Osa 8
JOS JOKU LANKEAA… MINUN TAKIANI!
Kärsimystä ei voi mielestäni käsitellä riittävän objektiivisesti kristillisestä näkökulmasta huomioimatta syntiä seurauksineen. Synti on kuitenkin ihmiskunnan kärsimyksen perussyy, kuten olen tuonut esille tämän kirjoitussarjani alussa. Tässä osassa käsittelen syntiä tämän päivän trendien ja ilmiöiden valossa.
Olen miettinyt mikä on kristittynä itseään pitävien suhde hinnanmaksamiseen uskostaan ja vanhurskauden mukaisesta elämästä?
Toisaalta olen näkemässä myös kyllästymisen pinnalliseen kristillisyyteen, joka ei tarjoa syviä ja ikuisesti kestäviä rakennusaineksia jumalasuhteeseen ja Jumalan sanan mukaisen minäkuvan muokkaamiseen. Elämme arvojen keskellä, josta nopeudesta, helppoudesta ja pinnallisuudesta on tullut jonkinlainen onnistumisen tae. Yhteiskunnan eri sektoreilla tämä tulee törkeimmillään esille itsekeskeisessä toimintakulttuurissa, jos oma mukavuus ja hyöty maksimoidaan toisten kustannuksella.
Mediassa on ollut esillä yritysjohtajien jättiläismäiset osingot boonuksineen...
”ADHD KRISTILLISYYS”
Eräässä kodissa oli seinätaulu teksteineen ”Jeesus on tämän kodin pää” ja eteisen pöydällä intialaisen uskonnon epäjumalanpatsas. Jeesus ja epäjumala ”sulassa sovussa”, kuin palovaroitin, jos vaikka sattuisin joskus jompaa kumpaa tarvitsemaan…
Kaiken tämän hulluuden keskellä kuvittelemme hallitsevamme elämäämme ja olevamme muka onnellisia.
Sain tänään tekstiviestinä rukouspyynnön ”ateistin” puolesta, jolla oli todettu vakava sairaus. Ateistisen maailmankuvan horjuessa, henkilö oli valmis pyytämään esirukousta puolestaan.
Vakava sairastuminen tai jokin muu elämää ravisteleva katastrofi osoittaa meille kyllin nopeasti, ettei elämänhallinta kaikilta osin olekaan käsissämme. Loppupeleissä ei lainkaan!
Olen hiukan kummastellut kristillisissä medioissa esillä ollutta kristillistä bailauskulttuuria, jossa kirkkojen käytävillä huumaavan bassojytkeen keskellä, yhdessä laservalojen tykityksessä, energiajuomien sävyttämänä hypitään ja heilutaan viikonloput putkeen. Emme ehkä enää osaa hiljentyä, vaan sisäinen hätä ja tyhjyys ympäröidään ja täytetään metelillä. Tietysti osa näistä jytkeistä mennee jatkuvasti muuttuvan nuorisokulttuurin piikkiin, mutta pidän näissä jutuissa joitakin piirteitä huolestuttavina.
Tosilla hiljaisuudenpelkoa ja sen tarvetta saatetaan yrittää salvata fanittamalla menestystä julistavia evankelistoja, joiden luoma jumala- ja ihmiskuva on niin ikään savuverhoa ja pakoa todellisuudesta. Kokemuksia kokemusten perään, kaatumisia
(ei katumisia) kaatumisten vuoksi. Erilaisen metelin alle haudataan ne tunteet, jotka meidän tulisi kohdata. Kolmas ääripää lienee sitten kirkkokulttuuri, jossa saarnaaja tai liturgi puhuu, mutta ei ylihartaudeltaan tai liberaaliteologialtaan kykene puhuttelemaan tai kohtaamaan sanankuulijaa. Tyhjyyttä on monenlaista ja sitä saatetaan edesauttaa monella tapaa verhoamalla asiat kristillis-sävytteiseen savuverhoon.
Edellä kuvaamieni esimerkkien valossa haluan sanoa, että se kaikkein oleellisin hengellisenelämän ydinasia saattaa peittyä ja hautautua elämäämme hallitsevan metelin alle: Jumalan kohtaaminen ja tunteminen. Meistä tulee kuluttavaa ja loppuun kulunutta kirkkokansaa. Seurakunnalta ja pastorilta tilataan palveluja ja seurakunnan pitäisi olla kuin valintamyymälän.
