MIKSI VAIN MOOSES KUTSUTTIIN?

Olen pohtinut yhtä tapahtumaa Vanhasta testamentista: Miksi vain Mooses sai kaikkien israelilaisten keskuudesta kutsun tulla Herraa vastaan ja viipymään hänen kasvojensa edessä?

Psalmissa viisitoista Daavid kysyy:

”Herra, kuka saa vierailla sinun majassasi, kuka asua
sinun pyhällä vuorellasi?
Se, joka vaeltaa nuhteettomasti, joka tekee vanhurskauden ja puhuu sydämessänsä totuutta” (Ps.15:1-2).

Daavidin kysymys oikeastaan ilmaisee jo itsessään vastauksen: vain vanhurskaudelle omistautunut sydän, joka palavasti etsii omaan elämään, sen arvoihin, sanoihin ja tekoihin totuutta, saa olla lähellä Jumalaa.

PUHDAS SYDÄN

Jeesus itse sanoo vuorisaarnassaan autuaaksi eli onnellisiksi ihmisiksi heidät, joilla on puhdas sydän, 

sillä he saavat nähdä Jumalan (Matt.5:8). 

Puhtaus Jumalan edessä on hänen taholta meihin päin julistettua kelpaavuutta olla hänen omansa. Heprealaiskirjeessä puhutaan täydellisyydestä, joka on seurausta Jeesuksen sovitustyön henkilökohtaisesta ymmärtämisestä ja vastaanottamisesta:

”Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään” (Hepr.10:14).     

Toisin sanoen ihminen joka käsittää Jeesuksen kuolleen hänen iankaikkisen rangaistuksen poistaneen pahuuden eli syntisyyden edestä ja vastaan ottaa hänet henkilökohtaisena Vapahtajanaan, julistetaan taivaallisen Isän taholta täydelliseksi, taivaskelpoiseksi, joka on puhdassydämisyyttä.

Tämä on kaiken lähtökohta ymmärtää kuningas Daavidin kysymys, millainen ihminen saa olla lähellä Jumalaa.

MIKSI VAIN MOOSES KUTSUTTIIN?

Kun tutkimme israelilaisten erämaavaellusta Siinain vuoren juurelle, havaitsemme paljon kysymyksiä herättävän tapahtumasarjan. Toisen Mooseksen kirjan seitsemästoista luku kertoo, että vain Mooses sai nousta Herran vuorelle.

”Ja merkitse raja kansalle yltympäri ja sano: 'Varokaa nousemasta vuorelle tahi koskettamasta sen juureen. Jokainen, joka vuoreen koskee, rangaistakoon kuolemalla” (2.Moos.19:12).

Miksi näin ankara kielto?

Tulemmehan me jumalanpalveluksiinkin sellaisina kuin olemme. Olemme toisinaan saattaneet kuulla papin sanoissa tai musiikkiryhmän laulamassa jotain sellaista, kuin ”tule sellaisenaan”. Suomen evankelisluterilaisen kirkon sisällä toimii ryhmä, joka kutsuu itseään ”tulkaa kaikki” -liikkeeksi. Se on avoin kaikenlaisille ihmisille ajaen myös varsin voimakkaasti homojen ja lesbojen oikeuksia. Kaikki saavat tulla, rajoja ei aseteta, ”Herran vuorta” ei merkitä tai eristetä mitenkään; Raamattua voidaan tulkita vapaasti etsien sieltä itselleen sopivaksi katsomia ajatuksia ja jättää kokonaissanoma sivuun… 

Mutta joskus mietin, unohtuuko joissakin tapauksia kuningas Daavidin mukainen asennoituminen vanhurskauteen pyrkimisestä ja sen opettamisesta seurakunnalle? 

On eri asia tulla syntisenä ja kaikin puolin rikki menneenä Jumalan luokse, kuin elää harjoittamalla syntiä tavalla tai toisella Jumalan edessä.

Voimme tietysti sanoa, että Vanhan testamentin Herra oli toisenlainen, mitä Uudessa liitossa. Kuitenkin Vanhan testamentin viimeisen kirja Malakia ilmaisee jotain oleellista Jumalan luonteesta sanomalla:

”Sillä minä, Herra, en muutu” (Malakia 3:6).

Uusi testamentti toistaa saman ajatuksen seuraavin sanoin:

”Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti” (Hepr.13:8).

Tässä mielessä Jumalan luonne pyhänä ja pyhyyden vaatimus hänen kansaansa kohtaan ei ole muuttunut.

Miksi siis vain Mooses alkujaan kutsuttiin Herran kasvojen eteen?

Hän ymmärsi Herran olevan pyhän, jopa kiivaan ja kuluttavan tulen kaltaisen Jumalan (5.Moos.4:24). Mooseksella oli ollut ennen israelilaisten Egyptistä lähtöä palava kohtaaminen Herran kanssa Siinain vuoren rinteellä, jossa Herra oli ilmestynyt hänelle palavassa pensaassa (2.Moos.3. luku). 

