Osa 3
JOBIN VANHURSKAUS
Mielestäni Raamattu olisi puutteellinen ilman Jobin kirjaa, koska kärsimys on niin oleellinen osa ihmiselämää.
Varmasti niin kauan, kuin synti, sairaus, erilainen kärsimys ja kuolema ovat olleet vanhurskaan osana, olemme miettineet kivun syitä päämme puhki juuri tällä perusajatuksella: miksi vanhurskas kärsii?
MITÄ ON VANHURSKAUS?
Ilman syvää ja pitkälle menevää teologista urakointia vanhurskaus on kelpaavuutta ja syyttömyyttä Jumalan edessä. Syntisyydestämme huolimatta, syntimme on annettu anteeksi Jeesuksessa Kristuksessa (Room.8:3). Vaikka lankeamme päivittäin (joka sen kieltää, lankeaa epärehellisyyden syntiin, 1.Joh.1:7-10), on vanhurskaus Jumalan lapsen jokahetkinen asema ja tila. Vanhurskas ihminen haluaa ja pyrkii elämään Jumalaa miellyttäen, hänen sanansa ja tahtonsa mukaan. He janoavat puhtautta ja pyhyyttä, sitä mitä Jumala olemuksessaan on. He janoavat saada viettää aikaansa hänen kanssaan.
Jobin kirja alkaa Jobin luonteen ja elämänasenteen kuvauksella:
”Usin maassa eli mies, jonka nimi oli Job. Hän oli kunnon mies, rehellinen ja jumalaapelkäävä, ja hän karttoi kaikkea pahaa” (Job.1:1).
Alkutekstissä esiintyy kaksi sanaa: tam, täydellinen, moraalisesti puhdas, sekä jasar, suora, suoraselkäinen moraalisilta ominaisuuksiltaan.
Mutta tämä ei tarkoita Jobin synnittömyyttä.
Seuraavat lause Jobibn suusta osoittaa tämän:
”Miksi et jo anna anteeksi, mitä olen rikkonut, miksi et ota pois syntiäni?” (Job 7:21).
Raamatun mukaan jokainen on syntinen (Ps.14:3; Room.3:9-12, 23;5:12-19).
Jobin kirjasta käy ilmi, ettei hänen kokemansa koettelemus ole rangaistus tai Jobin henkilökohtaisten syntien seurauksena. Pikemminkin kysymys näyttäisi olevan siitä, että vastustaja, saatana haastaa Herraa suhteessa Jobin vanhurskauteen ja uskollisena pysymiseen Herraa kohtaan:
”Saatana vastasi Herralle: "Miksi ei Job olisi jumalaapelkäävä? Sinähän olet sulkenut hänet suojelukseesi, hänet ja hänen perheensä ja omaisuutensa.
Olet siunannut kaiken mihin hän ryhtyy, ja hänen karjansa leviää yli maan.
Mutta ojennapa kätesi ja tartu siihen mitä hänellä on.
Saat nähdä, että hän kiroaa sinua vasten kasvoja!" (Job.1:9-11)
Vastustaja halusi koetella Jobin lojaalisuutta Herraa kohtaan. Olisiko hän uskollinen vanhurskaudessaan siinäkin tapauksessa, jos ulkoinen onni hajoaisi ja tuhoutuisi? Missä olisi Jobin vanhurskaan vaelluksen rajat? Kauanko hän pysyisi uskollisena Herralle?
Itse asiassa tätä samaa asetelmaa, uskollisuutta Jeesusta kohtaan ainoana Jumalana koeteltiin Roomalaisten keisarien kautta Jumalan lapsia kohtaan. He joutuivat valitsemaan joko keisarin palvonnan jumalana tai kuolemantuomion. Missä kulkisi uskollisuuden raja? Hetkellinen, vaikkakaan ei helppo kärsimys suhteessa iankaikkiseen rauhaan, lepoon, eheyteen ja katkeamattomassa Jumalan läsnäolossa. Käsittelen vainojen tematiikkaa myöhemmin.
