus oli ollut kuulemani mukaan hyvin ”uskonhenkistä”. Kuitenkin yksi lause särähti korvaani. Evankelista oli täräyttänyt mikkiin, ettei kristityn tulisi koskaan sairastaa! Tässä kohtaa on hyvä mainita, ettei minulla vielä tuossa vaiheessa oltu diagnosoitu melanoomaa, jota nykyisin sairastan. Mutta kyseisen lauseen kuuleminen suututti minua. Sanoin ystävälleni, ettei tuollainen ajatus ikuisesta terveydestä jo nyt, tässä elämässä ole totta! Elämä voi olla hyvin arvaamatonta, riippumatta siitä, miten suuri uskomme yliluonnolliseen Jumalaan on.

KETÄ TÄMÄ PALVELEE?

Minua kerta kaikkiaan harmitti, ettei kalenterissani ollut mahdollisuutta mennä kuuntelemaan evankelistaa. Olisin nimittäin jututtanut häntä. Olisin kysynyt mihin hän rakentaa teologiansa?
Olisin kysynyt miksi Raamatussa on sellainenkin kirja kuin Jobin kirja?
Mitähän minulle olisi vastattu, jos ylipäätään olisin saanut edes audienssia?
Ehkä minua olisi neuvottu uskomaan lujasti ja varomaan epäuskon henkeä?

Mutta silti, olisin muutamin esimerkein toivottanut hänet tervetulleeksi hänen idealistisesta todellisuudesta niiden realiteettien pariin, joissa minä ja moni muu uskova eli ja elää kokoajan. Riippumatta siitä, uskoiko jumalalliseen parantumiseen, jatkuvasti onnelliseen elämään tai muuhun hyvään.
Mietin taas kerran, että missä tällaisia evankelistoja oikein kasvaa?                                                       
Ja miksi jotkut niin hanakasti ja kritiikittömästi laukkaavat heidän perässään?
Ja ylipäätään mietin, ketä tällainen teologia palvelee? Jos nyt tätä blogausta lukiessasi saat jonkinlaisen ajatuksen esittämiini kysymyksiin, voit halutessasi kommentoida tämän kirjoituksen loppuun…

MYRSKY JOKA RIISUU KAIKESTA

Istuessani tänään junassa, sain eräältä pastoriystävältäni puhelun.
Hän kyseli kuulumisiani. Kerroin, että olin juuri tulossa taas arkikierrokseltani: syöpäklinikan verikokeista ja Töölön haavapolilta… Oloni oli hyvin väsynyt lääkehoidosta, jota käyn parhaillaan läpi.
Mutta silti uskon jumalalliseen parantumiseen. Silti rukoilen sairaiden puolesta edelleen ja olen nähnyt joidenkin ihmisten jopa parantuneen.
Mutta sairaaloissa ravaaminen on sellaista todellisuutta, joka ei tunnu kyselevän teologian sisältöä, ei uskon suuruutta tai sen pienuuttakaan. Tämä todellisuus, vakavasti sairaiden silmiin katsominen, sekä tietysti omien koetulosten kuunteleminen asettaa tietyt perusfaktat oikeastaan tasapainoon keskenään ja toisaalta, kyseenalaistaa monta saarnatuolien takaa huudettua helppoa lausetta.

Ystäväni otti puheeksi menestystä ja glooriaa, ihmiskeskeistä evankeliumia julistavat tyypit. Jotkut hänen seurakuntalaisensa olivat olleet kuuntelemassa yhtä tällaista kaveria. Kuuntelin tarinaa siitä, miten ihmisiä oli pakkokaadettu miesvoimin. Siunauksen merkki oli se, kaatuiko ihminen rukouspalvelussa vai ei? Jos joku ei mennyt nurin vapaaehtoisesti, otettiin avuksi väkipakko siten, että rukouspalveluun tullut ”autettiin” maahan. Jos miesvoimin yritetään saada ihminen nurin, kannattaa käydä painisalilla. Sieltä löytyy kavereita, joista saa sopivaa vastusta ja jotka painavat nämä ”uskon” humpuukkimaakaritkin matoon kyselemättä heidän tahtoaan tai teologiaansa! Painimolskilla vallitsee myös tietyt säännöt, jossa painikaveria kunnioitetaan. Jos kunnioituksen unohtaa, huomaa pian olevansa sillassa ja selkä matossa. Mutta joissakin kokoussarjoissa ei näytä pätevän edes lähimmäisen kunnioitukseen perustuvat peruskäyttäytymissäännöt!

Kyllä! Olen vihainen!

Entäpä sitten vaikka Afrikassa asuvat kristityt?
Onko heidän teologiansa väärää tai uskonsa liian pientä malarian, AIDS:in ja köyhyysrajan alapuolella? Mitä tapahtuisi, jos menestystä ja glooriaa suitsuttava teologia joutuisi kohtamaan lihaa ja verta olevaa tuskaa sellaisissa ihmisissä, jotka uskovat heitä rakastavaan Jumalaan, mutta joutuvat tahtomattaan elämään edellä mainittujen asioiden kanssa?
Ovatko he huonompia uskovia, mitä me länsimaalaiset?
Eivät varmasti, eikä heitä voi syyttää uskon puutteesta.
Asiat ja elämä kun eivät ole niin mustavalkoisia tai vaaleanpunaisia, miten menestysteologit sen kuvaavat.
Kenen kohdalla tämä ”uskonhenkinen” teologia toimii?
Teologia, joka lupaa kultaa ja kunniaa maanpäälle?
Onko se tarkoitettu niille, joilla on vakaa talous ja kestävä länsimainen ”pepsodent”-kestohymy?
Väitän, että tämänkaltainen teologia tulee kaatamaan tulevina päivinä monta julistajaa ja heidän sanomansa perässä hullaantuneina juoksevaa Jumalan lasta. Ihmiskeskeinen teologia ei tule koskaan kestämään talouttamme, terveyttämme ja yhteiskuntarauhaamme järkyttäviä myrskyjä. Uskon, että niitä on tulossa. Sanoohan kuningas Salomokin:
”Ja muista Luojaasi nuoruudessasi, ennenkuin pahat päivät tulevat ja joutuvat ne vuodet, joista olet sanova: "Nämä eivät minua miellytä"; ennenkuin pimenee aurinko, päivänvalo…” (Saarn.12:1-2).

