JUMALAN SALLMIUS JA SAATANAN OSUUS VANHURSKAAN KÄRSIMYKSISSÄ

OSA 2

ONNI, MITÄ SE ON?

Onko onnen jakautuminen epätasaista? 
Tai mitä itse asiassa onni on?

Onko se aineellista vaurautta, hyvää terveyttä, menestymistä työssä ja ihmissuhteissa? Osa tästä on varmaan totta, mitä tulee onnen ja onnellisuuden määrittelemiseen.
Mutta esimerkiksi pelkkään rahaan pohjautuva onni on mitä suurinta harhaa ja valhetta. Itse asiassa Jeesus sanoi, että pelkkään varallisuuteen onnensa rakentavien on vaikeaa päästä sisälle Jumalan valtakuntaan (Matt.19:23).
Ja sisälle pääseminen on muutakin, kuin ovien aukeamista.
Se on Jumalan valtakunnan salaisuuden ja luonteen ymmärtämistä. Ja mitä rahaan tulee, niin Paavali piti rahanhimoa kaiken pahan alkuna ja juurena (1.Tim.6:10).
Daavidin mielestä onni on saada elää Jumalaa lähellä (Ps.73:28).
Daavidin ajatus palauttaa katseemme alkuperäämme, jossa meidät luotiin Jumalan yhteyteen. Mutta tämän yhteyden ja kaiken onnen, hengellisen ja aineellisen tuhosi dramaattinen syntiinlankeemus (1.Moos.3).
Syntiinlankeemuksen välittömiä ja viiveellä tulevia seurauksia oli ja ovat olleet riisto, miesten ja naisten välinen kilpailu, väkivalta, päihde ja muut riippuvuudet, sairaudet, ihmisen eliniän laskeminen, sodat, köyhyys ja kuolema. Mutta Jeesus tuli palauttamaan onnen – saada olla ja elää olosuhteista ja tunteista riippumatta hänen lähellään ja omanaan (Room.8:35-39).
Raamattu sanoo, että kaikista ihmis- ja luomakunnan vihollisista kuolema kukistetaan Jumalan Pojan voiman ja vallan nojalla viimeisenä (1.Kor.15:26).

Raamattu antaa sen kuvan, ettei tämä onni katoa kivun tai edes tuskan tullessa elämäämme. Sillä loppujen lopuksi elämässä ja kuolemassa meitä ei eroteta Kristuksen rakkaudesta, joka on Daavidia mukaillen Jumalan ihmisen onnen perusta (ks. Room.8:31-39; 14:7-9). Tämän mukaan onni ilman jumalasuhdetta on vain väliaikaista, jota emme saa maanpäällisen elämän päätyttyä mukaamme. Jeesus pitikin säälittävimpinä ja surkeimpina ihmisinä niitä, jotka kokoavat omaisuutta ja rikkautta maanpäälle, säästämättä mitään henkilökohtaiseen iankaikkisuuteensa (Luuk.12:15-21 ). Nimittäin iankaikkisuus ei lopu milloinkaan!
Missä silloin on aarteemme ja onnemme?!

ELÄMÄ KUIN SHAKKIPÖYDÄLLÄ..?

Mutta nyt se isoin kysymys, jonka äärelle haluan pysähtyä:
miksi vanhurskas, Jumalaa rakastava ja Jumalan sanan mukaan elämään pyrkivän elämässä tapahtuu pahoja asioita?

Usein oloni on omissa taisteluissani ollut kuin pienellä, tahdottomalla puisella shakkinappulalla, jota jättiläismäiset pelaajat siirtelevät tahtonsa mukaan mielivaltaisesti. Vuonna 2006 olin kuolla pernavaltimon repeämisen seurakusena massiiviverenvuotoon. Menetin tässä rytäkässä isältäni vuonna 1991 saamani munuaisen. Ajauduin dialyysihoitoihin ja keskivaikeaan masennukseen sairastumiseni ja pastorin työstäni sivuun joutumisen seurakusena. Perheemme talous meni täysin kuralle…

Onnekseni sain kuitenkin uuden elämänmahdollisuuden heinäkuussa 2008 uuden munuaissiirron myötä. En muista milloin olisin ollut niin onnellinen elämästä ja sen huumasta, kuin noina kuukausina toipuessani munuaisensiirrosta. Koko elämä näytti hetken aikaa valoisammalta. Kolmen terveen vuoden jälkeen uskalsimme jo hiukan haaveilla onnellisemmasta ja hiukan rauhallisemmasta perhe-elämästä.