Kutsun tällaista ainakin itselleni vierasta touhua ja kulttuuria tässä yhteydessä ”ADHD kristillisyydeksi”.
ITSENSÄ KILETÄMINEN
Remu Aaltonen, tuo lentävien lausahdusten runoniekka huudahtaa Hurriganesin biisin ”Get On Baby” lopussa ”stop the music, lopettakaa musiikki!”
Eli joka tapauksessa, kun kaikki ”ADHD touhu” hiljenee, on mahdollista erottaa hiljaisuudesta kuuluva Jeesuksen kuiskaus:
”Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen” (Matt.16:24-25).
Mitä ihmettä Jeesus tarkoittaa itsensä kieltämisellä?
Käsittääkseni itsensä kieltäminen on omavoimaisuuden ja keinotekoisen todellisuuden paon vastakohta. Asetamme elämämme ja arvomaailmamme ristiä vasten nähdäksemme, mitä elämä on maksanut. Maria Magdaleena itki Jeesuksen haudalla.
Kaikki kärsimysviikon tuoma kaaos ja meteli vaihtui kuolleelta vaikuttavan puutarhahaudan hiljaisuuteen. Marialle se ei edustanut sellaista rauhan tyyssijaa, mitä me ehkä joskus Israelissa matkustaneet turistit olemme puutarhahaudalla kohdanneet.
Maria itki menetyksen tuskaa ja ajatteli mitä todennäköisemmin Jeesuksen mukana hautaantuneen kaikki kauniit unelmat.
Mutta kun hän seuraavassa hetkessä kosketti Vapahtajan ylösnousemusruumista, elämänvoima virtasi hänen murtuneeseen elämänikäväänsä.
Katsoessamme näitä pääsiäisien kuvia, ei unohdeta että elämän virtaamista edelsi Kristuksen kuolema:
”Isä, sinun käsiisi minän annan henkeni” (Luuk.23:46).
Toisten puolesta luovutetusta ja uhratusta elämästä tuli meitä kaikkia elvyttävä ja voimaannuttava kokemus.
Ei ole mitenkään trendikästä kieltää mitään itseltään.
Muista edellä mainitsemani valintamyymälä vertaukseni pelkkiä palveluja tuottavasta seurakuntakulttuurista. Tässä ajattelutavassa voin sanoa, mitä haluan ja jos joku lankeaisi minun arvojeni, huolimattomuuteni tai välinpitämättömyyteni seurauksena, ei se ole minun ongelmani. Kysyn kuitenkin: ketä ja mitä varten elämme?
PYHÄ MYKSITYMINEN
Myös minun valinnoillani on merkitystä ja seurauksensa.
Emme juuri kuule puhuttavan tänään saarnatuoleista synnin aiheuttamasta kivusta ja kärsimyksestä. Synti aiheuttaa kipua omaan elämäämme. Mutta jos minun rajattomuuteni loukkaa toisen rajoja ja saan hänet arvoillani tai piittaamattomuudellani kompuroimaan tai peräti lankeamaan pois Kristuksesta, on sen hinta liian rankka ja liian kallis.
Kuuntelin viime viikolla vuosi sitten kirkkauteen menneen Hengen jättiläisen David Wilkersonin saarnaa kahdeksankymmenluvun alkupuolelta. Hän puhui kuuluisan saarnassa ”Lunastaja on tulossa Siioniin”1).
Saarnassaan hän kertoi naapurinsa, laulaja-evankelista Keith Greenin dramaattisesta lento-onnettomuudesta, johon viittasin niin ikään edellisessä blogauksessani.
David Wilkerson sanoi muiden muassa seuraavaa:
”Ainoa asia, millä on merkitystä tässä maailmassa on, tunnetko todella hänet (Jeesuksen), koska sinun ja minun on seisottava Jeesuksen Kristuksen tuomioistuimen edessä! Ja kerronpa teille, että on pian tulossa aika, jolloin Jumala murtautuu keskuuteemme ja saarnaajat nousevat ylös tunnustaen syntinsä julkisesti. Olen jo nähnyt sen tapahtuvan… Sinulla ei ole kykyä seisoa Herran läsnäolon edessä, vaan lankeat kasvoillesi, tunnustat syntisi, sillä mikään liha ei kestä hänen läsnäoloaan!
