JUMALAN KALTAINEN

Raamattu sanoo Jumalan luoneen ihmisen oman kuvansa kaltaiseksi: ”Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät” (1.Moos1:27).                                                               
Mitä Jumalan kuvana oleminen merkitsee?

Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa on mielenkiintoinen jaejakso, jonka valossa pohdin Jumalan kuvan tai Jumalan kaltaisuuden olemusta.

”Tämä on Aadamin sukuluettelo. Kun Jumala loi ihmisen, teki hän hänet Jumalan kaltaiseksi.
Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi ja siunasi heidät ja antoi heille nimen ihminen, silloin kun heidät luotiin.
Kun Aadam oli sadan kolmenkymmenen vuoden vanha, syntyi hänelle poika, joka oli hänen kaltaisensa, hänen kuvansa, ja hän antoi hänelle nimen Seet” (1.Moos.5:1-3).

Ensiksi Jumala loi Aadamin kaltaisekseen. Sen jälkeen sanotaan, että Aadam sai pojan, joka oli hänen kaltainen. Olla jonkun kaltainen viittaa siis ajatuksena samankaltaisuuteen.
Jumalan kuvana olemista ajattelemme usein ulkonäköön viittaavina seikkoina. Mutta en usko Jumalan kaltaisena tai Jumalan kuvana olemisen merkitsevän tätä.

JUMALALLINEN LUONNE

Tulkitsen edellä lukemiasi jaejaksoja siten, että kysymys Aadamin kohdalla oli osalliseksi pääsemistä jumalallisesta luonteesta.
Ja jumalallinen luonto tai luonne nousee yhteydestä Luojan ja luodun välillä. Yksinkertaisemmin sanottuna seura, jossa vietämme aikaamme muokkaa meitä.

On erittäin mielenkiintoista lukea ensimmäisen Mooseksen kirjan viidettä lukua eteenpäin jakeeseen 24:

”Ja kun Hanok oli vaeltanut Jumalan yhteydessä, ei häntä enää ollut, sillä Jumala oli ottanut hänet pois.”

Hanokin tai Enokin elämästä ei mainita mitään muuta, kuin vaellus Jumalan yhteydessä. Hepreankielinen alkuteksti tuo esille ajatuksen Hanokin vaelluksesta, että se käsitti koko elämän syvän jakamisen syntymästä kuolemaan asti Herran omana. Hepreankielinen lause hal-lach ga-läh voidaan kääntää mennä, kävellä, tulla; elää ja kuolla.                 

Eli kysymys näyttäisi olevan kokonaisvaltaisesta, elämän mittaisesta jumalasuhteesta, joka syvenee syvenemistään.

Syvä, koko elämän mittainen yhteys Jumalan kanssa muuttaa ajatteluamme, vaikuttaa kielenkäyttöömme, asenteisiimme reagoida eri tilanteisiin.

Paavali kirjoittaa elävästä ja syvästä yhteydestä Jeesuksen kanssa seuraavaa:

”Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki” (2.Kor.3:18).

Paavalin teologiassa jumalallinen luonto merkitsee Pyhän Hengen meissä vaikuttavaa mielenmuutosta ajattelumme, käytöksemme ja tekojemme suhteen. Hän kirjoittaa Hengen hedelmistä galatalaisille:

”Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen” (Gal.5:22).

Muutosprosessia kutsutaan toisaalta myös pyhitykseksi eli kasvamiseksi Kristuksen kaltaisuuteen. Se ei perustu hetkellisiin ”kokemuksiin” vaan on usein tuskallinen prosessi, jossa joudumme kohtaamaan ja työstämään keskeneräisyytemme ja syntisyytemme.

”Mutta nyt, kun olette synnistä vapautetut ja Jumalan palvelijoiksi tulleet, on teidän hedelmänne pyhitys, ja sen loppu on iankaikkinen elämä” (Room.6:22).

Pyhitys tähtää taivaaseen, iankaikkiseen elämään; katkeamattomaan ja ikuiseen yhteyteen Jumalan kanssa, jota ei häiritse synti, kiusaukset tai muu elämän raadollisuus ja rajallisuus. Jumalan lapsen kohdalla esimerkiksi pelottavalta tuntuva kuolema on vain uskon muuttumista konkreettiseksi, Kristuksen kirkkauteen pääsemistä. 

Liha ja vajavuus jää ja taivas aukeaa katkeamattomaan täydellisyyteen. 

Tämä muutosprosessi on koko elämänmittainen, jossa valinta kerrallaan erilaisten haasteiden, paineiden ja jopa kiusausten keskellä me joko mutumme Kristuksen kaltaisiksi tai ruokkiessamme lihaamme ja synti hallitsee meitä.
Lopulta synti tuhoaa ja erottaa meidät Jumalasta.
Tämä tila on kadotus, ikuinen ero elämästä, Kristuksessa Jeesuksessa.

Mutta Jeesukselle elävien kohdalla kuolema ei ole mikään ”valojen katkaisu” pimeyteen eli yhteyden häviäminen. Sillä Jeesus sanoo hänen kanssaan vaeltavien aseman ja olotilan olevan jatkuvasti, kuolemankin edessä ja sen läpi kulkemisessa vahvaa elossa oloa – siis Jumalan läsnäoloa ja tämän tietoisuuden säilyttämistä. Itse asiassa se vain vahvistuu ja saa lopullisen kukkaan puhkeamisen kohdatessamme kirkkaudessa Jeesuksen. Minusta tämä on valtava ja vapauttava totuus!

"Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.
Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole” (Joh.11:25-26).

Paavali kuvaakin lihan eli turmeltuneen mielemme tekoja galatalaiskirjeen edellisissä jakeissa seikkaperäisesti:

”Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus, epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot, kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa” (Gal.5:19-21).

Jaakob valottaa jumalallista luontoa seuraavilla sanoilla:

”Mutta ylhäältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, se ei epäile, ei teeskentele” (Jaakob 2:17).

Kiteytettynä Jumalan kaltaisuus merkitsee kasvua ja osallisuutta siitä mielenlaadusta, jota Jumala pyhyydessään, rakkaudessaan ja vanhurskaudessaan edustaa.

Jumalan kaltaisuus perustuu siis koko elämämme jakamiseen hänen kanssaan.                     

Mihin panostamme, on ratkaisevaa nyt ja ikuisesti.

”Joka lihaansa kylvää, se lihasta turmeluksen niittää; mutta joka Henkeen kylvää, se Hengestä iankaikkisen elämän niittää” (Gal.6:8).