Uskalsimme myös viimein varata vaimoni Outin kanssa monen vuoden jälkeen ulkomaanmatkan. Edellisestä kaksin tehdystä ulkomaanmatkasta oli kulunut jo kahdeksan vuotta. Samaisena aamuna heinäkuussa 2011, jolloin olimme lähdössä kahdestaan lomamatkallemme, havaitsin patin vasemmassa nivusessani..!

Mietin kuumeisesti onko onni sittenkin häilyvää?
Pelattiinko elämällämme taas jossain korttia?
Se joka on ovelampi, voittaa… niinkö?

Matkamme jälkeen hakeuduin lääkäriin. Minut tutkittiin ja lopullinen diagnoosi oli munuaisensiirron jälkeinen agressiivinen melanooma. Hyljinnänestolääkkeiden vuosien syöminen oli altistanut syövälle. Uusi, entistä pahempi pommi!
Kaikki onnentunne oli hetkessä kaadettu!
Kaikki!
Kauanko eläisin ja miten?

Mitä onni on?
Miksi vanhurskas kärsii?

Ja onko vanhurskaudessa mitään järkeä, jossa turpiin tulee kirjaimellisesti niin, että tukka lähtee oikeasti päästä?
Hallitseeko Jumala kaikkea? Vastaako hän minusta ja perheestäni silloinkin, kun kaikki pelimerkit näyttävät sotivan onnellista elämää vastaan?
Vaikka rukoilen johdatusta ja yritän elää Jumalan sanaa noudattaen, silti usein tuntuu siltä, etten voi vaikuttaa elämääni.
Toisaalta me näemme vain yhden päivän kerrallaan, vaikka pyrimme ennakoimaan ja suunnittelemaan elämäämme viikoiksi, kuukausiksi ja jopa vuosiksi eteenpäin.

Itse asiassa voisin kysyä: kuinka moni ihminen loppujen lopuksi hallitsee elämäänsä? Raha ja varallisuus voi tuoda tilapäisen turvan, mutta Jobin todistus on kaikesta ulkoisesta turvasta riisuvaa:
”Alastomana minä tulin äitini kohdusta, alastomana palaan täältä” (Job.1:21).

JUMALA EI OLE KYYNIKKO

Raamattu osoittaa, ettei kipu, tuska ja kuolema ole Jumalalle yhdentekevää.
Jos me kaipaamme nopeaa todistusta tästä, riittää vastukseksi katseen siirtäminen itsestämme Golgatalle.
Herra sanoo:
”Kaikissa heidän ahdistuksissansa oli hänelläkin ahdistus, ja hänen kasvojensa enkeli vapahti heidät. Rakkaudessaan ja sääliväisyydessään hän lunasti heidät, nosti heitä ja kantoi heitä kaikkina muinaisina päivinä” (Jes.63:9, alleviivaus omani).

Jumala ei siis suhtaudu kipuun kyynisesti.

Jesajan kirjassa on minua usein lohduttanut lause:
”Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava, josta kaikki käänsivät katseensa pois” (Jes.53:3).

Hepreankelinen alkuteksti sisältää yllä olevassa jakeessa kolme vahvaa sanaa:

makchow, tuska, suru
kcoli, fyysinen ja henkinen sairaus tai onnettomuus
jadä, tuntea syvästi, henkilökohtaisesti

Niinpä yksi vaihtoehto kääntää tai tulkita Jesajan kirjasta lainaamani jae voisi olla seuraavanlainen:

”Hän tunsi fyysisen kivun, sairauden ja psyykkisen tuskan läpikotaisin”.

Jeesus on paljon enemmän kuin sairauden tai kivun tuttava. Koska kärsimys on osa ihmisyyttä, tuli Jumalakin kivusta osalliseksi Jeesuksen kautta. Alkuteksti on paljon voimakkaampi ilmaisuiltaan, mitä omat suomennoksemme. Tuttava voi katsella kärsivän elämää hetken sairaalanvuoteen vierellä, tuoda suklaata tai kukkakimpun laihaksi lohduksi. Sitten hän palaa kotiinsa ja jatkaa omaa elämäänsä ilman, että kärsivän kipu olisi hänelle henkilökohtaista. Tosin suklaalevyn tuominen sairasvuoteen viereen on kokemukseeni nojaten ihan kiva ja piristävä asia... ellei sitten sairaus estä siitäkin ilosta nauttimista.

Jumala elää, kärsii ja itkee kanssamme. Jumala ei ole kyynikko, eikä tyranni. Niinpä kärsimyksen tematiikkaa tulee lähestyä tätä kautta.