Uskon, että kuningas Salomonilla, saarnaajankirjan kirjoittajalla oli vuosikymmenten saatossa koeteltu usko ja suhde elävään Jumalaan. Hoidettu jumalasuhde, joka ei aina heijasta alati vaihtuvissa elämäntilanteissa meille tai elämäämme seuraaville ihmisille uskomme määrää, on pohja elää läpi vaativia ja vaikeita elämänjaksoja.
Salomo kirjoitti, että elämään tulee paljon pimetä päiviä (Saarn.11:8).
Juuri pimeiden päivien, haasteellisten elämäntilanteiden ja vaikeiden vaiheiden keskellä uskoa ravistellaan, kuin syksyistä puuta.
Se mitä uskosta jää jäljelle hehkutusten ja suurten sanojen jälkeen, on usein hyvin pelkistettyä, mutta sellaisenaan hyvin oleellista.
Myrskyt, jotka tulevat lupaa ja aikataulujamme kyselemättä, vetää syvään uskonkriisiin monet menestystä ja glooriaa palvovat uskovat. Ihmisille ikuista menestystä, onnea ja jatkuvia terveitä päiviä lupaava teologia tulee ajamaan myös monet sellaiseen uskonkriisiin, jossa heidän terve luottamus parantavaan Jumalaan kokee konkurssin. Helppoheikkimäisten evankelistojen tyhjään perustuvat lupaukset ja niiden perässä laukkaaminen ovat osa syyllisiä myös sille, että jotkut hylkäävät kaikenlaisen julistuksen parantavasta Jumalasta; myös terveen ja tasapainoisen.

Mieleeni tulee Jeesuksen ravistelevat sanat valheprofeettoja, heidän sanomaansa ja toimintaansa vastaan:

”Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.
Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?
Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä.
Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä.
Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen.
Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.
Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät” (Matt.7:15-23).

Luen tällä hetkellä David Wilkersonin kirjaa Ennustus. Kyseinen kirja on koottu hänen viimeiseksi jääneistä saarnoistaan ja kirjoituksistaan (Kuva ja Sana, 2011). David Wilkerson sanoo seuraavaa:

"Viimeisen neljänkymmen vuoden aikana olemme saaneet todistaa täyden evankeliumin vakavaa vääristelyä. Monet älykkäät, Kristusta rakastavat uskovat ovat kauhuissaan jouduttuaan kuulemaan, kuinka itsensä uskon ja voiman julistajiksi korostaneet huijarit ovat pilkanneet ja käyttäneet väärin yliluonnollisia tekoja. Nämä valehtelijat ovat muuttaneet täyden evankeliumin ylpeyden ja henkilökohtaisten pyyteiden teoiksi. 
Näet kaupustelua, teatraalisuutta, vääriä parantumisia, perusteettomia väitteitä, rahan perässä juoksemista, liioittelua – kaikkea, mikä on saastaista Jumalan silmissä. Tämä on ollut yksi kaikkein häpeällisimmistä episodeista seurakunnan historiassa. Ja aivan kuin nämä vääristelyt eivät olisi riittäneet, mukaan tuli ’menestysteologia’, joka vain lisäsi vääristelyä. Perimmältään Kristuksen hyväksyminen merkitsi ’lottovoittoa’. Se merkitsi lupausta vauraudesta - autoja, vaatteita, taloja, maata. Mitä tahansa uskova ’puhui olemaan’, se muuttui todellisuudeksi hänen elämässään. 
Ja vieläkin pahempaa: evankeliumi esitti Jeesuksen jonakin viiniä litkivänä urheilufanaatikkona, joka palvoo ’lapsiaan’!”

Mietin eilen Jesajan kirjan kuudennen luvun äärellä sitä, miten ihmisen ylpeys, korska ja omavoimaisuus joutuu murtumaan, kun Herra ilmoittaa ja ilmestyy kaikessa pyhyydessään. Jesajan henkilökohtainen ”voi minua”- huuto kertoo oman aseman syvästä tiedostamisesta. Kaikki on loppujen lopuksi kiinni armosta. Elämämme nyt, vasta ja iankaikkisesti.

”Niin minä sanoin: "Voi minua! Minä hukun, sillä minulla on saastaiset huulet, ja minä asun kansan keskellä, jolla on saastaiset huulet; sillä minun silmäni ovat nähneet kuninkaan, Herran Sebaotin."
Silloin lensi minun luokseni yksi serafeista, kädessään hehkuva kivi, jonka hän oli pihdeillä ottanut alttarilta, ja kosketti sillä minun suutani sanoen: "Katso, tämä on koskettanut sinun huuliasi; niin on sinun velkasi poistettu ja syntisi sovitettu" (Jes.6:5-7).

0 kommenttia: