JUMALAN SALLMIUS JA SAATANAN OSUUS VANHURSKAAN KÄRSIMYKSISSÄ

OSA 1
Myönnän otiskon olevan tarkoitushakuinen.
Mutta minulla on kysymyksiä...

Missä kulkee Jumalan sallimuksen raja kivussa ja kärsimyksissä? Voiko Saatana, Jumalan ja ihmisen vastustajana toimia riippumatta Jumalan sallimuksesta ja kuinka voimme selittää kärsimystä ennen kaikkea Jumalan lapsen kohdalla? Minulla on menossa juuri nyt kuusiosainen opetussarja kärsimyksestä ja sairaiden parantumisesta Suomen Viikkolehdessä (vapaakirkollinen äänenkannattaja). Sairastuttuani viime syksynä melanoomaan, aloin pohtia käsillä olevaa tematiikkaa laajemmin. Julkaisen pohdintaani blogissani tasain väliajoin. Ensimmäinen osa on eräänlainen johdanto aiheeseen.


Vuosiin 2005 – 2012 mahtuu perheemme elämään paljon - mielestämme kohtuuttoman paljon erilaista kipua vakavista sairastumisista tärkeiden ihmissuhteiden kuolemiseen ja taloudellisiin katastrofeihin asti.
Tietysti jokaisen yksilön tai perheen tragediat ovat heidän omiaan. Toisen tuskaa ja kipua ei voi mitata luvuilla, vaikka stressipisteitä voidaankin laskea. Esimerkiksi flunssan ja syövän ero on vaikutuksiltaan ja seuraamuksiltaan mieletön. Tai jalan katkeaminen urheilussa tai sitten kidutustilanteessa! 
Ne ovat myös teemoiltaan ja olemuksiltaan rajusti erilaisia. Urheiluvamma on urheiluvamma, mutta kidutuksessa menetetty jalan tuottama tuska uppoutuu syvälle sielun syvyyksiin vammauttaen ihmisen henkisesti ja usein pysyvästi. Tässä mielessä vertailuja voidaan tehdä. Myös avioero, avioliitossa petetyksi joutuminen, kodin tuhoutuminen tulipalossa tai rikoksen uhriksi joutuminen ovat kukin luonteeltaan erilaista kärsimystä aiheuttavia.


Entä sitten kissan jääminen auton alle tai luonnonkatastrofit? 
Tässä mielessä Raamattu ilmoittaakin, että koko luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle (Room.8:20).
Kärsimys on koko luomakunnan ongelma. Vaikka hyvinvointi, taloudellinen vauraus, teknologinen kehitys ja lääketiede ovatkin ratkaisseet monia vitsauksia, ei ihmiskunta pääse koskaan omin voimin kivun ja kärsimyksen ongelmasta eroon.
Tämä maailma on Pietarin sanoin tulelle talletettu jumalattomuuden ja ihmiskunnan synnin tähden (2.Piet.3:7). Synnissä on siis kaiken kärsimyksen perussyy.


KIVUN MÄÄRITELMÄ


Mutta pitäisikö seurakunnan nostaa kädet pystyyn kaiken kivun edessä, jolle teknologia, raha, asevarustelu tai lääketiede ei ole löytänyt ratkaisua (varsinkaan asevarustelu)?
Suurin kipu ei aina ole fyysistä. Mutta jos fyysiseen kipuun yhdistyy henkinen tuska, voi se olla syvyydeltään jopa niin rajua, että se vie järjen. Ajattelen nyt erilaisten poliittisten ja uskonnollisten vainojen kohteeksi joutuneita. Jatkuvassa köyhyydessä eläminen on myös syntiinlankeemuksen kirouksia.
Yksi köyhyyttä ylläpitävä tekijä on meidän länsimaisen elintaso, josta ei olla valmiita tinkimään ja sen myötä silkka piittaamattomuus. Kyse on rahasta ja siitä, mihin se suunnataan. 
On käsittämätöntä ja anteeksiantamatonta* se tähtitieteellinen summa dollareita, jonka Yhdysvallat on kuluttanut viimeisen kymmenvuoden aikana terrorisminvastaiseen sotaan saadakseen pois päiviltä muutaman diktaattorin. Samalla kun maa on pyrkinyt eliminoimaan islamilaista terrorismia, on maa itse syyllistynyt Yhdysvaltain korkeimman oikeuden siunaamiin kidutuksiin ja murhiin julmuuksiin.
 


Entäpä abortti?
Mitä se aiheuttaa lapsen äidille tai isälle syyllisyyden ja häpeän kautta… saatikka syntymättömälle lapselle? Kipu ja kärsimys ovat muodoiltaan aina yksilöllisiä, vaikka niiden kohteena olisi perhe, kylä tai kansanryhmä. Eikä kaikki kipu pääty vankeudesta vapautumiseen tai sairauden päättymiseen.


Katselin tyrmistyneenä internetistä erästä uutiskuvaa Helsingin ydinkeskustasta syksyllä 2011. Uutiskuvassa ja siihen liitetyssä jutussa joukko eläinaktivisteja osoitti mieltään sikatilojen laiminlyöntien tähden suhteessa sikoihin ja niiden oloihin. 
Olihan joidenkin sikatilojen olojen tähden nostettu melkoinen ”hulabaloo” kuluneen vuoden aikana. Joistakin sikatiloista julkaissut valokuvat olivat aika karmeita. Uutisjutussa mielenosoittajat olivat pukeutuneet valkoisiin suojapukuihin ja pitelivät syleissään erikokoisia porsaita vastasyntyneistä sikiöihin.
Mietin uutiskuvan sanomaa? Onko kaikki suhteellista? Kärsimyskin?