Mooses oli ymmärtänyt Herran pyhyyden ja hänen totaalisen eronsa Egyptin lukuisiin kivestä tehtyihin epäjumaliin nähden. Hänellä oli henkilökohtainen kokemus ja tieto Herran pyhyydestä ja kansalta puuttui tyystin tämä kokemus ja tieto. Mooseksen tuli opettaa se heille. Tätä opetuksen ja vakavaa pyhyyden käsittämisen puutetta korostaa mielestäni kansan kultaisenvasikan palvonnan kohteeksi valaminen samaan aikaan, kun Mooses oli vuorella kohtaamassa Herraa (katso 2.Moos.32).

KUTSU ON YHÄ VOIMASSA

Olen vakuuttunut siitä, että kutsu pyhittyä, omistautua Jumalalle on edelleen voimassa.  Se ei ole vain Vanhaan testamenttiin sijoittuva ajatus, sillä Pietari kirjoittaa:

”Vyöttäkää sentähden mielenne kupeet ja olkaa raittiit; ja pankaa täysi toivonne siihen armoon, joka teille tarjotaan Jeesuksen Kristuksen ilmestymisessä.
Niinkuin kuuliaisten lasten tulee, älkää mukautuko niiden himojen mukaan, joissa te ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte,
vaan sen Pyhän mukaan, joka on teidät kutsunut, tulkaa tekin kaikessa vaelluksessanne pyhiksi.
Sillä kirjoitettu on: "Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä".
Ja jos te Isänänne huudatte avuksi häntä, joka henkilöön katsomatta tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin vaeltakaa pelossa tämä muukalaisuutenne aika” (1.Piet.1:13-17).

Pietari korostaa toivoa, jonka Jeesuksen sovituskuolema tarjoaa. Emme ole oman onnemme, uskonnollisuutemme tai sen puuttumisen varassa. 

Vaan Jeesuksen uhrin vastaanottaminen täytenä maksuna synneistämme tekee meidät Jumalalle kelpaaviksi. Tämän uhrin vastaanottaminen asettaa jokaisen Jumalan lapsen myös sen tosiasian eteen, että meidän tulee elää Jumalalle omistettua, so. hänelle pyhitettyä elämää.                

Juuri tässä mielessä ”tule sellaisena kuin olet” ei merkitse synnin hyväksymistä tai siinä elämistä. Kreikankielisessä alkutekstissä Pietarin sanat jakeessa viisitoista menevät seuraavasti:

”Ja [tulkaa tekin] itse kaikessa käyttäytymisessänne pyhiksi”.

Toisinaan huomaan pahoin pelkääväni, että kaksituhatluvun seurakunta on unohtanut kutsun pyhyyteen ja pyhitykseen. Meillä on kaksikymmentäneljä tuntia kestäviä ylistysmaratoneja, joissakin kirkoissa papit antavat siunauksensa kotieläimillekin, mutta nämä kaikki voivat olla pelkkää tunteiden nostattelua ja liikuttelua ilman erottautumista Jumalalle.

Voimme juhlia hyvinkin antautuneen oloisesti ylistyskonserttiemme ja teknojumalanpalveluksinemme ja palata niiden jälkeen mitenkään muuttumattomina takaisin synnin tekemiseen. Tiedän, että tällainen sanoma on myrkkyä tälle ajalle, mutta en välitä siitä.  

Jaakobin kirjeessä on sanat, jotka englanninkielinen New Living Taranslaition raamatunkäännös kääntää erittäin osuvasti:

”Jos päämääränänne on nauttia tästä maailmasta, 

te ette voi olla Jumalan ystäviä” (Jaakob 4:4, NLT).

Yhdysvaltalainen pastori ja kirjailija John Bevere kirjoittaa pyhyydestä seuraavaa:

”Pyhittää tarkoittaa ’erottaa’. Hyvä esimerkki tästä voisi olla nainen, joka on valittu tulemaan kuninkaan vaimoksi. Hänet viedään palatsiin, jossa kuninkaan eunukit huolehtivat hänestä. Eunukkien tehtävänä on valmistaa hänet kuninkaalle. Hän ei elä enää tavallista elämää, kuten muut naiset, sillä hänet on erotettu ja pyhitetty kuningasta varten.”[1]

Esterin kirja on tästä oiva esimerkki.

Kutsu pyhyyteen, erottautumaan, omistautumaan Jumala varten on yhä voimassa. Se ei ole kutsua rakentaa omia maanpäällisiä paratiiseja; eräänlaisia hengellisiä kokemusten ”kylpyläkeskuksia” uskoville, eikä sen koommin oman ”kaanaankielen” opettelua halleluja – huutoineen. Pyhyys on se, mitä Pyhä Henki on saanut Jumalan sanan oppimisen ja kuulemisen kautta vaikuttaa elämässämme. Se on jatkuvaa kutsua olla lähellä Jumalaa. Lähellä Jumalaa eläminen oli Daavidin mukaan kaiken onnen perusta (Ps.73:28).      

Miten Sinä vastaan Isän kutsuun pyhtittyä, erottautua hänelle tänään?

---

[1] John Bevere, palava sydän, KKJMK 2010, sivu 43.