JUMALAN SALLIMUS JA SEN RAJAT
On mielenkiintoista lukea Jobin kirjasta, ettei Herra antanut saatanalle vapaita käsiä rajattomasti.
Kahteen eri kertaan Herra asetti tiukat rajat saatanalle:
"Hyvä on. Saat tehdä mitä haluat kaikelle mitä hänellä on.
Mutta häneen itseensä et saa koskea" (Job.1:12).
Ensin saatana sai tuhota Jobin omaisuuden ja iskeä hänen läheisiinsä.
Seuraavaksi se sai luvan koskea Jobin ruumiiseen, mutta ei hänen syvimpään olemukseen, hänen henkeensä joka on iankaikkinen:
”Tee hänelle mitä haluat, mutta henkeä et saa häneltä viedä!" (Job.2:6)
Vanhempi kirkkoraamattu sanoo:
"Katso, hän olkoon sinun käsissäsi; säästä kuitenkin hänen henkensä".
Näyttää siis siltä, että toisinaan Jumala sallii vanhurskaan koettelemuksen.
Olenkin usein miettinyt koko asian järkevyyttä?
Miksi Jumala sallii omiensa tuskaan joutumisen?
Tunnetussa messiasprofetiassa Jesajan kirjassa sanotaan Herran palvelijan kärsimyksestä:
”Mutta Herra näki hyväksi runnella häntä, ja lyödä häntä sairaudella” (Jes.53:10).
”Herra näki hyväksi”, on hepreankielisessä tekstissä chafits, sallia.
Jobin kohdalla se näyttää liittyvän ainakin kahteen asiaan:
a) Jumala haluaa saatanan kautta selvittää Jobin lojaaliuden häntä kohtaan.
b) Jumala haluaa osoittaa saatanalle, kykenevänsä viemään Jobin koettelemusten
läpi kulkemalla hänen rinnallaan uskollisesti.
Samalla voidaan ajatella, että Herra halusi Jobin jumalasuhteen olevan yksin kiinni Jumalan armosta. Siksi kaikki ulkoiset tekijät omaisuutta, ystäviä, perhettä ja terveyttä myöten joutuivat käymään läpi kohtuuttomalta tuntuvan kärsimysten prosessin. Mutta näyttää myös siltä, etteivät Jobin koettelemukset olleet rajattoman ”kohtuuttomia”, koskapa hän lopulta selvisi koetuksista saaden elää loppuelämänsä ulkoisesti ja sisäisesti siunattuna (Job.42:12).
Herra veti kiusaajalle ja koettelemuksille rajat. Hän ei sallinut Jobia kiusattavan yli kohtuuden, loputtomasti (1.Kor.10.13).
Samalla hän vei syvään prosessiin Jobin ystävät, joilla oli valmiita patenttivastauksia ystävänsä tuskaan (katso Jobin kirjan viimeistä lukua 42).
Kun yksilö kärsii, joutuu lähipiiri perhettä ja ystäviä myöden suurien sisäisten prosessien keskelle. Seuraa monta ilmaan jäävää miksi –kysymystä. Itsestäänselvyydet kaatuvat yksi toisensa jälkeen.
Olenkin monesti miettinyt, kuinka Jobin kirjaan lukeneille menestysteologeille tällainen ajatus kärsimyksestä mahtuu?
Vai ovatko he lukeneet Raamattuaan harppomalla yli tiettyjä kirjoja?
Ennen kuin edes tiesin sairastavani syöpää, kuulin nuoresta amerikkalaisjulistajasta, joka väitti kiven kovaan, ettei kristittyjen pitäisi lainkaan sairastaa! Mieleni olisi tehnyt kysyä häneltä, mihin hän perustaa teologiansa?
Ainakaan Raamatusta hän ei saa tukea tälle ajatukselle.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti