JUMALAN SALLMIUS JA SAATANAN OSUUS VANHURSKAAN KÄRSIMYKSISSÄ

Osa 6

PASSIIVISUUDEN VAI AKTIIVISUUDEN VALITSEMINEN?

Pitäisikö meidän Jumalan seurakuntana tyytyä passiivisesti hyväksymään vallitseva asetelma, kuten sairaus? 
Miten liberaaliteologia tai uskonliike ovat vaikuttaneet parantumisenteologiaan…?

Kristikunnan passivisuuteen löytyy erilaisia syitä: sekularisoituminen maailman kanssa, jolla tarkoitan synnin sietämistä ja rajojen hämärtymistä uskovien elämässä. Menestysteologia tarjoaa miljoonille länsimaissa elävälle kristitylle omahyväisen olotilan, jossa oma hyöty maksimoidaan ihmiskeskeisellä teologialla. Vastaavasti liberaaliteologia saa sielunvihollisen hymyilemään. Mutta en kajoa näihin teemoihin tämän enempää, koska kumpikaan näistä kuppikunnista ei tarjoa mitään, mistä olisi oikeasti apua tai todellisia vastauksia kärsimyksen ongelmaan. Toinen lupaa ääripäässään parantumista rahaa vastaan ilman vastinetta ja toinen kieltää ääripäässään persoonallisen Jumalan ja persoonallisen pahan olemassa olon.
Ne esimerkit, joita meidän tulisi seurata, ovat niitä joiden palvelutehtävää ajaa sama tuli, minkä löydämme apostolien teoista. Skotlannin kirkon pappi Duncan Campbellin sanat sisältävät paljon:

”Haluan, että minut tunnetaan taivaassa ja minua pelätään helvetissä.”

Jos 2000 luvun seurakunta haluaa elää näin, täytyy meidän työntää itsekkyytemme syrjään ja olla valmiita maksamaan henkilökohtaista hintaa vakaumuksestamme. Se merkitsee sitä, että kultivoidut puheet hengellisen sodankäynnin luonteesta tulevat ravisuttamaan omaa elämäämme melkoisella voimalla.
Jonkun sairastuessa, olen kuullut jonkun uskovan sanovan kyynisen hempeällä äänellä, että ”se oli Jumalan tahto”.
Tai sitten sairaan puolesta on rukoiltu jo valmiiksi antautunut rukous:
”Jumala, anna hänelle voimaa kestää sairaus. Paranna, jos se on tahtosi… armahda sairaan ystävämme pian leskeksi jäävää puolisoa…”

Tässä kohtaa minun on pakko lainata erästä tapausta Smith Swiggleswordista, joka kerrotaan hänen elämästään kertovassa vanhassa kirjassa Uskon apostoli (1). Kirjassa Swigglesworth itse kuvaa erästä tapausta näin:

”Kerran minut taas kutsuttiin kuolevan naisen luo. Ymmärsin, ettei ihmissilmin katsottuna ollut mitään toivoa. Hänessä oleva syöpä oli kuluttanut hänestä kaiken elinvoiman. Herra yksin voisi tehdä ihmeen uskoin. Kehoitin lopen uupunutta heikkoa naista kohottamaan edes yhtä sormea merkiksi, että hän haluaa parantua.
Sairas liikutti hieman sormeaan. Sanoin uskovalle ystävälleni: 
’Nyt rukoilemme ja voitelemme hänet’. Sen tehtymme naisen leuka valahti alas. Ystäväni pelästyi niin, etten koskaan ennen ole nähnyt mitään sellaista ja sanoi: ’Hän on kuollut.
Mitä meidän on tehtävä?’ hän kysyi. Teistä voi tuntua mielettömältä, mitä kerron. Nostin naisen vuoteesta ja kannoin seinän luo. Asetin hänet seisomaan seinää vasten samalla tukien häntä, sillä hän oli todella kuollut. Katsoin häntä silmiin ja sanoin: ’Jeesuksen nimessä nuhtelen sinua, kuolema!’ Ruumis alkoi vavista päästä kantapäähän. ’Jeesuksen nimessä, kävele!’ toistin. Ja nainen käveli.
Ihmeissään ystäväni lähti kertomaan, että oli nähnyt kuolleen nousevan.
Lääkäri kuuli tapauksesta ja tuli katsomaan entistä potilastaan.
Hän sanoi: ’Olen kuullut seurakunnan vanhimmalta, veli Fisheriltä, että teidät on palautettu elämään. Onko se totta?’ Kun toinen myönsi aisan todeksi, kysyi lääkäri: ’Uskallatko antaa todistuksenne jossakin kokoussalissa, jos vien teidät sinne autossani?’ ’Annan todistukseni missä tahansa’, vastasi nainen alttiina. Hän tuli kokoushuoneeseen, tosin kalpeana, mutta suloinen kirkkaus kasvoillaan. Valkeassa puvussa hän näytti minusta hyvin kauniilta.
Näin hän todisti: ’Usean kuukauden ajan elämäni läheni kuoleman portteja.
Nyt haluan elää lasteni vuoksi. Toivottomimpana hetkenäni joku oli tullut rukoilemaan puolestani kehoittaen minua liikuttamaan edes yhtä sormeani, jos haluan parantua. Muuta en muista. Kirkkaudessa heräsin. Näin lukemattomia ihmisjoukkoja. 
Ja oi, mitä iloa ja laulua kuulinkaan! Oli niin suloista. Jeesuksen kasvot valaisivat kaiken. Yhtäkkiä Vapahtaja viittasi minulle puhumatta sanaakaan.
Tiesin, että minun oli lähdettävä. Seuraavassa hetkessä kuulin miehen sanovan: ’Kävele! Kävele, Jeesuksen nimessä!’ 
Haluan kuulla, mitä lääkärilläni on sanottavaa, jos hän on täällä.”

Olen itse nähnyt, ollut mukana, sekä myös saanut osakseni mitä erilaisempia rukouspalveluita sairauksien voittamiseksi.
Kerran sain tiedonsanan erään ihmisen fyysisestä kivusta ja aloin nuhdella Jeesuksen nimessä kipua, käskien sitä poistumaan koin tyrmistyttävän yllätyksen. Muutama paikalla oleva henkilö alkoi lähes nuhdella minua suorasukaisesta tavastani kohdella sairautta.
”Ei meillä ole tapana rukoilla noin. Emme me voi käskeä…”
Sain lähes perusteellisen selvityksen erilaisista sielunhoidollisista näkökulmista, miten sairasta tulisi kohdella. Olin täysin tyrmistynyt! Olinhan itse käynyt siihen mennessä jos monen laista sairautta ja paranemista munuaisen siirroista pernavaltimon repeämiseen saakka. Paikalla olevat tiesivät tämän.

USKONLIIKKEEN AIHEUTTAMAT TRAUMAT

John Wimber kirjoitti aikanaan kirjassaan Power Healing (2)seuraavaa:

”Ajatus, että kaikki kärsimys olisi Jumalan lähettämää meidän parhaaksemme, on toinen suurimmista syistä, miksi monet kristityt vastustavat jumalallista parantumista. Näin ajatellen, kun rukoilemme sairaan puolesta, me itse asiassa vastustamme Jumalan tahtoa. Joten parantuminen kieltää kristityiltä mahdollisuuden kärsiä Kristuksen kanssa ja jättää mahdollisuuden kasvaa Kristuksessa.
C.S. Lewis tuo esille, kuinka Jumala käyttää kipua ja sairautta murtaakseen kapinamme (prosessi, jota teologit kutsuvat ”lihan kuolettamiseksi”): ’kipua ei voi välittömästi osoittaa lähteneen pahasta, mutta pahaa on mahdoton sivuttaa… ”

Mitä ilmeisimmin kyse on teologiasta ja taustallamme olevista kokemuksista, kuinka suhtaudumme rukoukseen sairaiden puolesta ja kuinka me rukoilemme! Uskon Jumalan valtakunnan salaisuuden ja voiman olevan siinä, että seurakunnalle on annettu Jeesuksen kaikkivaltiuden nojalla auktoriteetti vaikuttaa asioiden kulkuun (Matt.28:18-20: Mark.16:15-20; Joh.14:12-13).



Jostain syystä kuitenkin länsimainen seurakunta ja kristillisyys on liikaa passivoitunut ja menettänyt uskonsa vaikuttaa pimeyden tekoihin. Ymmärrän myös näkökulman, jossa uskonliikkeen edustama tapa hallita koko elämää, sairauksia ja kuolemaa, on saanut aikaan vastareaktion.
En itsekään ymmärrä kaikkea sitä uskolla meuhkaavaa teatraalisuutta, jota niin hanakasti tuontitavarana seurakutiimme kannetaan. Itse paljon sairaaloita kolunneena olen miettinyt, missä ovat sairasvuoteiden viereltä ne leskien ja orpojen rahoilla meuhkaavat evankelistat, jotka lupaavat kaikista sairauksista ja taloushuolista vapautumista jo tässä ajassa?

Minulla ei ole paljon sairastaneena varaa syyttää sairasta uskon puutteesta.
Usko ei ole mikään juoma-automaatti, josta maksua vastaan tai oikeaa nappia painamalla saamme haluamme väristä ja makuista taikajuomaa silloin kun me niin haluamme tai vaadimme sitä. Parantuminen on aina Jumalan ihme ja armolahja, ei minun käsky- tai määräysvallassani. Usko on riksionttoa silläkin uhalla, että sairas ei parane, kun minä rukoilen tai että uskonrukouksia tarvitaan enemmän,
kuin yksi. Uskossa kasvaminen vaatii toistoja. Eräässä mielessä uskoa voisi verrata varovasti vaikkapa poikani harrastamaan painiin, jossa voittojen saavuttaminen ja uuden oppiminen perustuu tiettyjen liikeratojen; käsivarsiheittojen, puolinelsonien ja kravattien toistamiseen ja itse kilpailutilanteessa harjoitusten kautta saatuihin voittoihin.

Yhdysvaltalainen pastori Bill Johnson opettaa mielenkiintoisesti uskosta ja sairaiden puolesta rukoilemisesta.
Eräässä seminaarissaan hän sanoi, että ”skeptisyyden teologia pohdiskelee sitä, mitä ei tapahtunut. Raamattu iloitsee siitä, mitä tapahtui. Aikaisemmin on pidetty normaalina sitä, ettei sairaita parane. Parantumisesta on tullut poikkeus. Teologiamme täytyy muuttua sen mukaan, mitä Jeesus sanoi ja teki. Jeesus halusi antaa mallin, jonka mukaan elää. Mikä todellisuus sisällämme on?”

David Wilkerson piti uskonliikkeen edustamaa tapaa kerätä suuria kuulijakuntia ja heidän rahojaan tuhoisana terveenopin mukaiselle evankeliumille (3). Ääripäänesimerkit toimintatapoineen on saanut monet kääntymään jumalallista parantumista vastaan.
Tässä lainaus, eräästä David Wilkersonin kirjasta:

”Viimeisen neljänkymmen vuoden aikana olemme saaneet todistaa täyden evankeliumin vakavaa vääristelyä. Monet älykkäät, Kristusta rakastavat uskovat ovat kauhussaan jouduttuaan kuulemaan, kuinka itsensä uskon ja voiman julistajiksi korottaneet huijarit ovat pilkanneet ja käyttäneet väärin yliluonnollisia tekoja. Nämä valehtelijat ovat muuttaneet täyden evankeliumin ylpeyden henkilökohtaisten pyyteiden teoiksi. Näet sitä tuotavan televisiossa ja lehdissä. Näet kaupustelua, teatraalisuutta, vääriä parantumisia, perusteettomia väitteitä, rahan perässä juoksemista, liioittelua - kaikkea mikä on saastaista Jumalan silmissä. Tämä on ollut yksi kaikkein häpeällisimmistä episodeista seurakunnan historiassa. 
Ja aivan kuin nämä vääristelyt eivät olisi riittäneet, mukaan tuli ”menestysteologia”, joka vain lisäsi vääristelyä. Perimmältään Kristuksen hyväksyminen merkitsi lupausta vauraudesta – autoja, vaatteita, taloja, maata. Mitä tahansa uskova ”puhui olemaan”, se muuttui todellisuudeksi hänen elämässään. Ja vielä pahempaa, evankeliumi esitti Jeesuksen jonakin viiniä litkivänä urheilufanaatikkona, joka palvoo ”lapsiaan”! Kaikkein suurin tragedia on se, että juuri nämä samaiset fanaatikot ovat saaneet monet jumalanpelkääväiset pastorit, evankelistat ja maallikot kääntymään pois täyden evankeliumin totuudesta. He eivät halua olla missään tekemisissä tunnusmerkkien, ihmeiden ja voimatekojen kanssa. Ja kuitenkin Jumala on yhä ihmeitä tekevä Jumala! Hän on yhä Parantajamme ja haluaa näyttäytyä voimakkaana niiden puolesta, jotka luottavat häneen." (4)

(1) Smith Wiggelsworth, Uskon apostoli, kirjoittanut Stanley Howard Froosham, Ristin Voitto ry, 1950, ss.60-61
(2) John Wimber, Power Healing, Hodder and Stougthon, 1986. Kirjaa ei ole suomennettu.
(3) Terveenopin mukainen evankeliumi ei ole ihmiskeskeistä, vaan Kristus –keskeistä. Jeesus hallitsee joka hetkeä ja tilannetta. Silloinkin, kun asiat ja rukousvastaukset eivät mene meidät tahtomme ja edes uskomme mukaan. Me emme voi käskeä Jumalaa, mutta voimme ja saamme rukoilla asioita Jeesuksen nimessä.
(4) David Wilkerson. Ennustus, Kuva ja Sana, 2011