Pakenet kuin Joona hänen läsnäoloaan! Et voi kätkeä enää salaisia syntejäsi… Kuulen ihmisten sanovan, ’oi, Herra liikkuu keskuudessamme. Olemme nähneet Jumalan läsnäolon…’
Mutta ihmiset, emme tiedä mistä puhumme... Jos Jumala olisi todella tänä iltana keskuudessamme, olisin ensimmäisenä kasvoillani maassa! En pystyisi saarnamaan ja jokainen takanani oleva olisi polvillaan huutaen ’en ole mitään, en ole mitään, minulla ei ole mitään!’ Yksikään ei voisi seisoa tässä paikassa!
Jesaja kirjoittaa:
”Kuningas Ussian kuolinvuotena minä näin Herran istuvan korkealla ja ylhäisellä istuimella, ja hänen vaatteensa liepeet täyttivät temppelin.
Serafit seisoivat hänen ympärillään; kullakin oli kuusi siipeä: kahdella he peittivät kasvonsa, kahdella he peittivät jalkansa, ja kahdella he lensivät.
Ja he huusivat toinen toisellensa ja sanoivat: "Pyhä, pyhä, pyhä Herra Sebaot; kaikki maa on täynnä hänen kunniaansa".
Ja kynnysten perustukset vapisivat heidän huutonsa äänestä, ja huone täyttyi savulla.
Niin minä sanoin: "Voi minua! Minä hukun, sillä minulla on saastaiset huulet,
ja minä asun kansan keskellä, jolla on saastaiset huulet; sillä minun silmäni ovat nähneet kuninkaan, Herran Sebaotin" (Jes.6:1-5).
Daniel kirjoittaa:
”Minä nostin silmäni ja näin, ja katso: oli eräs mies, puettuna pellavavaatteisiin ja kupeet vyötettyinä Uufaan kullalla.
Hänen ruumiinsa oli kuin krysoliitti, hänen kasvonsa olivat kuin salaman leimaus, hänen silmänsä kuin tulisoihdut, hänen käsivartensa ja jalkansa kuin kiiltävän vasken välke; ja hänen sanojensa ääni oli kuin suuren kansanjoukon pauhina. Ja minä, Daniel, yksin näin sen näyn, mutta miehet, jotka olivat minun kanssani, eivät näkyä nähneet; kuitenkin valtasi heidät suuri pelko, ja he pakenivat ja lymysivät. Ja minä jäin yksin. Ja kun minä näin tämän suuren näyn, meni minulta kaikki voima; minun verevä muotoni muuttui kaamean näköiseksi, eikä minussa ollut voimaa mihinkään. Ja minä kuulin hänen sanainsa äänen; ja kuullessani hänen sanainsa äänen minä vaivuin horroksiin kasvoilleni, kasvot maata vasten” (Dan.10:5-9).
Lunastaja saapuu Siioniin tehdäkseen morsiamensa valmiiksi hääjuhlaan.
Minulla oli naapuri… hyvin tunnettu nuori amerikkalainen laulaja, Keith Green.
Hän asui naapurissani. Hänen lentokoneensa tuli alas ja kaksitoista ihmistä sai surmansa.
Hän oli kaksikymmentäseitsemänvuotias.
Hän sanoi vaimolleen tehdessään lentosuunnitelmaa: ’Kulta, jos en tule takaisin, kasvata Daniel Herralle’.
Viisitoista minuuttia nousun jälkeen lentokone tipahti alas, kone leimahti liekkeihin…
Ruumiita ei voitu edes tunnistaa.
Voi ihmiset! Me elämme, kuin emme koskaan tulisi kuolemaan.”
Norjalaismuusikko Evie Karlsson lauloi joskus ”when all is said and done, Christ is Lord” eli
”kun kaikki on sanottu ja tehty, Kristus on Herra”.
Tapahtuu pyhä mykistyminen.
1) David Wilkersonin saarna audioversiona löytyy osoitteesta http://www.sermonindex.net/modules/mydownloads/singlefile.php?lid=1628&commentView=itemComments
0 kommenttia:
Lähetä kommentti