Pidän toki mukavasta koirastamme Jepestä. Rakastankin sitä. 
Sen lempipuuhaa on hakea minulle ja muille perheenjäsenillemme tennispalloa, jota meidän pitää viskoa sille. Minulla on neljä eri-ikäistä lasta, joita rakastan. Rakkaus lapsiin ja koiraan on toki erilaista. Koira on koira ja lapset ovat omia lapsiani, joita ei koira tai joku muu karvaturri korvaa korvaa. Jokaisella lapsella on oma erityisasema elämässäni. 
Ja sitten minulla on ihmeellinen vaimo, joka on yli kahdenkymmenen avioliittovuotemme aikana joutunut ja saanut kestää joskus jopa kohtuuttomasti kipua ja sairautta. Hän on ollut sairasvuoteitteni äärellä vaimo ja sairaanhoitoja. Rakastan ja kunnioitan häntä loputtomasti.


KÄRSIMYS JA JUMALAN VALTAKUNTA


Ajoin eräälle paikkakunnalle puhumaan Jumalan valtakunnasta. Mielessäni oli mielikuva eräästä miehestä, jolla oli viiltävä ristiselän kipu. Ajatus tuli mieleeni sohvalla, ennen matkalle lähtöä. 
Ajaessani kohti paikkakuntaa ja siellä sijaitsevaa kirkkoa, mieleeni tuli uusi ajatus jostakin toisesta miehestä, jolla oli veritulpan jälkeinen heikkoustila (Paavali kutsuu tällaisia ajatuksia tiedonsanoiksi, 1.Kor.12:8).
Päättäessäni puhettani paikkakunnalla pyysin henkilöä, jolla oli selkäkipu, ilmaisemaan itsensä. Hämmästyksekseni juuri kotisohvalla mieleeni tullut mies nousi seisaalleen kirkon penkistä. Hänellä oli viiltävä selkäkipu. Rukoilin hänen puolestaan käskien selkäkipua lähtemään Jeesuksen nimessä. Ja selkäkipu jäi penkkiin. Sitten mainitsin ajatuksen, että kenties kuulijoiden joukossa olisi henkilö, joka kärsi veritulpan jälkeisestä heikkoustilasta. 
Luokseni tuli mies, joka kertoi lääkärien todenneen hänen käyneen hiljan läpi kuusi keuhkoemboliaa. Olin kuin sillä jollakin ällikällä lyöty! Rukoilin tämänkin miehen paranemisen puolesta.
Näissä kummassakin tapauksessa Jumalan valtakunta, taivaallisen Isämme yliote tarttui tavallisen ihmisen arjessa elettävään kipuun ja kärsimykseen. Jumalan valtakunta on Isän hallintavaltaa.


Henkilökohtaisten syiden seurauksena ja pakottamana olen halunnut pohtia käsillä olevaa aihetta. Olen nähnyt liian paljon kärsimystä, joille ei muka voida tehdä mitään muuta, kuin levitellä käsiä. Tätä käsien levittelyä olen nähnyt saarnatuoleissa, rukouskokouksissa, sairaaloissa ja kaduilla. Vihaan sairauksia ja vihaan sitä, mitä pahuus ja toimettomuudessamme saa meissä aikaan. 
Haluan etsiä ja löytää joitakin objektiivisia selityksiä kysymykselle, miksi vanhurskas kärsii.
Miksi Jumalan ihmistä kohtaa kipu?
En väitä, että osaisin vastata jokaiseen miksi kysymykseen, koska moni itseänikin kohdannut menetys ja kipu on jäänyt toistaiseksi vastauksia vaille.
Joihinkin kysymyksiini olen saanut vastauksia. Usein ne ovat kuitenkin tulleet juuri katsomalla kipua ja sen luonnetta suoraan silmiin.


Mirja Lassila, joka toimii pappina Vanajan evankelisluterilaisessa seurakunnassa, on lauluntekijä. Levyllään Jotain aivan muuta on laulu nimeltään ”pelko”. Laulun sanat tuo julki niitä tunteita, mitä kivun keskellä elävä Jumalan lapsi voi pimeydessään kysyä:


Seison öistä taivasta vasten ja vähän vapisen.
Täällä kylmässä maailmassa, yksin ja itkien.
Jalkojeni alla taistelutanner savuaa, häviölle jäänyt huutaa sotahuutojaan.
Tässä rakkauttasi näe en, armosi pakenee, tässä isket minua selkään, aikani vähenee…
Minä pelkään, ettet kiinni pidäkään…
Ovat tyhjentyneet sanat, hyvät sopivat. Ja minulle jäävät vain nämä vastaasi sotivat.
Miksi rakkauttasi en nää, armosi pakenee?
Uskallanko pyytää sinua hyvää antamaan?
Jos näet minut kaukaa, niin juoksetko kohtamaan?

* Kaikki synnit ovat anteeksiantamattomia niin kauan, kun niitä ei tuoda Jumalan eteen ja hänen valoonsa. Synti on ihmiskunnan rutto ja syöpä, johon on vain yksi lääke; Jumalan Pojan veri (1.Joh.1:7).